Minkä ikäiselle vielä hoitoja lahjasoluilla?

dnfj

Minkä ikäiselle naiselle vielä tehdään hoitoja lahjamunasoluilla suomessa, yksityisellä puolella siis? Perinnöllisen sairauden vuoksi jouduttaisiin käyttämään myös lahjasiittiöitä. Vaihdevuodet suvussa ovat tulleet 48-51 vuotiaana.

5

499

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eioletarkkaarajaa

      Noin 45-vuotiaaksi asti niitä tehdään. Joskus hoitojen aloittamiselle laitetaan yläikäraja, esim. 43 vuotta. Riippuu myös munasolujen saatavuudesta; jos soluista on pulaa, niin ikärajaa hilataan alemmaksi.

      Niissä Euroopan maissa, joissa luovutetut munasolut sallitaan on monissa maissa lain sallima yläikäraja 49 vuotta. Sitten löytyy näitä maita, varsinkin Euroopan ulkopuolelta, joissa ikärajaa ei ole lainkaan, vaan lääkäri saa päättää hoidosta vapaasti. (Tarkkaan ottaen Suomikin kuuluu näihin, koska ikärajaa ei ole kirjattu lakiin, vaan kyse on klinikoiden omasta käytännöstä.)

      Terveys toki vaikuttaa myös siihen, annetaanko hoitoa. Klinikka voi myös kieltäytyä ottamasta asiakkaakseen ilman sen kummempia perusteluita, esimerkiksi lääkärillä voi olla jokin oma mielipide, keille hoitoa annetaan.

      Suomi on yksi harvoja maita, joissa lapsi saa tietää munasolujen luovuttajan henkilöllisyyden 18 täytettyään. Samoin siittiöiden luovuttajan henkilöllisyyden.

      Osassa maita kuten Tsekissä on kiellettyä käyttää samaan aikaan sekä luovutettuja munasoluja että luovutettuja siittiöitä. Tsekkihän on muuten hyvin suosittu maa mennä hoitoon.

      • dnfj

        Kiitos vastauksesta! Ulkomaita ollaan mietitty, mutta lapsi ei sitten varmaan näyttäisi yhtään meiltä :( en usko, että vaaleita piirteitä on monessakaan maassa tarjolla. Missähän maassa saisi tietää lahjoittajien koulutustaustaa? Ei ole kyseessä rodunjalostus, mutta koska itsekin olemme korkeasti koulutettuja, olisi kiva jos lapsi olisi myös opinnoista kiinnostunut ja oppimiskykyinen. Yksi vammainen lapsi meillä on, ei siis syrjitä ketään. Mutta jos voi valita, valitsemme parhaat lähtökohdat. Omin soluin saamme todennäköisimmin vammaisen.


      • eioletarkkaarajaa

        Vielä tarkennuksena, että en ole täysin varma, että koskeeko tuo Tsekin rajoitus myös pariskuntia. Mutta ainakaan sinkku ei voi saada siellä luovutettuja munasoluja.

        Koulutustausta on aika yleinen annettava tieto, mutta se on eri asia, että paljonko luovuttajissa yleensäkään on korkeakoulutettuja ihmisiä. Suomessa luovuttajasta annetaan vain ulkonäkötiedot. Tsekin lisäksi esimerkiksi Puolassa, Virossa, Venäjällä ja sen naapurimaissa on sen näköisiä ihmisiä, joita ei niin kovin erota suomalaisista. Ulkomaisilla klinikoilla ei välttämättä aina ole halvempaa kuin Suomessa, toisaalta joissain on paljonkin halvempaa, ja ikäraja on tosiaan korkeampi. Sitten on tietysti kysymys hoidon laadusta ja onnistumisprosenteista. Suomessa on etuna lapsen tiedonsaantioikeus, jota ei juuri muualla ole. Suomessa myös voi olettaa, että luovuttaja on hyvissä käsissä ja tietää mitä tekee.

        Luovutetun sperman voi yleensä tilata ihan mistä vain, voi valita sellaisen paikan, jossa on paljon tietoja saatavilla. Tanska on suurin sperman vientimaa, ja tanskalaiset luovuttajat ovat usein opiskelijoita, eli suurin osa on jotensakin kouluja käyneitä. Tanskassa luovuttajista annetaan paljon tietoja, tuntuu myös että heitä tutkitaan tarkemmin kuin Suomessa. Tanskalaisetkaan eivät ulkonäöltä poikkea hirveästi suomalaisista.


      • Onneamatkaan
        dnfj kirjoitti:

        Kiitos vastauksesta! Ulkomaita ollaan mietitty, mutta lapsi ei sitten varmaan näyttäisi yhtään meiltä :( en usko, että vaaleita piirteitä on monessakaan maassa tarjolla. Missähän maassa saisi tietää lahjoittajien koulutustaustaa? Ei ole kyseessä rodunjalostus, mutta koska itsekin olemme korkeasti koulutettuja, olisi kiva jos lapsi olisi myös opinnoista kiinnostunut ja oppimiskykyinen. Yksi vammainen lapsi meillä on, ei siis syrjitä ketään. Mutta jos voi valita, valitsemme parhaat lähtökohdat. Omin soluin saamme todennäköisimmin vammaisen.

        Viron Tartossa on Elite klinikka, joka ihan yhtä tasokas kuin Suomen yksityisklinikat. Saa tietää lahjoittajan hiusten- ja silmien värin, pituuden, painon, koulutuksen, kansallisuuden, jotain veriryhmä tietoja, jos haluaa. Tekivät ainakin joitain vuosia sitten edullisemmin alkion adoptiota kuin muualla 49v asti. Tulosta tuli tällä klinikalla meille nopeammin kuin Suomessa vastaavilla klinikoilla, tosin ongelmat olivat jo tällöin tiedossa. Suosittelen. Tuonne menee muistaakseni myös suoria lentoja ja kaikki alkuvalmistelut käy netin ohjeistusten ym kautta erittäin hyvin.


      • eioletarkkaarajaa
        Onneamatkaan kirjoitti:

        Viron Tartossa on Elite klinikka, joka ihan yhtä tasokas kuin Suomen yksityisklinikat. Saa tietää lahjoittajan hiusten- ja silmien värin, pituuden, painon, koulutuksen, kansallisuuden, jotain veriryhmä tietoja, jos haluaa. Tekivät ainakin joitain vuosia sitten edullisemmin alkion adoptiota kuin muualla 49v asti. Tulosta tuli tällä klinikalla meille nopeammin kuin Suomessa vastaavilla klinikoilla, tosin ongelmat olivat jo tällöin tiedossa. Suosittelen. Tuonne menee muistaakseni myös suoria lentoja ja kaikki alkuvalmistelut käy netin ohjeistusten ym kautta erittäin hyvin.

        Virossa saa tietää luovuttajan koulutustason, joka on yleensä keskiaste. Tarkempia koulutustietoja ei anneta.

        Saako siis myös ylijäämäalkion "adoptoinnissa" itse valita luovuttajan tietojen perusteella? Onko sinulla oma kokemus asiasta? Itse olen kuvitellut, että ylijäämäalkioissa ei olisi paljon valinnan varaa.

        Mihin perustat vertailusi klinikkojen "tasoista"? Oletko tehnyt vertailun onnistumisprosenteista?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      138
      1530
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      936
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      276
      776
    5. Mistä arvasit,että kaivattusi on täällä?

      😊
      Ikävä
      68
      733
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      723
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      619
    8. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      581
    9. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      60
      567
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      561
    Aihe