Kuka haluaa enää vaihtoon?

RahatSäästöön

Vaihto-oppilasjärjestöjen alati kasvava ahneus ja kyvyttömyys/haluttomuus hoitaa enää laadukkaita kielimatkoja on poikinut lukuisia riitatapauksia käräjille ja kuluttajariitalautakuntiin. Kielimatkaesitteet lupaavat paljon, mutta todellisuus voi olla karmea pettymys. Epäinhimillisiin oloihin sijoitetut nuoret saavat osakseen pöyristyttävää kohtelua järjestön edustajilta, jotka eivät tunne minkäänlaista vastuuta sen enempää sopimusten noudattamisesta kuin alaikäisten nuorten turvallisuudesta.
Kukaan ei tiedä, mikä perillä odottaa. Vaihtarit elävät pelko persuksissa järjestön kotiin lähettämisuhkausten ja varoitusten edessä jne.
Nuorelta pilatun vuoden jälkeen, järjestö ei kaiken päätteeksi tunne minkäänlaista vastuuta tekemistään sopimusrikkomuksista ja nuorelle aiheutetuista traumoista... Show must go on!

Kuka haluaa maksaa järjettömiä summia näille huijareille ja tukea tällaista toimintaa..??

51

995

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Karmeudetkokenut

      Jokaisen kannattaa muistaa, että mitään takuuta ja takeita kielimatkan onnistumisesta eivät järjestöt anna!! Kuten esim. täysin epäinhimillisiin asuinolosuhteisiin tehtävät jatkuvat ja harkitut sijoitukset osoittavat!!! "Siisteyskäsityksiä on niin monenlaisia", totesi Sts maajohtaja Mira Silvonenkin.
      Joidenkin vaihtareiden kohdalla hostperheen olosuhteet ovat ok, joidenkin (ja yhä useamman) kohdalla täysin asuinkelvottomat.
      Lähtiessään matkaan KUKAAN ei tiedä mihin päätyy ja kuinka monessa paikkaa pompotetaan. Monelle on tullut perille päästyä täytenä yllätyksenä sekin, että hostperheeksi ilmoitettu ja esitetty perhe onkin vain väliaikainen.
      Usko siihen, että omalla asenteella voi vaikuttaa vaihdon onnistumiseen ja kyllä kaikki varmaan juuri meidän kohdalla menee hyvin, on sinisilmäistä itsensä pettämistä.
      Olkaahan realistisia!! Raha on loppupelissä vielä pieni menetys!!

      • SairastaBisnestä

        Yhtään vastuuntuntoista tervettä ihmistä ei tullut vastaan meidänkään perheemme vaihtohelvetissä.
        Köyhät, pahat, sairaat ihmiset pyörittää tätä bisnestä elääkseen.
        Siitä on kulttuurinvaihto kaukana.


    • KannattaaLukea
    • Liikevaihdotlaskee

      Entistä harvempi lähtee enää vaihtoon. Totuus tästä nuoria hyväksi käyttävästä ahneesta bisneksestä alkaa jo olla monilla tiedossa, mistä kertoo esim. STS:n jyrkästi laskeva liikevaihto:
      http://www.finder.fi/Kielimatkoja/STS Kielimatkat Oy/HELSINKI/taloustiedot/174068
      Järjestöt joutuvat houkuttelemaan uusia uhreja erilaisilla porkkanoilla esim. ilmaisilla Nykin leirityksillä. Sama siivoton homma ja nuorten törkeä kohtelu kuitenkin jatkuu.

    • 1117

      Kauhuissani myös seurasin tuttavaperheen tyttären vaihtovuotta. Tyttö joutui itsekseen etsimään uusia perheitä ilman mitään apua järjestöltä. Viimeisessä perheessä peseytyminen ämpärillisellä vettä ja sänky jaettiin perheen tytärten kanssa. No, ehkä vuosi oli kasvattava kokemus, mutta tuskin kuitenkaan ihan sitä, mitä odotti vaihtarivuodelta.

      • KalliitKärsimykset

        Tähän on tultu! "Elämän paras vuosi" on liian monien kohdalla järkytysten vuosi.. ja näistä "kasvattavista kokemuksista" vanhemmat maksavat n. 15.000€ nykyisin!!
        Onko sinulla tietoa, minkä järjestön kautta tuttavaperheen nuori oli matkassa?


      • VastuutontaJaTörkeää

        Tällaisia "vuosia" myyvät kalliilla hinnalla Sts:n Mira Silvonen ja Exploriuksen Anu Husu-Peltonen. Myös Universal Players/UpEducation:in Mikko Saarni veloittaa suuria summia muka paremmista vuosista yksityiskouluissa. Kuten totesin aiemmissa kommenteissani niin oman nuoremme perheessä numero kaksi, oli kaksi yksityiskoulua käyvää kiinalaispoikaa. Ja tästä perheestä nuOremme halusi pois hostisän aggressiivisen ja epäasiallisen käytöksen takia, mikä tietenkin oli vain meidän nuoremme keksimä valhe....ja varoitusta pukkas. Ja alue, jolla asuivat, heh, oli kaikkea muuta kuin turvallinen. Nuoremme ryöstettiin ihan nurkan takana yms.kasvattavaa. Kiinalaispojatkin olivat lähdössä pois ja perheen isällä oli rikosrekisteri. Voi jippii.


      • TodisteetKiistetään

        "CEO Explorius, Tom Ericsson, are very upset that Tobias has not been a successful stay in the United States. He regrets conditions at the first host family as Tobias came to Texas, but emphasizes that it lacks evidence Tobias their claims."

        ..Siinä esimerkkiä järjestön suhtautumisesta, kun vaihto-oppilas on sysätty epäinhimillisiin ja kaikinpuolin ala-arvoisiin olosuhteisiin.
        Sopimukset määrittelevät tarkasti mm. että vaihtarilla tulee olla oma sänky, käytössään koulupöytä sekä kaappi vaatteiden säilytystä varten. Entä kun näin ei ole? Puhumattakaan, että hostperhe on siivoton läävä, jollaisista on kuvia tälläkin palstalla? Järjestöt eivät noteraa millään tavoin asiasta tehtyjä ilmoituksia ja reklamaatioita. Kaikki virheet kiistetään ja kielletään systemaattisesti. Muodon vuoksi voidaan ehkä olla olevinaan pahoillaan ja sanoa, että selvitellään asiaa kohdemaasta, mutta mitään konkreettista ei tehdä. Mikäli vanhemmat alkavat esittämään vaateita tiukempaan sävyyn ja sopimuksiin vedoten, siirrytäänkin pikkuhiljaa seuraavaan vaiheeseen: Varoituksen antaminen vaihtarille ja erottamisen alustaminen.

        Exploriuksen omistajan Tom Ericssonin suhtautumistapa esimerkissä on erittäin tyypillinen. Tosiasiat kiistetään ja vaaditaan todisteita. Asioita ei todellisuudessa edes haluta selvittää, koska saaduista rahoista pidetään kynsin hampain kiinni. Sitten, kun lyödään nenän eteen todisteita esim. valokuvia (mikäli järjestön edustajat eivät ole vaatineet niitä jo tuhottaviksi..) nekin kiistetään keksien lopputtomiin erilaisia selityksiä jne.

        Olen useiden vuosien ajan seurannut alan toimintaa ja tämä on toimintatapa niin Exploriuksella, STS:llä, EF:llä kuin muillakin. Vastuuta ei tunneta eikä nuorista välitetä.


      • KelvotonMira

        Ja mikäli reklamaatioita ryhdytetään esittämään järjestölle vasta sen jälkeen, kun vaihto-oppilas on jo erotettu ja lähetetty kotiin, tai hän on itse palannut, ei järjestöä voisi vähempää kiinnostaa!! STS:n Mira Silvonen esimerkiksi kehottaa viemään asian kuluttajariitalautakuntaan tai käräjille, katkaisee sen jälkeen puheyhteyden ja kieltäytyy ottamasta puheluita vastaan!!!! Tämä on totuus. Kerrassaan vakuuttavaa toimintaa Mira!!


      • Tsägätsägä
        KelvotonMira kirjoitti:

        Ja mikäli reklamaatioita ryhdytetään esittämään järjestölle vasta sen jälkeen, kun vaihto-oppilas on jo erotettu ja lähetetty kotiin, tai hän on itse palannut, ei järjestöä voisi vähempää kiinnostaa!! STS:n Mira Silvonen esimerkiksi kehottaa viemään asian kuluttajariitalautakuntaan tai käräjille, katkaisee sen jälkeen puheyhteyden ja kieltäytyy ottamasta puheluita vastaan!!!! Tämä on totuus. Kerrassaan vakuuttavaa toimintaa Mira!!

        "55-vuoden kokemus näkyy kaikessa toiminnassamme" ja "99% suosittelee STS:ää" !!?? Just joo!!! :D :D


    • KallisKamalaVuosi

      En lähettäisi!
      Olin itse USA:ssa vaihto-oppilaana ja taisin saada siitä vuodesta elinikäiset traumat. Ennen vaihtoon lähtöä olin todella itsenäinen töissä käyvä nuori, mutta vaihto-oppilasvuoteni aikana itseluottamukseni ja se itsenäisyys katosi.
      Olin perheessä, jossa isä oli järjestön koko osavaltion ylin "pomo". Tukihenkilöni oli perheeni paras kaveri. Kerran uskaltauduin kertomaan hänelle ongelmistani ja hän kertoi kaiken heti perheelle. Perheen vanhemmat valittivat jos olin paljon kotona, mutta kun näin paljon kavereita ja olin vähemmän kotona he väittivät että pidän heitä vain ns. Hotellina.
      Minulla oli aluksi japanilainen vaihtarisisko, mutta hän sai muutta joulun tienoilla kaverilleen. Itse yritin monta kertaa vuoden aikana vaihtaa perhettä, mutta perheen isän mielestä englantini oli tarpeeksi hyvä enkä saanut vaihtaa.
      Aivan kamala kokemus ja muistan kuinka itkin onnesta lentokoneessa, kun kesäkuussa olin matkalla kotiin. Onneksi sain koulusta paljon kavereita, yksin en olisi vuotta kestänyt..

    • NoRiskNoHarm

      Millainen vanhempi luopuu vapaaehtoisesti nuorestaan vuodeksi aikana, jolloin lapsi on vielä nuori ja tärkeässä kehitysvaiheessa?

      • LuojanKiitosNykytekniik

        Vanhempi, joka luotti järjestöön, eikä IKIMAAILMAAILMASSA olisi kyennyt kuvittelemaan, millaisesta kylmästä ja nuorta vahingoittavasta toimintatavasta on kysymys!
        Katsoin nuoreni sen verran kypsäksi, että osaa pitää puoliaan ja luottamussuhde oman nuoreni kanssa on hyvä. Luotin siihen, että hän pitää yhteyttä ja tietenkin nykyaikaisilla välineillä se on mahdollista.
        Mutta juuri siitähän tämä homopedofiilien, rikollisten ja köyhien ja kaikilla tavoin sairaiden ihmisten muodostama"turvaverkko"ei pitänyt sitten yhtään...


      • JärjestöjenHomopedarit

        NoRiskNoHarm on joku järjestöläinen homopedofiili, joka viimeiseen asti syyllistää vanhemmat ja nuoren. Selkeästi ei mitään käsitystä nuoren kehitysvaiheista...
        Muuten on kyllä ihan oikeassa, ettei kannata päästää nuoria näiden armoille.
        Ei ole vanhempien syy, että järjestöt eivät toimi asiallisesti!


    • 1508

      Todella moni on lähdössä tänäkin vuonna

      • StupidIsAsStupidDoes

        No nyt ei ainakaan voi sanoa, etteikö olisi ollut tiedossa koko karmeus!


      • KiittistäVaan

        Homopedofiilit, rikolliset ja köyhät ja kaikin tavoin häiriintyneet ja sairaat ja Mira kiittävät uusista uhreista.


    • Miksihaluaisi

      Vaihto-oppilasjärjestössä on liian nuoria työntekijöitä, jotka eivät osaa, eivätkä edes yritä pitää, vaihto-oppilaan puolta. Esitteissä maalataan ruusunpunainen kuva: elämäsi parhaasta vuodesta. Pettymys on suuri, sillä totuus on usein aivan toisenlainen. Aluevalvojaksi otetaan suurinpiirtein kuka ”saadaan kiinni”. Ja vaihto-oppilasta ei pääsääntöisesti uskota. Perheiden huolellinen haastattelu on mainosfraasi.

      Harva vaihto-oppilas uskaltaa kertoa kokemistaan epäkohdista, sillä epäonnistuminen hävettää, vaikka se ei usein itsestä johtuisikaan. Esim. joissakin perheissä on keittö lukittu, peseytyminen sallittu vain kerran viikossa, pyykinpesu kielletty jne. Sänky saattaa olla vaatekomerossa jne.

      En jaksa ymmärtää, miksi joku viitsii ottaa vaihto-oppilaan kiusattavakseen. Vaihto-oppilas tuo väistämättä ylimääräisiä kuluja ja jos oma taloudellinen tilanne ei kestä sellaisia, ei kannata vaihto-oppilasta ottaa. Eri kulttuurista tulevan nuoren koti-ikävän ja kasvukipujen kohtaaminen voi olla myös aika haasteellista. Itselläni on kokemusta kahdesta vaihto-oppilaasta.

    • STSpesikätensä

      Itse lähdin suurin odotuksin Lontooseen vaihto-oppilaaksi STS:n kautta ja kyseinen puoli vuotta on painunut mieleeni, sanoisinko, lähtemättömästi. Perheenjäsenet tappelivat keskenään, perheen lapsi voi psyykkisesti todella pahoin, puri ja raapi itseään ja sylki kasvoilleni ja purki minua (kyseesä 9-vuotias poika) ja minutkin allergikkona sijoitettiin taloon jossa oli käsittämättömän saastaiset kokolattiamatot, kaksi kissaa ja kani. Sinnittelin sen puoli vuotta mutta oli aivan kauheaa. Eläimiä laiminlyötiin ja perheen äiti oli heittämässä minua ulos kodistaan koska syytti minua pojan game boyn varastamisesta. (myöhemmin selvisi että poika oli itse hävittänyt game boynsa mutta ei ollut avannut suutaan vaikka näki että äiti huusi minulle. Poikaa ei toruttu valehtelusta, minä sen sijaan sain haukut siitä kun en ollut riittävän pontevasti vakuutellut syyttömyyttäni.)
      Ystäväni oli myös samana kesänä STS:n järjestämänä vaihdossa Lontoossa. Siitä piti tulla elämämme kesä, yhdessä Lontoossa :) toisin kävi. Isäntäperhe potkaisi hänet ulos keskellä yötä Lontoon kaduille kännykän akku tyhjänä, ilman mitään varoitusta. ystäväni tuli isäntäperheen kotiin jossa näki että hänen vaatteensa oli pakattu eteiseen isoihin jätesäkkeihin. Osa ystäväni vaatteista olivat olleet pesukoneessa (hän itse oli ne siihen laittanut kun oli lähtenyt kauppaan ostamaan tarvikkeita perheen illallista varten joka syötiin klo 20) ja ne oli revitty kesken pesun koneesta ja pistetty jätesäkkeihin pesuaineen peitossa ja litimärkinä. Vastauksena ulosheittoon oli vain että "tää homma ei nyt toimi sun osalta." Hänen lompakostaan oli lisäksi varastettu rahat joita isäntäperhe ei suostunut luovuttamaan hänelle takaisin, vaan pitivät rahat korvaukseksi kivusta ja särystä. STS pesi kätensä koko jutusta.

      • MiranTouhuja

        Siinä oli malliesimerkki STS:n vaihto-ohjelmasta!! Kiitos hyvästä kuvauksesta! Näitä tapauksia näköjään riittää yhä jatkuvasti ja vuodesta toiseen..
        Ellei 55-vuoden kokemus ole vielä opettanut sitä tosiasiaa, ettei allergikkoja voi sijoittaa saastaisiin lääviin ja eläinallergikkoja eläimiä viliseviin huusholleihin, niin olisikohan maajohtaja Silvosen pikkuhiljaa aika perehtyä edes hieman allergioihin liittyviin perusasioihin, koska ei näy olevan edelleenkään mitään käsitystä?
        On jokseenkin turhaa teetättää vaihtoon hakijoilla kaikenlaisia terveysselvityksiä, jos ei järjestön sisällä ymmärretä höppäsen pöläystä asioista. Maajohtajathan keskenään puuhastelevat näiden terveystietojen parissa, ilman minkäänlaista terveydenhuoltoalan koulutusta ja asiantuntemusta. Em. on Exploriuksen maajohtaja Anu Husu-Peltonen vahvistanut.
        Nuoren vaihtarin joutuminen yllättäen kadulle ei myöskään yllätä. Tämän tästä saa kuulla, kuinka nimenomaan STS vaihtarit joutuvat etsimään itse itselleen yösijaa.
        Asioihin pikkasenkin enemmän perehtyvät huomaavat melko nopeasti, että asiallisten hostperheiden pula ajaa näihin ongelmiin. Rahanahneuden ajettua jo aikoja sitten vastuuntunnon ohi, on turha ihmetellä vaihto-oppilaiden huonoa kohtelua nykypäivänä.
        Järjestöjen työntekijöiksi hakeutuu heikolla moraalilla varustettuja kouluttamattomia narsisteja.


    • Kansainvälistynyt

      Hurjaa lukea tällaista. Olin itse vaihto-oppilaana ei-kaupallisen, loistavan järjestön AFS:n kautta Etelä-Amerikassa, enkä ole katunut sitä hetkeäkään. Vuosi ei todellakaan ollut ongelmaton, ei kenenkään vuosi ole. Se oli älyttömän ainutlaatuinen, opettavainen ja ikimuistoinen vuosi, joka opetti minulle rutkasti itsenäisyyttä ja esimerkiksi täysin uuden kielen. Suurin rikkaus oli kansainvälistyminen; se, että parhaat ystäväni olivat kaikki eri puolilta maapalloa kotoisin, ja olimme täysin samalla aaltopituudella. Sitä ei opi kotona, ellei toimi isäntäperheenä (kokemusta löytyy siitäkin, suosittelen).

      Tunnen toki itsekin monta epäonnistuneen vaihtovuoden kokenutta nuorta, mutta tämän keskustelun kaltaista absoluuttista kauhukuvaa kaikkien vaihtovuosien kamaluudesta en suostu hyväksymään.

      Järjestöllä on valtava merkitys; suosittelenkin valitsemaan vapaaehtoisvoimin pyörivän järjestön, joka ei maksa perheelle. Tällaisia ovat esim. AFS, YFU ja Rotary. Minusta ainakin pidettiin hyvää huolta AFS:n puolesta sekä Suomessa että ulkomailla, ja tämän positiivisen kokemuksen takia olenkin ollut vuosien ajan vapaaehtoisena kyseisessä järjestössä. Vapaaehtoisten ex-vaihtareiden ansiosta esim lähtöorientaatioleireillä ei ole mahdollista saada 100% ruusuista kuvaa vaihdosta, sillä kaikki kertovat kokemuksistaan rehellisesti ja avoimesti. Myös kauhutarinoita kerrotaan, juurikin siksi ettei kukaan odota täydellisyyttä ja voi yllättyä positiivisesti.

      Ikävää kuulla, jos lähipiireissänne on ollut huonoja kokemuksia, mutta muistakaa, että nämä julki tulevat kauhutarinat ovat vain yksittäistapauksia sadoista ja taas sadoista nuorista, jotka vuosittain lähtevät viettämään ikimuistoista vuottaan.

      • Samaapskaa

        Näitä ns. "yksittäistapauksia" on luvattoman paljon, eikä näiden helvetillisen vaihto-oppilaskokemuksen kokeneiden tuskaa ja kärsimystä lievitä millään tavoin tietoisuus siitä, että joidenkin kohdalla vaihtovuosi on saattanut ollakin onnistunut ja ikimuistoinen!!!
        Miksi aikuisen ihmisen on näin vaikea hyväksyä sitä tosiasiaa, että jokaisella vaihtoon lähtevällä nuorella pitäisi olla saman arvoiset lähtökohdat järjestön puolesta onnistuneeseen vaihtovuoteen?! Miksi osa, saman hinnan vaihtovuodestaan maksaneista nuorista sijoitetaan asuinkelvottomiin sikolätteihin, asuntovaunuparakkeihin ym. ihmisasunnoksi kelpaamattomiin lääviin?!
        Miksi osa nuorista sijoitetaan täysin tietoisesti ongelmaperheisiin, joilla ei ole mitään edellytyksiä pitää vaihto-oppilasta?!
        Miksi osa vaihto-oppilaista erotetaan kesken ohjelman ilman perusteita?! jne.
        Ja yksi tärkeimmistä kysymyksistä: Miksi järjestöt eivät myönnä virheitään ja tunne minkäänlaista vastuuta törkeästi hoitamistaan vaihto-oppilasmatkoista?!
        Vastauksena kaikkiin em. kysymyksiin voisi mainita ahneuden!
        Samalla tavoin syyllistyt näköjään sinäkin AFS:läisenä puolustelemaan tätä alan mädännäisyyttä unohtaen tyystin
        kaikki AFS:n nuorille aiheuttamat traumat, joissa ei myöskään ole vastuuta kannettu.
        Oleellista on muistaa, että JOKAINEN vaihtoon lähtijä voi olla juuri se "yksittäistapaus"!!!


      • ÄläHuijaaItseäsi

        Ehkä tuokin AFS:n reppana muutaman vuoden päästä kehtaa kertoa, mitä kusetusta koko homma on. Tai sitten yrittää tienata elantonsa nuorten kustannuksella. Nythän hän on kuin onkin jäänyt järjestön leipiin.


      • Valehtelijat

        Juu todellakin kertovat ex-vaihtarit " totuudenmukaisesti". Salli mun nauraa! Ottavat mallia järjestöjen tyypeistä ja alkavat valehtelee....nihan kuin kehtaisivat kertoa muiden nuorten edessä kaikesta pskasta, mitä joutuneet kokemaan...


      • SamaaPskaa

        Tässä sulle YFU:sta.
        Truthtothepeople
        4.4.2015 11:41
        “Run away. You deserve better. ”

        Former Employee - Anonymous Employee in Cambridge, MA

        I worked at Youth for Understanding full-time (more than a year)

        Pros

        There are some nice, intelligent people working there but the company's premise is built on exploiting students, and families who want an American education. They will on board just about any volunteer to educate these students, and don't really care what kind of families they are placed with. You may have a different experience depending on which district office you work for but stay far far away from the northeast district office in Cambridge. Several people have resigned in just the past year alone. Even former interns want nothing to do with the organization after they complete their internship.

        Cons

        -Management has no concept of business ethics, and is happy to steal intellectual property.

        -They demand you to do things that are ethically wrong! I have been asked, by my manager, to place international students into households where the families are not in compliance with state department standards, knowing that I would have to take the fall for it. When the CEO confronted my manager about it, she claimed I was "new" and didn't know any better. Excuse me? RED FLAG #1.

        -The pay is not a living wage, esp for the Boston metro area.

        -Inability to match staff's interests, education and abilities with job responsibilities.

        -Inadequacy of vision and inflexibility with diversity of future growth.

        -Distrust and secrecy between and even within departments run rampant.

        -Vague promises of increased responsibilities, but dismal return for one's efforts (e.g. several staff members at the northeast district office are STILL not on contract. When asked when pay would be adjusted, the director of the department and 'HR' couldn't answer this question. RED FLAG #2)

        -Directors lack experience and education in their respective departments, but due to their time with the company they have been placed in their roles.

        -During the interview process, HR will try to frame your workload during the summer as minimal as possible. This is blatant lie. You will work 24/7 during the summer to beg burnt-out volunteers to host international students.

        -The organization makes no attempt to address obstacles in the industry.

        -Ultimately, my time at YFU changed how I view the non-profit industry. At YFU I never felt that individual differences were nurtured - anyone could do my job or anyone else's job because my strengths were rarely played upon (though I was hired for them). Information between and within teams was consistently suppressed or spun (God forbid we work as a cohesive team). The company did not add value to my professional life but drained a lot from it. YFU USA never stood for anything other than profit and the work was not rewarding. I wish I can remove it from my resume, it is a joke of an organization with manipulative management.

        Advice to Management

        I hope you get audited.

        Students deserve better. Volunteers deserve better. Staff deserves better.

        Doesn't Recommend

        Negative Outlook

        No opinion of CEO"

        Tuossapa viimeaikaisinta tietoa "ei-kaupallisen" YFU:n toiminnasta työntekijän kertomana!

        Eli nämä itseään ei-kaupalliseksi kutsuvat järjestöt toimivat ihan yhtä epäeettisillä tavoilla ja tietoisesti vastoin State Departmentin määräyksiä.

        Eli manageri vaatii tietoisesti hyväksymään esim. Isäntäperheiksi ja vapaaehtoisiksi määräysten vastaisia tapauksia. Syyttävä sitten " uutta ja kokematonta" työntekijäänsä.

        Ja nämä toimintatavat on vallalla ihan jokikisessä kaupallisessa ja ei-kaupallisessa "järjestössä". Veroja niissä kierrellään minkä ehtivät ja osaavat.

        Vaihtarit on ihan toissijaisia ja vain rahanansaintaväline, jolla ei edes ihmisarvoa.


      • KaukanaLoistavasta

      • Jippiaijee
        KaukanaLoistavasta kirjoitti:

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/13003767/afs

        Tällaiset huomautukset AFS:lle annettu ihan viime vuosina!

        J1 Visum

        november 2010: Letter of Reprimand/Corrective action plan: Improve host family screening and selection; improve SEVIS recordkeeping.

        januar 2013: Letter of Reprimand: Improve host family application and selection


      • Horrible
        KaukanaLoistavasta kirjoitti:

        http://keskustelu.suomi24.fi/t/13003767/afs

        I have both hosted a student for AFS and sent my child in the program. In both cases, there were serious issues. In my opinion, AFS will not take accountability for anything. I have watched AFS protect their international relationships, employees, and volunteers as a priority without regard to the students in the program. Host families are not properly screened or monitored. While tuition covers medical expenses, my child was denied medical care more than once. When we were able to get him to a doctor outside of the host family or AFS via a family friend, he was diagnosed with severe bronchitis and needed antibiotics. AFS responded to that with the request to kick my child out of the program for unapproved travel! I believe strongly in the concept of international exchange for youth, however, I will never advocate AFS to any parent looking to send a student or family interested in hosting. AFS stated to my child that the host families are more valuable to AFS than the students, which they now deny. From my personal experience, they continually take actions and make statements completely to the contrary of what is stated on their marketing materials. From what I understand, two international students died in the 2006-2007 in the US. I strongly believe someone of unbiased authority needs to do a serious audit on this organization.


      • Informoija
        Horrible kirjoitti:

        I have both hosted a student for AFS and sent my child in the program. In both cases, there were serious issues. In my opinion, AFS will not take accountability for anything. I have watched AFS protect their international relationships, employees, and volunteers as a priority without regard to the students in the program. Host families are not properly screened or monitored. While tuition covers medical expenses, my child was denied medical care more than once. When we were able to get him to a doctor outside of the host family or AFS via a family friend, he was diagnosed with severe bronchitis and needed antibiotics. AFS responded to that with the request to kick my child out of the program for unapproved travel! I believe strongly in the concept of international exchange for youth, however, I will never advocate AFS to any parent looking to send a student or family interested in hosting. AFS stated to my child that the host families are more valuable to AFS than the students, which they now deny. From my personal experience, they continually take actions and make statements completely to the contrary of what is stated on their marketing materials. From what I understand, two international students died in the 2006-2007 in the US. I strongly believe someone of unbiased authority needs to do a serious audit on this organization.

        Tällä samalla kaavalla kaikki järjestöt toimii. Samat järjettömät varoituskirjeet järjettömistä asioista.
        Kaikki tämä voitaisiin välttää jos haluttaisiin toimia normaalisti ja oikeudenmukaisesti, mutta ehei.
        Toivon, että koko toiminta loppuu. Siksi tulenkin aina informoimaan ihmisiä.


      • InformoijiaRiittää

        Sama täällä! Kyllä informoijia riittää! Tätä sairasta bisnestä pyörittävien sairaiden ihmisten nöyryyttämiä nuoria sekä heidän vanhempiaan, joilta on kusetettu rahat. Heitä riittää, koska ette hoida hommianne niin kuin lupaatte, ettekä myöskään jälkeenpäin vastaa rikkomuksistanne.


      • MitäänEiMyönnetä

        "Ikävä kuulla, jos lähipiireissänne on ollut huonoja kokemuksia, mutta muistakaa, että nämä julki tulevat kauhutarinat ovat vain yksittäistapauksia.."
        Tämä kommentti kuvaa hyvin taas kerran järjestön vastuuttomuutta!! Muodollinen pahoittelu vailla minkäänlaista tunnetta ja perään toteamus "VAIN yksittäistapaus." Niin, mitäs niillä sitten on väliä!! Unohtakaa, ja muistakaa, että on hyviäkin kokemuksia!!
        STS:n ex johtajan todettua dokumentissa, että: "Virhe on tapahtunut, yksikin tällainen tapaus on liikaa", tuli ohjelman ulostulon jälkeen lähtö organisaatiosta... Että näin!!


      • AFSnLoistavuudesta

        Kansainvälistyneelle ihan vaan muutama seikka tästä "loistavasta" ja "ei-kaupallisesta" AFS:stä:
        "Ei-kaupalliseksi" itseään luonnehtivan, vapaaehtoisuus periaatteella toimivan AFS:nkautta vaihtoon lähteminen maksaa enemmän kuin kaupallisten järjestöjen kautta. Kuka korjaa rahat?!
        Olethan tietoinen, että tällä "loistavalla" AFS:llä on listallaan myös perusteettomia vaihto-oppilaan erottamistapauksia ja julkisia riitoja? Varoittaisin vakavasti jokaista vaihtoon lähtöä suunnittelevaa sitoutumasta seuraavanlaisiin ehtoihin: "
        "AFS pidättää itseleen myös oikeuden peruuttaa opiskelijan osallistumisen ja lähettää hänet ennenaikaisesti kotiin, mikäli tämä rikkoo tämän sopimuksen ehtoja tai hänen henkilökohtainen käytöksensä tai toimintansa ei ole AFS:n YKSINOMAISEN HARKINNAN PERUSTEELLA osallistujan tai AFS:n etujen mukaista."
        Täysin vastaavanlaisia "pelisääntöjä" käyttävät myös muut järjestöt ja tätä yksinomaista harkintaa = mielivaltaisuutta käytetään sitten hyväksi tarvittaessa esim. hostperhepulasta johtuvista syistä.
        Kerrottakoon vielä, että AFS syyllistyy myös näihin perusteettomiin erottamisiin yhtälailla kuin täysin epäsopivien ja sopimusten vastaisten perheiden käyttämiseen hostperheinä, mistä on saanut virallisia huomautuksiakin.
        Eräässäkin riitautetussa tapauksessa AFS on julman kohtelun päätteeksi erottanut perustettomasti suomalaisvaihtarin ja kieltäytynyt myöntämästä suorituksessa olleita virheitä. Rankkaa luettavaa olevasta päätöksestä on osa julistettu jopa salaiseksi nuoren menetettyä terveytensä tämän vaihtovuoden traumojen seurauksena. Pääasia tämän "loistavan" AFS:n henkilöstön mielestä tuntuu kuitenkin olevan, että mitään ei myönnetä ja onhan niitä hyviäkin kokemuksia... So???


      • HyvääEiOle
        SamaaPskaa kirjoitti:

        Tässä sulle YFU:sta.
        Truthtothepeople
        4.4.2015 11:41
        “Run away. You deserve better. ”

        Former Employee - Anonymous Employee in Cambridge, MA

        I worked at Youth for Understanding full-time (more than a year)

        Pros

        There are some nice, intelligent people working there but the company's premise is built on exploiting students, and families who want an American education. They will on board just about any volunteer to educate these students, and don't really care what kind of families they are placed with. You may have a different experience depending on which district office you work for but stay far far away from the northeast district office in Cambridge. Several people have resigned in just the past year alone. Even former interns want nothing to do with the organization after they complete their internship.

        Cons

        -Management has no concept of business ethics, and is happy to steal intellectual property.

        -They demand you to do things that are ethically wrong! I have been asked, by my manager, to place international students into households where the families are not in compliance with state department standards, knowing that I would have to take the fall for it. When the CEO confronted my manager about it, she claimed I was "new" and didn't know any better. Excuse me? RED FLAG #1.

        -The pay is not a living wage, esp for the Boston metro area.

        -Inability to match staff's interests, education and abilities with job responsibilities.

        -Inadequacy of vision and inflexibility with diversity of future growth.

        -Distrust and secrecy between and even within departments run rampant.

        -Vague promises of increased responsibilities, but dismal return for one's efforts (e.g. several staff members at the northeast district office are STILL not on contract. When asked when pay would be adjusted, the director of the department and 'HR' couldn't answer this question. RED FLAG #2)

        -Directors lack experience and education in their respective departments, but due to their time with the company they have been placed in their roles.

        -During the interview process, HR will try to frame your workload during the summer as minimal as possible. This is blatant lie. You will work 24/7 during the summer to beg burnt-out volunteers to host international students.

        -The organization makes no attempt to address obstacles in the industry.

        -Ultimately, my time at YFU changed how I view the non-profit industry. At YFU I never felt that individual differences were nurtured - anyone could do my job or anyone else's job because my strengths were rarely played upon (though I was hired for them). Information between and within teams was consistently suppressed or spun (God forbid we work as a cohesive team). The company did not add value to my professional life but drained a lot from it. YFU USA never stood for anything other than profit and the work was not rewarding. I wish I can remove it from my resume, it is a joke of an organization with manipulative management.

        Advice to Management

        I hope you get audited.

        Students deserve better. Volunteers deserve better. Staff deserves better.

        Doesn't Recommend

        Negative Outlook

        No opinion of CEO"

        Tuossapa viimeaikaisinta tietoa "ei-kaupallisen" YFU:n toiminnasta työntekijän kertomana!

        Eli nämä itseään ei-kaupalliseksi kutsuvat järjestöt toimivat ihan yhtä epäeettisillä tavoilla ja tietoisesti vastoin State Departmentin määräyksiä.

        Eli manageri vaatii tietoisesti hyväksymään esim. Isäntäperheiksi ja vapaaehtoisiksi määräysten vastaisia tapauksia. Syyttävä sitten " uutta ja kokematonta" työntekijäänsä.

        Ja nämä toimintatavat on vallalla ihan jokikisessä kaupallisessa ja ei-kaupallisessa "järjestössä". Veroja niissä kierrellään minkä ehtivät ja osaavat.

        Vaihtarit on ihan toissijaisia ja vain rahanansaintaväline, jolla ei edes ihmisarvoa.

        Samaa pskaa jokikisessä järjestössä!
        http://www.nola.com/education/index.ssf/2012/09/student_exchange_sponsor_hound.html


    • Kansainvälistynyt

      Meidän, joiden vaihtovuosi on onnistunut, kokemukset ovat mielestäni yhtä tärkeitä jakaa, kuin niiden, joille on jäänyt huono maku suuhun.

      Omasta vaihtovuodestani on jo vuosia aikaa, enkä minä "AFS-reppana" nyt ala vuodattaa kyyneleitäni yhtään sen enempää kuin aikaisemminkaan. Olen kertonut ikävistäkin kokemuksista todella avoimesti mm. lähteville vaihtareille ja kaikille kysyjille. En ole katkeroitunut, kukaan tuntemani vaihtari ei ole katkeroitunut vaikka kohdalle olisi sattunut mitä. Ei ehkä kuitenkaan ole tarvetta kertoa niistä kokemuksista teille, kun ilmapiiri on suorastaan raivokas täällä.

      Ei, en todellakaan ole järjestössäni loukussa; vapaaehtoisuus totta tosiaan tarkoittaa vapaaehtoisuutta. Rahaa ei liiku enää tässä vaiheessa mihinkään suuntaan ja teen juuri mitä minua huvittaa tehdä - nyt esimerkiksi puolustan vaihto-oppilaaksi lähtemistä, vaikka mielipiteeni tuntuu olevan täysin voimaton tässä keskustelussa. Eikä kukaan käskenyt minua tekemään tätä, todellakaan.

      Kuten sanottu, on äärettömän ikävää, että huonoja kokemuksia syntyy. Matkassa on aina monta muuttujaa; lähettävä järjestö Suomessa, vaihto-oppilas itse, isäntäperhe ja vastaanottava järjestö kohdemaassa. Jos yhdessä kohdassa menee pieleen, vaikuttaa se moneen muuhunkin asiaan. Mielestäni kaikille tosiaan on alussa yhtäläiset mahdollisuudet onnistumiseen, mutta on varmasti vaikeaa koordinoida Suomesta käsin vaikkapa sitä, miten malesialaisen pikkukylän vaihtarijärjestön vapaaehtoiset tai työntekijät toimivat tai mitä he puhuvat. Vaihtovuoden perimmäinen idea, eli toiseen kulttuuriin tutustuminen voi olla todella vaikeaa ja raskasta; joskus ongelmien syynä onkin se, ettei vaihtari itse käyttäydy kulttuurin vaatimalla tavalla, tietämättä tätä itse. Eli niin, muuttujia on monta.

      En osaa kommentoida näihin "lapseni lähetettiin läävään-tyylisiin juttuihin, sillä onnekseni minulla oli katto pään päällä ja sänky, vaikka perhe oli mitä oli. Parhaalla vaihtariystävälläni ei ollut omaa sänkyä eikä suihkua talossa, mutta hän sai vaihdettua perhettä päivässä oman aktiivisuutensa ansiosta. Nämä tapaukset ovat tosi ikäviä, ja toivoisin, ettei kukaan joutuisi sellaiseen tilanteeseen.

      Olen huomannut vaihto-oppilasvuoden olevan todella arvokas esimerkiksi korkeakoulujen hakuprosesseissa ja työnhaussa, joten vaikka vaihto olisikin surkea kokemus, arvostetaan sitä yhtä lailla kuin täydellistä vuotta (jota ei ole olemassakaan). Jokainen vaihtari on rohkea, sitä tuskin tekään voitte kieltää lapsienne, tuttujenne lasten tai vaikkapa itsenne kohdalla. Maailma ei ole vaarallinen paikka, eikä vaihto-oppilastoimintaa pidä todellakaan lopettaa.

      • MiettikääOikeesti

        Onpa tosi kiva meidänkin nuoren joutua joka koulussa ja työnhaussa selittämään, missä ollut tuon hirveän vaihtoajan. Eihän siitä mitään todistusta saanut kun eivät antaneet edes loppuun saakka olla. Ja kiva jos pyytäisimme jotain todistusta, että ollut, niin siinähän voisi lukea, että on erotettu blabla ja kaikki nuo järjestön valehtelemat syyt siihen perään.
        Mitäs ite tekisit? Miltäs tuntuisi?


      • InformoijaTäälläkin

        Sinulle "Kansainvälistynyt",
        Kiva, että osallistut keskusteluun, tosin tietämättömyytesi alasta paistaa kirjoituksen läpi. Halusi puolustaa vaihto-oppilastoimintaa on ymmärrettävää jos kerran työskentelet AFS:llä.
        On täysin turhaa höpöttää jostakin muuttujista ja siirtää vastuuta pois vaihtovuoden myyjältä vastaanottavalle järjestölle, isäntäperheelle, vaihto-oppilaalle..! Onhan lukemattomissa riitaprosesseissa esim. kuluttajariitalautakunta toistanut päätöksissään jatkuvasti, kuinka matkan myyjä on vastuussa alihankkijoidensa tekemisistä!! Ei vaihtovuoden myynyt järjestö voi todellakaan pestä käsiään rahat saatuaan, vaikka käytännössä näin toimitaankin.
        Perheen vaihtotilanteessa ei uuden hostperheen etsiminen voi, eikä saa olla alaikäisen vaihto-oppilaan vastuulla!! Todellisuus on valitettavasti osoittanut, että vaihtarit jätetään ongelmien keskellä oman onnensa nojaan ja kyselemään koulukavereiltaan uutta perhettä järjestön paetessa vastuusta. Toteamuksesi kuinka vaihto-oppilas pääsi vaihtamaan perhettä oman aktiivisuutensa ansiosta, on käsittämätön!! Kyllä asianmukaisen hostperheen hankinta on järjestön perustehtävä, josta heille maksetaan.
        Jo hyvinkin vähäisellä perehtymisellä aiheeseen ymmärtää jokainen täysjärkinen, etteivät mahdollisuudet onnistuneeseen vaihtovuoteen nuorilla ole todellakaan yhtäläiset.
        Pidät vaihto-oppilasvuotta arvokkaana korkeakoulujen hakuprosesseissa ja työnhaussa. Tämä on varsin mielenkiintoinen näkökanta, koska STS:n edustajat ovat nimenomaan kiihkeästi väheksyneet tätä merkitystä oikeudessa antamassaan lausunnossa!! Em. osoittaa jälleen kerran alallanne vallitsevan epärehellisyyden! Tilanteen vaatiessa, olette valmiita valehtelemaan ristiin rastiin oman etunne nimissä.. Rehellisyyttä ei tunneta, eikä omaatuntoa ole.
        Koska vaihto-oppilastoimintaan ei saada kontrollia, jolla nuorten turvallisuus ja hyvinvointi voidaan taata vaihdon aikana, olen yhtä mieltä edellisen kirjoittajan kanssa, että tällainen toiminta pitäisi lakkauttaa.


      • LisääAFSsää

        Afs-kokemus, jollaisen voi kohdata kuka tahansa vaihtoon lähtijä:

        "We are right now experiencing the same kind of situation that others have talked about, where a student was abruptly pulled from the home over a fairly minor issue, that could have easily been resolved with some guidance from AFS. The student made the unlucky choice of calling his liaison for help one day, and the next day found himself being picked up from school with his belongings and whisked off to a new family in another town. My children were heartbroken and filled with self-blame for what they could have done to cause this situation. Although we were advised by AFS to break all contact with the student, so he could start his “new life” elsewhere, we have followed his saga on Facebook, where he has poured out his frustration, anger and despair over being uprooted from his family and friends here, and his continued attempts, over the past 3 months, to return to our town. He has even rallied the support of his friends at his high school here, having them sign petitions supporting his attempts to return here. AFS seems to have turned a deaf, bureaucratic ear to his pleas. I think AFS simply does not have the staff to deal with situations of any kind of complexity. It is so sad for the student, who will remember for the rest of his life that his experience in America was marred like this. And sad for my children, who feel that the wonderful experience of having an AFS student somehow failed, for reasons they do not quite understand."

        Vastuuntuntoista toimintaako?


    • UteliasVain

      Minua kiinnostaa nämä kysymykset!

      Onko jokainen tällä palstalla vaihto-oppilasvuodesta positiiviseen sävyyn kirjoittava teidän mielestä tämä Mira tai jonkun järjestön palkkasoturi?Ettekö usko puolueettomiin ja hyviin kokemuksiin?

      Kohdistuuko epätyytyväisyytenne pelkästään vaihto-oppilas järjestöihin, eikä itse vaihtovuoteen, kulttuurivaihtoon, kielen oppimiseen, kansain välisyyteen yms? ?

      Johtuuko epätyytyväisyytenne teihin itseenne/lapsiinne kohdistuneista kokemuksista vai kuulopuheista?

      • RyöstöBisnes

        Uskon, että useimmat tällä palstalla positiivisesti kirjoittelevat ovat järjestöstä tai jollain muotoa niissä "piireissä" mukana, kuten tuo edellinen itse toteaa. Saavat siitä joko jotain korvausta tai se tekee muuten hyvää heidän itsetunnolleen.
        Suhtaudun erittäin epäileväisesti niihin, jotka vielä hehkuttavat tätä toimintaa. Olen elämäni aikana kuullut niin monta järkyttävää tarinaa, itsemurhista, väärin ja valheellisin perustein pois potkimisesta plus sitten tietenkin näistä likaisista ja sairaista isäntäperheistä ja aluevalvojista ja "läävistä".
        Epätyytyväisyyteni, vihani ja halveksuntani kohdistuu vaihto-oppilasjärjestöihin ja heidän toimintatapoihinsa, jotka ovat mielestäni sairaat ja pelkästään rahan tekoa ajatellen laaditut. Eivät ole päteviä toimimaan nuorten kanssa. Ovat epärehellisiä ja häiriintyneitä. Siis liian monet alallla toimivat. Siitä johtuen liian monet isäntäperheet ovat sitä samaa.
        Toisiin kulttuureihin tutustuminen, kansainvälistyminen ja kielten oppiminen ovat minulle läheisiä ja jokapäiväisiä asioita. Senpä takia juurikin, kuten olen aiemmin todennut, raivostuttaa tällainen bisness, joka ei osaa tehdä sitä vaurioittamatta nuoria.
        Kaiken kruunasi oman perheemme kokemus. Tunnen itseni ryöstetyksi ja nuoremme tuli henkisesti pahoinpidellyksi ja vaaraan saatetuksi järjestön taholta vain ja ainoastaan järjestön epäpätevyyden vuoksi.
        Joudumme elämään asian kanssa koko loppuelämämme. Mitään korvauksia emme ole saaneet. Järjestö ei ota minkäänlaista vastuuta teoistaan. Ei pahoittelua tai anteeksipyyntöä, koska kaikki oli vain nuoren syytä.
        Sen lisäksi kun tajuaa, että tätä tapahtuu systemaattisesti ympäri maailman, niin mieti hetki omalle kohdallesi esimerkiksi tuo perusteeton kotiinlähetys ja varoituskirjeen antaminen sopeutumattomuudesta, vaikka järjestö tehnyt virheen perheen hankinnassa (ylimääräisiä ihmisiä perheessä, ei mitään tietoa keitä ovat esimerkiksi).
        Itse olen myös viettänyt vuoden "excahnge visitor:ina" ja asunut ja työskennellyt kolmessa eri ulkomaassa. Emme todellakaan odottaneet mitään epärealistista, kun päästimme nuoren matkaan. Hänellä itsellään myös suuri halu lähteä, eikä olisi halunnut tulla kesken pois, mutta hänet siis erotettiin mielestäni valheellisin perustein kaksi kuukautta ennen ajan päättymistä. Juuri oli löytynyt perhe numero kolme, joka olisi pitänyt hänet nuo kaksi kuukautta. Emmekä todellakaan vaatineet uutta perhettä kuin yhden kerran, kun hostisä käyttäytyi aggressiivisesti. Ensimmäisessä perheessä oli niitä ylimääräisiä ihmisiä ihan kolmin kappalein, mutta emme vaatineet uutta perhettä, vaan olisin vain halunnut tietää keitä olivat.
        Mikäli pidät tänne linkitettyjä kertomuksia vain kuulopuheina, on oma asiasi, mutta mieti hetki jos sattuisi omelle kohdallesi niin nousisiko raivo, inho, halveksunta?


      • SairastaTouhua

        Monet vanhemmathan ovat lähteneet itse katsomaan paikan päälle olosuhteita ja selvittääkseen asiat ja hakemaan lapsensa pois , mutta osa jättää sen tekemättä, koska sehän olisi järjestön mukaan "sääntörikkomus" ja aiheuttaisi vaihtarin erottamisen.
        Ei ole nykyaikaa enää tuollainen vanhempien tapaamisoikeuden rajoittaminen ties millä perusteilla. Siten ovat vain saaneet rauhassa syyttää ja manipuloida nuoria ilman vanhempien apua.


      • Uhkapeliä

        Palstallahan toistetaan aika ajoin, kuinka hyviäkin vaihtokokemuksia on joillakin. Sitä ei ole kukaan koskaan kieltänytkään!!! Se ei kuitenkaan saa olla seikka, jonka nojalla ummistetaan silmät ja vähätellään useiden nuorten helvetillisiä vaihtokokemuksia, joita he kantavat mukanaan koko elämänsä.
        Tapa, jolla järjestöjen toimintaa puolustellaan esim. rankoissa vaihtareihin kohdistuneissa pedofiilitapauksissa on siksi käsittämätön, ettei kukaan muu kuin järjestön edustaja voi väheksyä näitä rikoksia ja puolustella omaa toimintaansa. Tästä on esimerkkiä entanut mm. Exploriuksen Anu Husu-Peltonen.
        Tyytymättömyys kohdistuu epärehelliseen ryöstöbisnekseen, jossa toimitaan mielivaltaisesti ja pelkästään järjestön etua ajaen. Millään sopimuksilla ja lupauksilla ei ole mitään merkitystä. Asiat hoidetaan päin perset'tä, mutta mitään vastuuta ei oteta mistään. Valehdellaan, kiistetään, selitellään ja käytetään ns. väsytystaktiikkaa, jotta päästäisiin ikävistä vanhemmista eroon. Tällainen liiketoiminta ei kuulu sivistysvaltioon, eivätkä sivistyneet ihmiset harjoita tällaista bisnestä, jossa alaikäisiä lapsia käytetään hyväksi!!! Kulttuurinvaihto, kielen oppiminen ja kansainvälistyminen ovat positiivisia asioita ILMAN rikollisella tavalla toimivia vaihtojärjestöjä.
        Tietoisuus siitä, että vaihtovuosi voisi onnistuakin ei paljon lohduta, jos on myös tiedossa, että vuodesta saattaa yhtä hyvin tulla nuorelle elämän kamalin ja traumaattisin kokemus. Pelaisitko sinä venäläistä rulettia, vaikka sinulle vakuutettaisiin, ettei revolverin rullan kaikissa paikoissa ole panosta?


      • EräänInformoijanSyitä

        Uteliaalle voisin vastata viimeiseen kysymykseen, että epätyytyväisyys meidän perheessä kohdistuu kaikkiin mainitsemiisi tahoihin, paitsi lapseemme, joka kaikesta huolimatta kärsi suunnattomasti. Hän oli päättänyt kestää ja selvitä vaihtovuodestaan yksin ja heitteillä, täysin ilman sitä järjestöltä luvattua tukea.
        Itseeni olen pettynyt, etten perehtynyt vaihtotoimintaan ja sen vaaroihin riittävästi enkä hakenut lastani kotiin heti alkuunsa. Siksi olen myös liittynyt näihin informoijiin. On tärkeää, että ihmisillä on oikea tieto ja käsitys mitä tämä business on. Kuulopuheita olen näistä painajaismaisista kokemuksista joutunut kuulemaan aivan riittävästi jo yksin lähipiiristä: lastemme kaveripiiristä ja työpaikaltani. Tähän kaikkeen kun vielä lisätään kansainväliset uutisoinnit, tuomiot sekä vaihtarijärjestöjen saamat huomautukset, varoitukset ja toimintakiellot sekä oikeuslaitoksissa ja kuluttajariitalautakunnassa käsiteltyjä vaihtaririitoja vuosien varrelta, niin väittäisin, että paketti on valmis ja muutaman vuoden tutkimisella käsitykseni vaihto-oppilastoiminnasta on jokseenkin selkeä ja totuudenmukainen. Eduskunnan oikeusasiamiehen toimiston naisjuristi totesi jo muutama vuosi sitten toiminnan sivuavan ihmiskauppaa ja siitähän tässä on kysymys, jos rehellisiä ollaan!!
        Miksi muuten jätit epätyytyväisyyskohde listaltasi pois vaihto-oppilasyritykset ja organisaatiot?? Nehän ne ovat kaiken pahan alku ja juuri. Omalla kohdallamme nimenomaan vaihtoyrityksen suomalainen maajohtaja on omalla toiminnallaan se suurin myrkyttäjä ja rikollinen. Hänen pöyristyttävä toimintansa onkin antanut kimmokkeen perehtyä laajemmin toimintaan ja syyn varoittaa muita.


      • Yksikusetettuinformoija
        SairastaTouhua kirjoitti:

        Monet vanhemmathan ovat lähteneet itse katsomaan paikan päälle olosuhteita ja selvittääkseen asiat ja hakemaan lapsensa pois , mutta osa jättää sen tekemättä, koska sehän olisi järjestön mukaan "sääntörikkomus" ja aiheuttaisi vaihtarin erottamisen.
        Ei ole nykyaikaa enää tuollainen vanhempien tapaamisoikeuden rajoittaminen ties millä perusteilla. Siten ovat vain saaneet rauhassa syyttää ja manipuloida nuoria ilman vanhempien apua.

        Juurikin tämä yhteydenpidon rajoittaminen, saati ehdoton kielto jopa takavarikoimalla vaihtarin puhelimet ja läppärit ja perheenjäsenten ehdoton kielto käydä tapaamassa lastaan vaihdon aikana kielivät täysin sairaasta toiminnasta! Kyllä vanhemmilla pitäisi häkytyskellot soida tässä kohtaa, jos alistuvat tällaiseen järjestöjen sairaaseen pelleilyyn!! Kukaan valistunut aikuinen ei lähetä alaikäistä lastaan maailmalle tuntemattomiin oloihin ja täysin vieraiden ihmisten armoille. Minä luotin näihin "hyviin kokemuksiin " ja järjestön lupauksiin vuosikymmenien kokemuksesta ja kuinka 99% vaihdossa olleista suosittelee vaihtoon lähtemistä ko järjestön kautta....
        Älkää te erehtykö ja tehkö samaa virhettä!!!


      • Haluisinkysyy
        EräänInformoijanSyitä kirjoitti:

        Uteliaalle voisin vastata viimeiseen kysymykseen, että epätyytyväisyys meidän perheessä kohdistuu kaikkiin mainitsemiisi tahoihin, paitsi lapseemme, joka kaikesta huolimatta kärsi suunnattomasti. Hän oli päättänyt kestää ja selvitä vaihtovuodestaan yksin ja heitteillä, täysin ilman sitä järjestöltä luvattua tukea.
        Itseeni olen pettynyt, etten perehtynyt vaihtotoimintaan ja sen vaaroihin riittävästi enkä hakenut lastani kotiin heti alkuunsa. Siksi olen myös liittynyt näihin informoijiin. On tärkeää, että ihmisillä on oikea tieto ja käsitys mitä tämä business on. Kuulopuheita olen näistä painajaismaisista kokemuksista joutunut kuulemaan aivan riittävästi jo yksin lähipiiristä: lastemme kaveripiiristä ja työpaikaltani. Tähän kaikkeen kun vielä lisätään kansainväliset uutisoinnit, tuomiot sekä vaihtarijärjestöjen saamat huomautukset, varoitukset ja toimintakiellot sekä oikeuslaitoksissa ja kuluttajariitalautakunnassa käsiteltyjä vaihtaririitoja vuosien varrelta, niin väittäisin, että paketti on valmis ja muutaman vuoden tutkimisella käsitykseni vaihto-oppilastoiminnasta on jokseenkin selkeä ja totuudenmukainen. Eduskunnan oikeusasiamiehen toimiston naisjuristi totesi jo muutama vuosi sitten toiminnan sivuavan ihmiskauppaa ja siitähän tässä on kysymys, jos rehellisiä ollaan!!
        Miksi muuten jätit epätyytyväisyyskohde listaltasi pois vaihto-oppilasyritykset ja organisaatiot?? Nehän ne ovat kaiken pahan alku ja juuri. Omalla kohdallamme nimenomaan vaihtoyrityksen suomalainen maajohtaja on omalla toiminnallaan se suurin myrkyttäjä ja rikollinen. Hänen pöyristyttävä toimintansa onkin antanut kimmokkeen perehtyä laajemmin toimintaan ja syyn varoittaa muita.

        Oliks Mira?


    • MättääJaPahast

      Ja jokuhan ne rahat taskuunsa pistää vaikka kuinka olisi vapaaehtoisvoimin toimivia. Sehän tässä myös mättä kun veloitetaan suuria summia, eikä edes ammattitaitoista porukkaa hommissa!!!

    • VaarallisetJärjestöt

      Maailma on vaarallinen paikka, mutta nämä järjestöt ovat sitäkin vaarallisempia!

    • HalveksinTeitä

      Tässä vielä kansainvälistyneelle AFS:läiselle kirjoitus lainattuna toisesta ketjusta ja myös teille kaikille muille järjestöläisille, jotka täällä roikutte ja yritätte vähätellä, kiistää ja sensuroida tosiasioita nuoria vahingoittavasta toiminnastanne...

      "Väännetäänpä vielä kerran rautalangasta:

      Suomi24-foorumilla on sivutolkulla kirjoituksia ja linkityksiä koskien vaihto-oppilastoiminnan järkyttävää tilaa. ESIMERKKEJÄ ON MONESTA ERI VINKKELISTÄ, on omakohtaisia kokemuksia, uutiskynnyksen ylittäneitä rikostapauksia, vaihto-oppilasyritysten toimintaa valaisevia virallisia tietoja sekä riitaprosesseja niiden päätöksiä, dokumentteja, nuorten omia julkilausumia, virallisten tahojen kannanottoja jne.

      Kirjoitukset eivät siis edusta "vain parin vakkari kommentaattorin" "nimimerkkien takaa huutelua", kuten on esitetty pyrkimyksenä kyseenalaistaa totuutta ja väheksyä vaihto-oppilashelvetin läpikäyneiden kärsimyksiä.

      On ymmärrettävää, että tämän bisneksen pyörittäjät ovat hätääntyneitä totuuden julkitulosta. Viimeisimpänä keinona on yritetty hillitä kirjoittelua hokemalla toistuvasti, kuinka on hyviäkin kokemuksia. Exploriuksen maajohtaja Anu Husu-Peltonen myös otti itse osaa keskusteluihin aloittaen: "Tällä palstalla on esitetty syytöksiä.." On myös todettu kuinka "kukaan ei jaksa lukea enää näitä ikäviä tapauksia.."

      Rakentava keskustelu olisi enemmän kuin toivottavaa!!! En tiedä, miten ymmärrät rakentavan keskustelun, mutta jos lukemattomiin vakaviin vaihto-oppilastapauksiin ja ongelmiin vastataan vain vakuuttelemalla, kuinka on hyviäkin kokemuksia ja kehotetaan hakemaan asiallisia vastauksia ja faktaa vaihto-oppilasjärjestöistä, ei se mielestäni ole rakentavaa keskustelua.

      Suurimpana ongelmana näen juuri tämän, ettei ongelmia haluta myöntää!! Niin kauan, kuin järjestöt kiistävät ja pyrkivät salaamaan nämä ongelmat, ei parannuksia ole odotettavissa.

      Rakentavan keskustelun aloitukseksi pyytäisinkin sinua tekemään ehdotuksia, miten parantaisit nykyistä tilannetta ja vaihto-oppilaan asemaa??!! Kannattaisitko esim. vaihto-oppilasvuoden maksun suorittamista useammassa erässä vaihdon aikana sitä mukaa kun nautitaan hyödykettä eli saadaan vastinetta?

      Moneen kertaan onkin jo kirjoituksissa todettu, kuinka vaihto-oppilasjärjestöt eivät kykene takaamaan kaikille vaihtareille samanarvoista lähtökohtaa vaihtovuoden onnistumiselle. Kaikilta kuitenkin peritään sama maksu ennakkoon. Korvauksista ei järjestöt ole tunnetusti halukkaita neuvottelemaan jälkikäteen, vaikka vuosi olisi ollut täysi fiasko, eikä järjestö olisi kyennyt järjestämään edes sopimuksen edellyttämiä perusasioita kuten hostperhe ja koulu.

      Höpötykset henkilökemioista ja nuorten ylisuurista odotuksista osoittavat vain täydellistä vastuunpakoilua!! Kyllä vaihto-oppilasjärjestöjenkin tulisi myöntää nämä esiin nostetut ongelmat ja vakavasti pohtia, millä saavat nämä jatkuvat uudet ikävät uutiset loppumaan sen sijaan, että ummistavat silmänsä hokemalla vain kuinka on hyviäkin kokemuksia.

      Eikö jokaisella vaihtoon lähtevällä nuorella pitäisi olla oikeus siihen hyvään kokemukseen? Pohdittaisiinko hyvillä kokemuksilla vakuuttelun ja mässäilyn sijaan, miten nämä helvetilliset kokemukset saadaan loppumaan ja kaikille SAMANARVOINEN MAHDOLLISUUS onnistuneeseen vaihtovuoteen??

      Toivottavasti jatkat keskustelua!!!"

    • KiitetäänMiraa

      Voin melkein lyödä vetoa että tästä palstasta saadaan kiittää sts maajohtaja Mira Silvosta ,kun hoitaa sen verran tökerösti hommansa ja riitelee asiakkaiden kanssa joka puolella alvariinsa. On suututtanut monet asiakkaat. Hyvä että jotkut penkovat asioita ja kertovat totuuksia täällä. Paska homma tietty muille jotka hoitavat hommansa. Vai onko niitä ? Kiitos anyways Miralle että saadaan kuulla totuuksia !

    • PohdittavaaJärjestöille

      Ikävät kokemukset jäävät ihmisillä mieleen, vaikka järjestöjen työntekijät näyttävät ne sivuuttavan olan kohautuksella.
      Joskus 70- 80-luvuilla vaihtoon lähteminen ei ollut vielä näin yleistä, joten kunnollisia perheitäkin oli helpompi saada. Siitäkin huolimatta myös aikuisilla, nykynuorten vanemmilla, on raskaita kokemuksia omasta vaihtovuodestaan. Olen kuullut useamman sanovan, ettei toivu koko elämänsä aikana vaihto-oppilasajastaan. Jokainen voi arvata, että nämä aikuiset, joilla itsellään on traumaattinen vaihtokokemus, eivät lähettäisi mistään hinnasta omaa lastaan vaihtoon.
      Oletteko Mirat, Anut, Mikot ja muut ajatelleet lainkaan, että aikanaan nämäkin nuoret, joille olette järjestäneet helvetillisen vaihtokokemuksen, ovat aikuisia ja heillä on kenties omia lapsia, jotka saattaisivat haluta vaihto-oppilaaksi? Tarvitseeko erikseen mainita, etteivät he lähetä lastaan mistään hinnasta, eivätkä minkään järjestön kautta vaihtoon!
      Ahneuden sokaisemana ette näytä paljon alanne tulevaisuudesta piittaavan. Tärkeintä näyttää olevan ihmisten rahastaminen vaihtovuoden kuluja kasvattamalla ja hintoja jatkuvasti nostamalla. Haetaan ikään kuin kipupistettä, kuinka paljon ihmiset ovat valmiita maksamaan.
      Osa tämän alan toimijoista Suomessakin on jo pitkään toiminut niin ala-arvoisesti, että on edesauttanut koko alan romuttamista (vrt. edellinen kirjoitus/STS).
      Tällä lyhytnäköisellä ja välinpitämättömällä toiminnallanne, ajatte itse vaihto-oppilastoimintaa kohti päätepistettä. Hyvä niin.

      • Ksäkksäkjaseliseli

        Ainakin Anulle ja Silvoskalle voi sanoo että minkä taakseen jättää sen edestään löytää!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      323
      7678
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2176
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      177
      1866
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1402
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1297
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1261
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1231
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      58
      1196
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1029
    Aihe