NIIN KERTA=) Eli enää en saa poltettua Nerolla tai Blind Writellä yhtään minkäänlaista dataa.
No olen käyttänyt TDK:n levyjä (on ihan toiminut) ja nyt sitten kokeilin Sonya. Blind/Nero polttaa TDK:ta vain 6% ja sitten se loppuu, ja virheilmoituksessa viitataan kierrosnopeuteen/datansiirronnopeuteen. No olen koittanut lähes jokaisella 48x alaspäin.
Sonyn levyä käytettäessä saan poltettua levyn loppuun, mutta jostain virhelogista luin, että levyä ei pystytty päättämään/lopettamaan. (Tämän tein Blindillä, ja luulen että Nero huomaa sen heti siinä alussa 6%:n kohdalla, että eipäs voikaan levyä päättää ja jättää siten "viisaasti" aloittamatta koko polttoa.
Kokeeksi poltin TDK:n levyn HP uudelleenasennus CD-levykkeen luojalla ja se poltti ihan oikein yhden kappaleen palautuslevykkeitä, joten en usko että ite laitteessa olisi vikaa?
Ennen TDK:n levyt ja muutkin kelpasivat (JUOM: silloinkin joskus tuli levyn päättämisvirheitä, mutta aika harvoin). 2 päivää sitten viimeksi poltin musiikkia Nerolla ja homma toimi. Sen jälkeen olen ainoastaan päivittänyt Wndows XP:n. Koneellani on ollut jo kauan ServicePack2.
Kone on HP Pavilion.a.340. Muisteilla sun muilla ei taida olla merkitystä...
Onko apua?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.