Mitä Simolle kuuluu? ?? Hänhän on jossain hoitatalossa, mutta se mitä haluaisin tietää on se että pystyykö Simo esim kävelemään ilman apua tai onko hänellä jotain sairauksia tai onko hän ihan köyhä? ??
Kertokaa!
Mitä Simo Salmiselle kuuluu? ???
7
444
Vastaukset 7
- MitähänLienee
Vissiin Salossa jossain hoitokodissa.
Jokunen vuosi sitten kertoi julkisuudessa sairastuneensa masennukseen, mutta on kuulemma jo toipunut siitä takaisin normielämään.
Ja onhan miehellä ikääkin jo reilu 80v, eli eiköhän sitä tuossa iässä usein ilmene jo jotain muutenkin..
Käsittääkseni on aikaslailla tyhjän päälle jäänyt(rahallisesti) näistä ajoista, kun puuhasivat noita juttujansa Speden ja Veskun kanssa. Ja eräästä haastattelusta jotenkin sain käsityksen, ettei ole tekemisissä Loirin kanssa, jos nyt eivät ole riidoissakaan.
Vissiin näiden kaikkien juttujen takia ei juurikaan viihdy enää nykyään julkisuudessa.
Mutta mistäpä sitä sen tarkemmin tietää muiden asioista. - Tuomas_Mattila
Simohan yritti monenmoista bisnestä mutta ei mikään oikein ottanut tulta alleen. Oli ravintoloita sun muita, jotka menivät nurin.
Ja 90-luvun alussa hänellä oli jonkinlainen lasialan yritys, sen kummemmin en sen toiminnasta tiedä mutta ilmeisesti taiteellinen Simo muotoili lasia, ja sen 90-luvun alun laman takia yritys meni nurin ja Simo velkaantui pahanpäiväisesti. Siitä se hänen varsinainen alamäkensä alkoi eli konkurssi, velkavankeus ja myöhemmin asunnottomuus.
Spede puolusti eläessään aina Simoa, kun hänen yrityksensä menivät nurin, ja niinpä ainakin minulle oli melkoinen yllätys että Speden kuoltua Simo alkoi erilaisissa muistelmissa puhua Spedestä pahaa, kuinka hän oli Speden komedioissa aina se kolmas pyörä Speden ja Vesku Loirin kimpassa jonka kohtalona oli ottaa se täytekakku naamaan ja tällaista. Muistaakseni Simo arvosteli jopa Speden maksamia palkkoja, joita puolestaan niin Vesku, Hannele Lauri kuin muutkin Speden vakionäyttelijät ovat kehuneet jopa paremmiksi kuin muut sen aikaiset näyttelijänpalkat olivat.
Mutta hieno mies Simo on, ei siinä mitään. Paljon enemmän norsunvitulla tämän kansan naama olisi ilman Spedeä, Simoa ja Veskua.- Anonyymi
Ei suomalaisten ilmeet enempää vois olla norsunvitullaan kuin ovat
- gamöön
T
Nämä jutut löytyi vuodelta 2012
http://www.mtv.fi/viihde/muut/artikkeli/simo-salminen-elamakerrassa-mina-kaytin-spedea-hyvaksi/2980546
http://www.iltalehti.fi/viihde/2012110816304742_vi.shtml
Uuno-leffojen näyttelijöistä ovat elossa enää Salminen ja Loiri
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/nama-uuno-turhapuro-tahdet-ovat-jo-poissa/1334577
Loirin ja Salmisen välilöistä on keskusteltu esim.
http://www.vauva.fi/keskustelu/4359406/ketju/loirinuotiolla_loirin_ja_simo_salmisen_valirikko - surunvalittelut
Näin yksi tarina päättyi taas. Lepää rauhassa Simo Salminen & voimia läheisilleen.
http://yle.fi/uutiset/mtv_simo_salminen_on_kuollut/8279061 - väke
Levätköön rauhassa!
- lepäärauhassa
Simo Salmisen viimeinen haastattelu Iltalehdessä vuodelta 2012
http://www.iltalehti.fi/viihde/2015090320293753_vi.shtml
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 142704
Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.2761196Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1671138- 82946
- 87853
- 63818
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?24765- 72745
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran69721Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?137700Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?142691- 47670
- 57646
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47634Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46624Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32618Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y25613- 40564
- 55558
Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri20538