Niitähän esiteltiin viime sunnuntaihin asti Vantaan Kivistössä. Rekvisiittana oli toinen toistaan epäkäytännöllisempiä latoja postimerkkitonteilla.
Kävittekö paljunäyttelyssä?
löytyikö_sopiva
4<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kyllä kävin ja ihastuin erityisesti n. 100 m² kolmikerroksisiin ratkaisuihin, joissa yksi asuinkerros oli sijoitettu kellariin. Koska asuinhuone ei saa olla maanpinnan alapuolelle, oli maanpinta tasattu kellarin lattian tasoon kaivamalla talon seinustalle kuoppa. Pienen tontin vuoksi kuopan reunat oli luiskattu jyrkiksi (noin 45°) joten syntyi oiva vaikutelma pommikuopan pohjalla asumisesta. "Maisemina" kalliomursketta pala taivasta. Kätsyä, kun ei tarvi investoida pensaisiin näkösuojaksi.
Talvella kunto kasvaa, kun lapioi tuulen täyttämästä poterosta 30 m³ lunta pois ;-D
Kesällä kunto kasvaa, kun pitää lasten tai kotieläimien luiskasta montun pohjalle tiputtelemia kivenlohkareita.
Myös sisustuksessa oli hienoja ideoita, kuten vinokattoisen makuuhuoneen seinälle 4 m korkeuteen asennetut yläkaapistot, joissa on hyvä säilyttää usein (siis kerran vuosikymmenessä) tarvittavia esineitä.
Kiitosta annan myös esteettömistä näkymistä, joita ei oltu pilattu puilla tai pensasistutuksilla.
Olet ilmiselvästi sisäistänyt perheellisen nykyihmisen asumisen tarpeet. Joko olet varannut tuolta unelmiesi asunnon, ei niitä riitä kaikille?
OK-Kessu huomasi saman kuopan ja naureskeli ratkaisulle. Toinen hassu yksityiskohta oli myös jonkinlaiseen kuoppaan tehty lasikattoinen "viherhuone", jossa lämpötila kesällä noussee pätsimäisiin lukemiin.
Ulkoaltaan hankkiminen kiinnostaa kyllä OK-Kessua. PPV:n kanssa siellä viihtyisi hienosti pimeinä syysiltoina.
Minulla tuossa on paljuna atlantti torpan edessä,riittääköhän koko mulle?Täytyypä mitata....norjalainen mitta muuten...