Vaarallinen aate

Aate nimeltä kansallismielisyys on viime aikoina puhuttanut nuorisoa. Sen perusajatuksena on, että yksi maa kuuluu yhdelle kansalle. Tämän ns. kansallismielisyyden väitetään olevan isänmaallisuuden synonyymi. Kansallismieliset sanovat ajavansa kansamme ja kaikkien muidenkin kansojen parasta. Todellisuudessa heidän aatteensa tuhoaa kansamme ja samalla koko ihmiskunnan.

Hollantilaisen eläintieteilijän Duyvene de Witin sanoin: "Kun reunapopulaatio valmistautuu siirtymään uuteen elinympäristöön, se ei voi ottaa mukaansa kaikkia kantapopulaation geenejä vaan vain osan. Jokainen uusi rotu tai laji, joka eriytyy toisesta, omaa siksi köyhemmän geenivaraston. Geenivaraston pieneneminen on se hinta, jonka jokainen rotu ja laji joutuu maksamaan etuoikeudestaan olla olemassa. Kun lajiutumisprosessi toistuu useasti peräkkäin, syntyy lopulta lajeja, joiden geenivarasto on niin köyhtynyt, että jo suhteellisen pienikin muutos ympäristöolosuhteissa riittää viemään sen sukupuuton partaalle. Ympäristöolosuhteisiin sopeutuminen, joka johtuu rekombinaatiomahdollisuuksien vähentymisestä, johtaa lopulta geneettiseen minimitilaan, jonka ylittymisen jälkeen eloonjääminen ei enää ole mahdollista. Äärimmilleen sopeutuneiden ja erikoistuneiden lajien ja rotujen traagisena kohtalona on väistämätön geneettinen kuolema."

Lyhyeseti sanottuna geenivirran ehtyminen eri kansalaisuuksia edustavien ihmisten kesken heikentää eri kansojen ja samalla koko lajimme elinkelpoisuutta. Haluatko sinä edesauttaa kansamme ja lajimme kuolemista sukupuuttoon? Osoita ennemmin todellista kansallismielisyyttä ja taistele "kansallismielisyytenä" markkinoitavaa soopaa ja rasismia vastaan.
6285
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

näin tehdään..rasismi on turhaa..

Äänestä

Joo... Sit vielä kun ne kaikki kansallismieliset ja rasistit väittää olevansa korkeesti koulutettuja ja älykkäitä ihmisiä. Tollaset asiat käydään perusteellisesti läpi jo lukion pakollisissa biologian kursseissa, joten se siitäkin väitteestä sitten.

Kiitti muuten siitä, että oot ottanut tänkin asian esille. Antirasistit on niin kauheen hiljasta sakkia, että ellei me aleta pitään melua itsestämme niin rasistit ja kansallismieliset saa lisää porukkaa puolelleen.

Äänestä

toi on vaan jotain globalisti muikeroiden probagandaa tosi suomalaiset ei sellasta hätkähdä. ihmiskunnan sukupuuto lähtölaskenta on tosi asiassa jo alkanut kun rodut sekottuu ellei sitä saada loppumaan niin sitten me kaikki kuollaan oikeesti. joten älä tuu tänne jakamaan valheitas!

Äänestä

Olisi mukava kuulla, missä ne kansallismieliset rasistit nyt piilottelee. Alempana olevassa Rasismi-keskustelussa mielipiteensä tueksi väitteitä esittäviä rasisteja löytyi kuin sieniä sateella. Tosin nimimerkki White girl lopetti keskustelun siihen, kun kysyin miksi "rodut" eivät saisi sekoittua keskenään, eikä kukaan muukaan ole siihen vastausta tarjonnut. Kummallista, sillä onhan "rotujen" puhtaana pitäminen sentään rasismin perusta. Täällä sivuilla liikkuu rasisteja, mikseivät he selitä mitä haittaa "rotujen" sekoittumisesta on? Vastaus on yksinkertainen: Mitään haittaa ei ole, on vain pelkkää hyötyä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


hansu kirjoitti:

Aate nimeltä kansallismielisyys on viime aikoina puhuttanut nuorisoa. Sen perusajatuksena on, että yksi maa kuuluu yhdelle kansalle. Tämän ns. kansallismielisyyden väitetään olevan isänmaallisuuden synonyymi. Kansallismieliset sanovat ajavansa kansamme ja kaikkien muidenkin kansojen parasta. Todellisuudessa heidän aatteensa tuhoaa kansamme ja samalla koko ihmiskunnan.

Hollantilaisen eläintieteilijän Duyvene de Witin sanoin: "Kun reunapopulaatio valmistautuu siirtymään uuteen elinympäristöön, se ei voi ottaa mukaansa kaikkia kantapopulaation geenejä vaan vain osan. Jokainen uusi rotu tai laji, joka eriytyy toisesta, omaa siksi köyhemmän geenivaraston. Geenivaraston pieneneminen on se hinta, jonka jokainen rotu ja laji joutuu maksamaan etuoikeudestaan olla olemassa. Kun lajiutumisprosessi toistuu useasti peräkkäin, syntyy lopulta lajeja, joiden geenivarasto on niin köyhtynyt, että jo suhteellisen pienikin muutos ympäristöolosuhteissa riittää viemään sen sukupuuton partaalle. Ympäristöolosuhteisiin sopeutuminen, joka johtuu rekombinaatiomahdollisuuksien vähentymisestä, johtaa lopulta geneettiseen minimitilaan, jonka ylittymisen jälkeen eloonjääminen ei enää ole mahdollista. Äärimmilleen sopeutuneiden ja erikoistuneiden lajien ja rotujen traagisena kohtalona on väistämätön geneettinen kuolema."

Lyhyeseti sanottuna geenivirran ehtyminen eri kansalaisuuksia edustavien ihmisten kesken heikentää eri kansojen ja samalla koko lajimme elinkelpoisuutta. Haluatko sinä edesauttaa kansamme ja lajimme kuolemista sukupuuttoon? Osoita ennemmin todellista kansallismielisyyttä ja taistele "kansallismielisyytenä" markkinoitavaa soopaa ja rasismia vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu