Mitä tukea voin saada?

Tilanne on seuraava. Asun lapsen kanssa (pojan virallinen osoite on exällä), aloitan opinnot AMK:ssa nyt syksyllä. Kyseessä on toinen tutkinto eli opintotukikaudet ovat jo käytetty. Samoin opintolaina. Aikuiskoulutustukeen ei ole oikeutta, koska en ole ollut 8 vuotta työelämässä. Tällä hetkellä olen tehtaalla töissä, kyseessä on 3-vuorotyö. Täysin mahdotonta sovittaa opintoihin ja lapsen kasvattamiseen. Harkitsen lopputilin ottamista jolloin jään täysin ilman tuloja. Saanko minun tapauksessa apua Kelalta tai sossulta?
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


akim12 kirjoitti:

Tilanne on seuraava. Asun lapsen kanssa (pojan virallinen osoite on exällä), aloitan opinnot AMK:ssa nyt syksyllä. Kyseessä on toinen tutkinto eli opintotukikaudet ovat jo käytetty. Samoin opintolaina. Aikuiskoulutustukeen ei ole oikeutta, koska en ole ollut 8 vuotta työelämässä. Tällä hetkellä olen tehtaalla töissä, kyseessä on 3-vuorotyö. Täysin mahdotonta sovittaa opintoihin ja lapsen kasvattamiseen. Harkitsen lopputilin ottamista jolloin jään täysin ilman tuloja. Saanko minun tapauksessa apua Kelalta tai sossulta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu