En tiedä miksi mutta aina kun teen jotakin samassa huoneessa missä on muitakin niin tulen masentuneeksi. En pysty puhumaan kenellekkään koska pelkään sitäsiis puhumista muille tilanteesta riippumatta kun kotona kysytään että olenko yksinäinen koulussa minä hymyilen ja valehtelen että on.
onko normaalia?
oikapoika
376
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei
Kuulostaa siltä, että tuo on ihan normaalia. Monet meistä jännittävät sosiaalisissa tilanteissa ja meistä tulee ihan tuppisuita, vaikka meillä olisi muuten mielipiteitä ym. Siitä sitten tulee apealle mielelle ja saattaa tuntua, että on ihan yksin, vaikka olisi muita ihmisiä ympärillä.
Voisitkohan alkaa harjoitella puhumista sellaisessa tilanteessa vaikka ihan jostain pienestä. Tai vaikka osallistua keskusteluun katsomalla silmiin jotakuta ja hymyilemällä tai nyökkäämällä.
On luonnollista kaivata yhteenkuuluvuutta, sellaisia me immeiset vaan ollaan. Ja sitä masentuu jos kokee jäävänsä yksin.
Ikäkin tekee tehtäväänsä, vaikkei se nyt varmaan autakaan. Mitä enemmän tulee elämänkokemusta ja vuosia, sitä rohkeammaksi sitä tulee. Mutta eipä se auta tällä hetkellä jos eläkeikää jää odottelemaan ;).
Toivon Sinulle rohkeutta olla porukoissa, vaikka liepeilläkin. Ja pikku hiljaa tutustua ja alkaa kommunikoida.
Lämmöllä,
Pappi Elisabet
Voisit hyvin saada apua samanlaisista kavereista. Luulen että ahdistut helposti suuressa, äänekkäässä ihmisjoukossa, mutta tilanne olisi toinen, jos sinulla olisi vaikkapa yksi samanlainen ihminen kaverina kuin itse olet. Voisithan koulussakin katsella, näkyisikö saman oloista ihmistä missään, kuin millainen itse olet. Uskon, että seurakunnan nuorten toiminnasta löytyisi sinulle sopivia ystäviä. :) Seurakunnan ajatusmaailma on, että jokainen ihminen on Jumalan kuva ja sellaisena arvokas ja tärkeä. Kenelläkään ei ole oikeutta tehdä sinulle mitään pahaa, edes sanoa pahasti. Jumalan edessä ei ole minkäänlainen arvo osata puhua suureen ääneen räävittömyyksiä ja pilkata toisia ihmisiä, mikä ehkä koulumaailmassa on yleinen hupi.
Opetuslapseuskoulussa: http://oneway.tv/category/23425511 pääset hyvään alkuun matkalla Jumalan tuntemiseen. Häneltä saa avun mihin tahansa, kun häntä etsii. :)
Ja varsinki toi Tapani on hyvä, häntä suosittelen! Olen itse ollut samanlainen kuin sinä, ja vieläkin olen, vähän olosuhteista riippuen, mutta Jumalan kanssa olen oppinut tulemaan toimeen. :)