Onko kokemuksia, mielellään tuoreita mutta vanhemmistakin olemme kiitollisia. Varasimme edullisen matkan syyskuulle. Taksillako keskustaan, millaiset bussiyhteydet vai jaksaako kenties kävellä molempiin suuntiin. Suosituksia ruokapaikoista, retkistä ym. Ensimmäistä kertaa Rethymnoniin.
Hotelli Melitti/Rethymnon
1
204
Vastaukset
- peukutus
Meidän kokemuksemme hotellista on viime syksyltä. Pelkkää positiivista sanottavaa, Melittihän on pieni ja viihtyisä, sijainti rauhallinen. Henkilökunta ystävällistä ja avuliasta. Vanhaan kaupunkiin on kolmisen kilometriä. Meille se ei tuntunut liian pitkältä, olemme ahkeria lomaliikkujia. Teimme kävelylenkkejä myös toiseen suuntaan, kaupungista poispäin. Taksi kaupungista maksoi viisi euroa.
Ruokapaikkoja on hotellin välittömässä läheisyydessä, rantakadunkin varrella useita. Meidän suosikiksi tuli rantakadun päässä lähtevällä kujalla oleva pieni Crete-taverna. Hinta-laatu suhde kohdallaan, ystävällinen ja huumorilla höystetty palvelu. Melittin vieressä olevassa LaMaressa ruoka myös ok, mutta hinta aika korkea. Aallonmurtajan kohdalla olevassa Petrinossa saa kaupungin parhaat gyrospitat, edullinen ja täyttävä lounas. Paikan tunnistaa helposti, kaksikerroksinen paikka joka yleensä hyvin täynnä asiakkaita.
Rethymnon on kiva kaupunki. Aurinkoista lomaa ; )
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1885101- 181792
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631636Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271517Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s101497Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit511175Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961084Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249307980- 196945
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7840