Miten saa isompia omppuja istutettuun puuhun?

Omppuja tulee runsaasti mutta ovat vuosivuodelta hiukan pienenmpiä ja muutenkin pieniä kun haluaisin saada isompia niin mitä lannoitetta voisi käyttää ja miten sen voisi lisätä maaperään juuria vahingoittamatta. Booriako jossain muodossa vai mitä?

Puu on lievään alamäkeen joten virtaus ilmeisesti huuhtoo ravinteita maaperästä mukanansa mutta mitä perus lannotteita kannattaisi vaikkapa nestemäisenä lisätä kustannus tehokkaaseen hintaan?
4136
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ei tänä vuonna enää lannoitteita omenapuulle. Kalkkia voi antaa. Onko puu aurinkoisella paikalla tai kasvaako lähellä joku iso puu vaikka koivu? Jotain katetta voisi ajatella juuriston alueelle ja ruohot kannaattaa repia pois. Hevonen tarjoaa kustannustehokasta lannoitetta. Ensi keväänä vapun aikoihin voi lannoittaa.

Äänestä
  • Jatkoa, myös pientä pengerta voisi ajatella. Mutta pitää huomioida, ettei laita omenapuun lähelle mitään sellaista mikä saa myyrät viihtymään.
    Yleinen käytäntö, että nurmikko kasvaa aivan omenapuun runkoon asti ajoleikuri on huono tapa hoitaa omenapuuta.

    Äänestä

Monta asiaa tuohon vaikuttaa, puuta pitää sopivasti myös leikata, lannoitus ja kuivuuskin vaikuttaa omenan kokoon, lajike myös mutta sanoit niiden olleen suurempiakin.

Äänestä

Minäkin mietin tuota pengerrystä, rinteessä voi olla melko kuivaa kun vesi pakenee alamäkeen. Kannattaa huolehtia, että puu saa riittävästi vettä. Jos omenia tulee vähän liian runsaasti, niin voisi miettiä raakileharvennusta - tällöin jäljelle jäävistä omenista tulee isompia. (se taas on toinen juttu raaskiiko edes osaa nyppiä pois)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


AloittelevaViherpeukalo kirjoitti:

Omppuja tulee runsaasti mutta ovat vuosivuodelta hiukan pienenmpiä ja muutenkin pieniä kun haluaisin saada isompia niin mitä lannoitetta voisi käyttää ja miten sen voisi lisätä maaperään juuria vahingoittamatta. Booriako jossain muodossa vai mitä?

Puu on lievään alamäkeen joten virtaus ilmeisesti huuhtoo ravinteita maaperästä mukanansa mutta mitä perus lannotteita kannattaisi vaikkapa nestemäisenä lisätä kustannus tehokkaaseen hintaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu