Mitä opit kesällä?

biologinalku

Koulut ovat alkamassa, ja pian pääsemme taas oppimaan uusia asioita (jotkut käyttäisivät mieluummin joutua-verbiä). Oppia voi kuitenkin paljon muuallakin kuinnkoulussa. Nyt onkin oivallinen hetki pohtia, mitä tuli opittua kesäloman aikana.

Itse opin seuraavia asioita:
- Opin tuntemaan useita kasveja aloitettuani niiden keräämisen.
- Autolla ajaminen
- Opin lisää linnuista. Kala- ja lapintiiran määritys on ollut yksi tämän kesän hommistani lintujen saralla. Lisäksi olen pyrkinyt perehtymään harvinaisuuksiin paremmin.

7

60

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Gjena

      Lähinnä sain lisää työkokemusta ja opin, että kaikilla muillakin ihmisillä on hankalaa. Opin ratkomaan erilaisia sudokun tyyppisiä numerohommia. Tajusin myös, että kotikuntani voi aina ylittää itsensä palvelujen pilaamisella.

    • atry_
    • Opin mm.

      - Ajamaan autoa
      - Banaani on marja
      - Kurpitsa on marja
      - Vesimeloni on marja
      - Sen, ettei tarvitse olla itseään tappamassa kehdatakseen kysyä apua
      - Yksinäisyyteen tottuu
      - Arvostamaan pienintäkin auringonpaistetta ja lämpöä.

      En tainnut varsinaisesti OPPIA mitään, mutta sivistin itseäni kyllä kesän aikana, mikä on miltei parempi, koska se laittaa mielikuvituksen liikkeelle ja laittaa ihmisen ajattelemaan henkeviä, toisin kuin tuo oppimani nippelitieto. Toki autolla ajaminen on melko hyödyllistä.

      Kai mä opin jotain muutakin. Sen, miten paistetaan lettuja ilman että ne menee tärviölle (jopa niin, että eka lettu onnistuu!)

    • vanhakoiraeiopi

      Opin olemaan yötä ulkona ja syömään raakaa lihaa... Ja ajamaan moottoriveneellä.

      Ai että oli hyvä kesä XD

    • Hänvain

      Ottamaan yhteyden tuonpuoleiseen elämään.

    • Jokulissupissu

      Imee munaa LOL

    • Opin askartelemaan kuminauhoista ja opin, että pidän käsitöistä. Varsinkin jos joku muu maksaa materiaalit.

      Opin myös tekemään hyvää sapuskaa mikrossa. Täytyy sanoa, että mikrossa tehdyistä köyhistä ritareista tuli uusi lempiaamiaiseni. Leikin, että se on terveellistä tekemällä ritarini moniviljaleivästä. Opin myös tekemään pari muuta uutta ruokalajia, tosin en ehkä sanoisi sitä oppimiseksi. Taito minulla jo oli, reseptin ehkä opin. Sitten ensimmäisen täytekakkuni en ole kertaakaan mokannut ruuanlaittoa, joten taito kyllä oli ennestään.

      Opin korjaamaan rikkinäisen PS3 -pelikonsolin. Opin myös yhtä ja toista sähköverkoista ja miten auton tupakansytyttimestä saa virtaa televisionkatseluun. Eli kaikenlaista pientä. Sen sijaan en opetellut mitään niistä asioista, jotka minun oli tarkoitus opiskella. No joululomalla sitten...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kiinnitit ensimmäisenä

      huomiota kaivatussasi?
      Ikävä
      96
      1234
    2. Poutalan onnettomuus

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeri-mika-poutala-vakavassa-onnettomuudessa/9375980 Kumma kun jutussa ei manit
      Maailman menoa
      101
      990
    3. Koska olet ihastunut minuun

      Kysymys sulle. Oma vastaus, tänä vuonna. ❤️
      Ikävä
      61
      847
    4. Missä on Sofia Virta? Loistaa poissaolollaan Erikoisjoukot uudelta kaudelta

      Vihreiden puheenjohtaja, kansanedustaja Sofia Virta pääsi otsikoihin, kun tieto hänen osallistumisestaan Erikoisjoukot-k
      Kotimaiset julkkisjuorut
      35
      821
    5. Olen pahoillani

      Olen mokannut pahasti ja pilannut sinun ja monen muun ihmisen maineen. Anteeksi. Muutan toiselle paikkakunnalle. Hyvästi
      Ikävä
      52
      817
    6. Onko sinulla vihan tunteita

      Minua kohtaan? Haluatko kostaa jotakin tai tehdä pahaa? Voit tähän sanoa ihan luottamuksella.
      Ikävä
      126
      780
    7. Junaonnettomuus

      Kuka jäi junan alle?
      Haapajärvi
      3
      748
    8. mitä olet valehdellut

      kaivatullesi? kerro rehellisesti totuus
      Ikävä
      60
      616
    9. Naisen kimppuun lenkkipolulla

      Poliisin tietojen mukaan noin 30–40 vuotias ulkomaalaistaustaisen näköinen mies kävi naisen kimppuun yllättäen Rentukant
      Kajaani
      41
      528
    10. Ei ole siitä kiinni

      Että en tykkäisi. Tykkään liikaa, mutta se on epäsopivaa. Hirveää kidutusta ruokkia tunnetta täällä, jos todellisuudessa
      Ikävä
      33
      516
    Aihe