polven tähystys

sas10

kaikille, joilla edessä, itselleni tehtiin 2 pv sitten Peijaksen päiväkirurgiassa. Töölössä emmittiin tähystystä, kun paha nivelrikko, kun ei siihen auta, mutta kun ido irtopala lukitsi polven liikeratoja suostuivat 4 kk jälkeen sen tekemään, magneetin jälkeen.Yksityisen röntgen kuvaan euvär luottaneet.
Operastio on nopea n. 30 minuuttia, puutumisen odottelu päälle, selkäydinpuudutus kyljellään sikiöasennossa, kuin hyttysen pistolta tuntui. Sain kuulokkeet pyynnöstä ja musaa korvilleni ja monitorilta en itse halunnut polveni sisältöä seurata. Leikksuksen tehnyt lääkäri näytti minulle pois noukkimansa irtopalan.
Heräämössä omahoitaja piti huolta, lämpöpeitteet ETC.Puudutus oli tuju, piti odotella kauan ennen kuin jslkoihin ja takamukseen tuli tuntoa, meikäläisellä n. 3 tuntia, kun jalat SAI koukkuun Olin voimin, hoitaja toi runsaan välipalan. Fyssari kävi ohjeistamassa jumppaliikkeet. Kun onnistuneesti käy vessassa ja hakija psinanpäältä hakee, niin oääsee kotiin. menin 7.45 ja kotona Olin 16.15. omas vuoroani jouduin hiukan odottelemaan ja sain esilääkityksenä 5 mg diapamin.

Aika näyttää ostinko tällä myös alkaa peltipolveen, vai suttoiko vaan nivellukkoon kipuja leikkauksen jälkeen vähän, ilman ssuvoja pihassa kävellyt 2 päivä operation jälkeen, 2 vkoa ssirauslomaa, tikit ottaa työterveys pois, ksksi tähystys reikää polven molemmissa reunoissa.
Jäliviisaana olisin käyttänöt säästöjäni yksityisellä, 4 kk odotus olisi ollut pois 2000-3000 välissä talinnassa 1000 euroa, olisi vähemmän tullut terveellepuolelle ongelmia, kun ontuvas käveluä ja rasitusta EI olisi tullut.
Menkää levollidin mielin.

1

94

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oma_kokemus

      Vastaava operaatio tehty aikannan minullekin Jorvissa, mutta ei auttanut vaan reilu vuotta myöhemmin laitettiin tekonivel Peijaksessa.
      Magneetissa näkynyt irrallinen rustonpala oli ehtinyt jauhautua muusiksi ennen tähystystä ja rusto oli jo totaalisen loppu.
      Tekonivel auttoi hienosti toistakin polvea joka oli jo kipeytynyt rasittuessaan enemmän. Toisen polven tekonivelleikkaus on edessä muutaman vuoden kuluttua, nyt kipuja on vasta portaissa kulkiessa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2205
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      65
      815
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      726
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      517
      716
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      615
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe