Olisin muutaman vuoden päästä hankkimassa koiraa. Niin berni vaikuttaa minulle sopivalta kunhan sen saa kunnolla koulutettua. Tarkoitus olisi mennä sitten pentukouluun. Mietityttää vain että mitenkäs teillä muilla ulkoilutus bernien kanssa? Oppivatko ne helposti kävelemään vierellä? Kun ensimmäiseksi koiraksi ottaisin. Ja ovatko miten riehakkaita? Sitten toinen vaihtoehto on sakemanni. Tiedän eivät ole ihan saman tyylisiä koiria, mutta sakemannikin voisi soveltua minulle. Liikun paljon joten koira olisi mukana liikunta toiminnassa siitä ei olisi huolia. Ja samat kysymykset kuin berniinkin. Koulutukseen panostaisin tietenkin täysillä. En halua epävakaata koiraa. Ja saa ehdottaa muitakin rotuja jos tulee mieleen. Eli ensimmäiseksi koiraksi. Saisi paljon liikuntaa ja huolenpitoa. En halua vastauksia joissa kehotetaan valitsemaan jokin muu rotu ensikoiraksi. Saa ehdottaa muita rotuja, mutta ensisijaisesti haluan näistä roduista tietoa.
Vastaukset 5
- saku111
Vastaan vaikket haluaisikaan. Miksi haluat koiran, jota ei suositella ensikoiraksi?
- Bernisakemanni
Koska niitten rotumääritelmät vastaavat aikalailla ihanne koiraa minulle. Ja olen aina ollut kiinnostunut näistä roduista. Sitoudun kunnolla koulutukseen ettei tulisi ongelma koiraa. Enemmänkin nyt haluan tietää miten ne käyttäytyvät erilaisissa liikunta aktiviteeteissä ja lenkeillä. En niinkään koulutuksesta.
- Bernisakemanni
Ja onko rodut kovia haukkumaan sisällä? Miten teillä nämä rodut haukkuu?
- naaarttuuu
Jos sakun hankit, niin ehdottomasti lempeäluonteisempi sukupuoli, eli narttu. Urokset ovat paljon dominoivempia.
- pernitär
Mulla on parhaillaan nyt kaksi berniä. Ennen on ollut muun rotuisia. Berni vaatii jämäkän omistajan. Se on lempeä jätti, mutta viisas ja jos haluat että berni kunnioittaa sua, sun on oltava sen arvoinen. Narttu on ollut huomattavasti hankalampi kuin urosberni. Hyvin dominoiva, hyvin reviiritietoinen ja kova vartioimaan. Näissäkin koirissa on paljon eroja.
Bernit on hiljaisia, varsinkin jos ei huomioi pentuna haukkuvaa pentua. Omani ovat hyvin hiljaisia. Pari haukahdusta kuukaudessa... Eivät tarvi paljoa tilaa sisällä, koska lähinnä nukkuvat sisällä ollessa. Mutta tarvitsevat ulkoilua maastossa, mieluiten vapaana. Ja aivotyöskentelyä. Jotku bernit ovat hyvin palvelualttiita ja nauttivat tekemisestä, varsinkin kun siitä saa namia.
Ekan vuoden jälkeen berni toimii kuin ajatus. Tosin voi olla hieman itsepäinen. Tai aika paljonkin. Ei noudata järjettömiä käskyjä.
Berni pitää opettaa heti alusta pitäen olemaan vetämättä. Edes pentuna se ei saa vetää yhtään. Eli jos se vetää vähänkin niin silloin pitää pysähtyä ja odottaa niin kauan että koira istuutuu tai kääntyy sua päin. noin puolivuotiaana on jo mallikelpoinen koira ja 50-60 kilosen koiran kanssa on nautinto kävellä kun se ei vedä. Itse en vierellä paljoa kävelytä vaan annan nuuskia ojan pohjia. Annoin namin aina pentuna kun auto tuli vastaan tai jotain muuta häiriötä, joten oppi hakeutumaan aina vierelle kun havaitsi auton tai muuta outoa.
Berni on hieno rotu, mutta se ei ole nallekarhu. Voi olla hyvinkin vaativa. Kaikki yksilöt eivät sovi lapsiperheisiin. Monet kasvattajat pentutestauttavat ne, joten niistäkin saa vähän arviota luonteesta. Yksi tuttu vaihtoi bernin sakuun ja sanoi että saku on niin helppo koira berninartun jälkeen..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on471492Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.59860Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30647- 87627
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14585- 43573
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56564- 7532
- 44521
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70510Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu23507- 61505
Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?45484- 37476
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj14471Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13462Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.132429- 42408
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa45399Oliko virhe palkata näykkelis johtoon?
Kunnan asiat sekaisin eikä mikään homma toimi. Ilmeisesti samaa sekoilua muillekin suunnille. Johtaja asuu itse muualla97386