Ivalo River Camping

Sinuna en valitsisi tätä leirintäaluetta. Hienoja paikkoja löytyy kyllä joen vierestä, mutta valtatien toisella puolella ei niinkään (lähinnä melkein huoltoaseman parkkipaikalla paikat, ei siis juuri omaa rauhaa). Nettisivujen kuvat antoivat täysin erilaisen kuvan alueesta kuin mitä oli todellisuus. Kuva leikkipaikasta oli, mutta sitä ei todellisuudessa ollut kuitenkaan. Mukava rantasauna löytyi, mutta nettisivujen kuvan mukainen se ei kyllä ollut. Huoltorakennukset oli pienet ja ankeat eikä tiskipaikassa tullut kuumaa vettä ollenkaan. Myös hinta otettiin meiltä väärin. Hätäseen yhden yön siinä vietti, mutta en kyllä toiste mene enkä suosittele muillekaan. En ole ennen vielä näin törkeää toimintaa nähnyt että kuvat nettisivuille lainataan jostain muualta. Taitaa monelta muultakin jäädä ensimmäiseksi ja viimeiseksi visiitiksi.
0148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


PettynytCaravaanari kirjoitti:

Sinuna en valitsisi tätä leirintäaluetta. Hienoja paikkoja löytyy kyllä joen vierestä, mutta valtatien toisella puolella ei niinkään (lähinnä melkein huoltoaseman parkkipaikalla paikat, ei siis juuri omaa rauhaa). Nettisivujen kuvat antoivat täysin erilaisen kuvan alueesta kuin mitä oli todellisuus. Kuva leikkipaikasta oli, mutta sitä ei todellisuudessa ollut kuitenkaan. Mukava rantasauna löytyi, mutta nettisivujen kuvan mukainen se ei kyllä ollut. Huoltorakennukset oli pienet ja ankeat eikä tiskipaikassa tullut kuumaa vettä ollenkaan. Myös hinta otettiin meiltä väärin. Hätäseen yhden yön siinä vietti, mutta en kyllä toiste mene enkä suosittele muillekaan. En ole ennen vielä näin törkeää toimintaa nähnyt että kuvat nettisivuille lainataan jostain muualta. Taitaa monelta muultakin jäädä ensimmäiseksi ja viimeiseksi visiitiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu