Medikaali ja lupakirjan/kelpuutuksen uusinta

Peter__T

Siltä varalta, että asia olisi useammallekin ilmailijalle epäselvä, kerrataanpa:

Ilmailulupakirjan voimassaoloaika on pidempi kuin medikaalin voimassaoloaika. Siksi medikaalia uusitaan useammin kuin lupakirjaa. Lupakirjan voimassaoloaikana medikaali voi vanhentua, mikä ei vaikuta lupakirjan voimassaoloon.

Lupakirja tulee kirjoittaa uudelleen sen vanhennuttua ja/tai kun siihen liitetään vaikkapa uusi kelpuutus.

Trafin kanta on se, että lupakirjaa kirjoitettaessa tulee hakijalla olla voimassa lupakirjaluokan mukainen lääketieteellinen kelpoisuustodistus eli "medikaali".
Esimerkki: Hakijalla on ollut ATPL(A)-lupakirja mutta vain 2-luokan medikaali. Lupakirja vanhenee. Tällöin lupakirjaa uudelleen kirjoitettaessa Trafi myöntää vain medikaaliluokkaa vastaavan lupakirjan eli PPL(A):n .

Mikäli lupakirjaa uudelleen kirjoitettaessa hakijalla ei ole lainkaan voimassa olevaa lääketieteellistä kelpoisuustodistusta, ei lupakirjaa kirjoiteta vaan ensin tarvitaan medikaali.

Mikäli 1-luokan medikaalia edellyttävän lupakirjan haltja (vaikkapa CPL(A) -pilotti) uusii LUPAKIRJANSA VOIMASSAOLOAIKANA medikaalinsa vain 2-luokkaan, ei sillä ole vaikutusta lupakirjaan mutta siitä eteenpäin hänellä on vain PPL(A):n mukaiset oikeudet, kunnes hän hankkii taas 1-luokan medikaalin

Mikäli lupakirjan voimassaoloaikana medikaali vanhenee, loppuu lentäminen siksi aikaa ja jatkuu taas kun uusi medikaali astuu voimaan.

Medikaalin puute ei estä tarkastuslennon suorittamista eikä koululennolle osallistumista, kun henkilö ei toimi lennolla ilma-aluksen päällikkönä. Toisin sanoen, jos medikaali on vanhentunut tai tilapäisesti peruutettu terveydellisistä syistä, voi lupakirjan haltija lentää tarkastuslennon jos hän on siihen fyysisesti kykenevä. Tällöin kyseinen tarkastuslento estää lupakirjan tai kelpuutuksen vanhenemisen. Lento-oikeus palaa sitten kun medikaali astuu voimaan.

Toisaalla SUOMI24:ssa on esitetty tomera väite että ilman medikaalia lennetty tarkastuslento on pätemätön eikä tarkastettu saisi "merkitä sekuntiakaan" lennosta hyväkseen. Tällainen väite ei pidä käsittääkseni miltään osin paikkaansa.

20

2021

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Metikaali

      Mitä nyt yrität todistella

      • Peter__T

        Sen että asiallinen tieto poistaa luulot, väärät uskomukset ja hilitsee panettelua.
        Tämä on kai kuitenkin ilmailupalsta, jota lukevat myös ilmailusta aidosti koonnostuneet henkilöt joille pienen sisäpiirin henkilökemialliset väännöt kuuluvat luokkaan evvk.

      • Metkaali
        Peter__T kirjoitti:

        Sinähän oot saanut aikaiseksi melkoista sotkua nimenomaan henkilökemioilla ja panettelullasi

      • Peter__T
        Metkaali kirjoitti:

        Sinähän oot saanut aikaiseksi melkoista sotkua nimenomaan henkilökemioilla ja panettelullasi

        Hyvä nimimerkki.

        Tuollaisiin väitteisiin minulla on vain yksi vastaus:

        Kutsun sinut avoimeen ja julkiseen keskusteluun Malmin lentoasemalle myöhemmin sovittavana aikana. Pyydän sinua esittelemään itsesi sekä näytön niistä totuuden vastaisista asioista, jotka olen tuonut esiin ja joita väität "panetteluksi". Siinä tilaisuudessa esitän itse hallussani olevat toiseikat ja kirjalliset todisteet.

      • Mötkaali

        Tuu ja tuu, mee sinne sangille, sinne sut on kutsuttu.

    • Fysikaali

      Kuka sun fyysisen kunnon on varmistanut?

      • Peter__T

        Jaa, kukas sellaista kysyy? Ja miten katsot olevasi asianosainen moista kyselemään, nimimerkin takaa, tällaisella palstalla?

    • Maadoittaja

      Koville se ottaa, lähestyvä maadoitus ja Sanginjoen kerho.

      Voisi vain reilusti myöntää että päällikkönä ei voi toimia itsenäisesti.

      • Peter__T

        Höpistä. Nythän minä olen nimenomaan "maadotettu". Kuten jo toukokuussa itse kerroin. Kelpuutukset vanhenivat huhtikuussa. ATO:n lausunnon mukaan lisäkoulutusta ei vaadita jos kelpuutukset uusitaan 3 kk kuluessa. Uusittiin 31.7. Medikaalitarkastuksessa lähipäivinä. BUSINESS as usual. Tätä ilmailua on kuulkaas täällä harjoitellu kohta 40 vuotta ja menettelytavat tunnetaan.

        Kohta mmaadotus loppuu ja lentäminen ja sen opetus jatkuvat.

        En nyt näin illalla jaksa edes provosoitua. Trolliahan minä taas huomaan ruokkivani. Menköön näin jos tässä samalla joku voi oppia jotakin. Minäkin opin.
        Että tällä palstalla notkuu ääliöitä enemmän kuin osasin olettaakaan.

      • PissaPurkissa

        "Että tällä palstalla notkuu ääliöitä enemmän kuin osasin olettaakaan."

        Harmittaako kun ei ole ainoa lajissaan?

      • Peter__T
        PissaPurkissa kirjoitti:

        "Että tällä palstalla notkuu ääliöitä enemmän kuin osasin olettaakaan."

        Harmittaako kun ei ole ainoa lajissaan?

        Verbaliikkasi on yhtä sähäkkää kuin esikoulun tytöillä. Nih! Ite oot!
        Ettekö te hei ihan oikeesti parempaan pysty...

      • eskaritytölle
        Peter__T kirjoitti:

        Verbaliikkasi on yhtä sähäkkää kuin esikoulun tytöillä. Nih! Ite oot!
        Ettekö te hei ihan oikeesti parempaan pysty...

        opponentin tasolle laskeutuminen vaatii pieniä ponnisteluja:)

    • DucatiGirl

      Peter T, ilmailussa mennään pykälien mukaan, halusimme tai emme. Olet ilmeisestikin ainoa täysipäinen henkilö tällä palstalla, itseni lisäksi. Jatka taisteluasi, mutta muista aina, että vanhan roomalaisen sanonnan mukaan tyhmyyttä ja huonoa onnea vastaan ei kannata taistella. Tällä palstalla ei ole huonoa onnea, on vain tyhmyyttä.

      • Höyrytpäästä

        Kaikkea sitä kuuleekin

    • Peter__T

      Rinnakksisessa keskustelusäikeeseen tomerasti esiintyneen kirjoittajan mielestä "On siis takuu varma" että

      - ilman medikaalia lennetty tarkastuslentoa 'ei oo kelvollinen'

      - tarkastuslennon lentoajasta ei tarkastettu saa merkitä sekuntiakaan hyväkseen.

      Kukapa asiasta voisi paremmin lausua kuin Liikenteen Turvallisuusviraston Lupakirjat ja Kelpuutukset -yksikön päällikkö. Alla asiasta välillämme käyty sähköpostikeskustelu, kokonaisuudessaan.

      KYSYMYS

      Lähettäjä: Peter Tähtinen
      Lähetetty: 6. elokuuta 2015 15:10
      Vastaanottaja: Sironen Jukka (TRAFI)
      Aihe: Medikaali ja tarkastuslento

      Moi.

      Somessa on esitetty väite että tarkastuslento ei olisi "pätevä" ellei tarkastettavalla ole ollut lennon aikana oma medikaali voimassa. Tilanteessa jossa tarkastuslentäjä on koneen päällikkö. Esitettiin myös väite että tarkastettava ei tällöin saisi merkitä "sekuntiakaan" lentoajasta hyväkseen.

      Oma käsitykseni asiasta on päinvastainen.

      Vahvistapa miten asian laita oikeasti on.

      Ystävällisesti

      Peter

      VASTAUS

      Lähettäjä: Sironen Jukka (TRAFI) [mailto:[email protected]]
      Lähetetty: 7. elokuuta 2015 7:45
      Vastaanottaja: Peter Tähtinen
      Aihe: VS: Medikaali ja tarkastuslento

      Moi,

      käsityksesi on oikea. Tilanteessa jossa tarkastettavalla ei ole medikaali voimassa ja tarkastuslentäjä toimii koneen päällikkönä, lento on pätevä. Lentoajan voi merkitä koululentona (dual time) lentopäiväkirjaan, mutta ei kuitenkaan päällikkönä lennetyksi lentoajaksi.

      t. Jukka

      Jukka Sironen

      Yksikönpäällikkö
      Liikenteen turvallisuusvirasto, Trafi
      Henkilöluvat, Ilmailun lupakirjaton
      puh. 358 29 534 7090
      jukka.sironen(at)trafi.fi
      Kumpulantie 9, 00520 Helsinki
      Postiosoite: PL 320, 00101 Helsinki
      www.trafi.fi

      JOHTOPÄÄTÖS

      Kannattanee selvittää perusasiat ennen kuin esiintyy vahvojen väitteiden kanssa. "On siis takuu varma....."

      Eiköhän tämä asia tullut nyt kertakaikkisesti selväksi kaikille.

      • veromaksaja

        Nyt on koijattu

      • Tuolillalentoon

        Kuka nyt sellaisia onkaan väittänyt. Sä et lennä sairaana etkä toipilaana, kuin niitä liidokkeja, sä oot omien sanojes mukaan tuolipotilas. Todellisuudessa et oo edes lentänyt mitään tark. viimeaikoina !

      • Peter__T
        Tuolillalentoon kirjoitti:

        En tietenkään. Siitä on jo 8 päivää.
        Ääliö.

      • Peter__T
        Tuolillalentoon kirjoitti:

        Kuka nyt sellaisia onkaan väittänyt. Sä et lennä sairaana etkä toipilaana, kuin niitä liidokkeja, sä oot omien sanojes mukaan tuolipotilas. Todellisuudessa et oo edes lentänyt mitään tark. viimeaikoina !

        Todettakoon nyt vielä että pystyin aloittamaan kävelyn ilman kyynärsauvoja 25.7. Kuten lääkärini ennustikin.

        Jos taas jollakin on vaikeuksia ymmärtää tai uskoa edellä kirjoittamaani ja asia vaivaa, soita Trafiin Jukka Siroselle. Numero löytyy edellä.

        Ja lupaan 1000 euroa jokaiselle joka 11.8.klo 16 mennessä näyttää toteen että EN ole lentänyt 31.7.2015 IR(A) tarkastuslentoa.

        Uskotteko niin te alatte inttämisinenne vähitellen tympäistä.

      • kävely

        Mikä oli Ahtisaaren virheliike?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      56
      1968
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      165
      1678
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1398
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      241
      1357
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      228
      1295
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      339
      1169
    7. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1155
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      78
      1106
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      316
      1080
    10. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      336
      1070
    Aihe