ANTAKAA AIKAA

Huomasin että tämä keskustelu on aloitettu vuonna 2012. Ja kerroit kokeilevasi Nokian uutuspuhelinta? Varmaan Lumia 900 tai jokin muu ensimmäisistä Lumioista. Itselläni on ollut Lumia 900. Ei mikään erikoinen, mutta on ensimmäinen Nokian älypuhelin. Mieti Applen, Samsungin ensimmäisiä älypuhelimia? Samanlaista kuraa kaikki.
Mutta Apple ja Samsung ovat kehittyneet monien vuosien varrella. NIIN MYÖS NOKIAN LUMIAT (tai no microsoftin nykyään). Itselläni on nyt Lumia 930 (valm.vuosi 2014). Kahden vuoden aikana paljon kehitystä! Kameroihin panostetaan Lumioissa ;) Antakaa aikaa Nokialle (Microsoft) niin kuin olette antaneet Applelle ja Samsungille. He ovat aloittaneet samasta pisteestä. Joku päivä Lumiat ovat maailman suosituimpia. Myös se Windows käyttöjärjestelmä kehittyy ajan myötä.
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Lumia mallien tulevaisuus näyttää synkältä. Niiden ekosysteemi ei vaan pure ihmisiin ja niiden myyntimäärät ovat pieniä. Ei mitään toivoa kilpailla kuningas Androidia ja Prinssi Iphonea vastaan.. Sama homma Jollalla ja muilla sen käyttöjärjestelmällä varustettujen mallien kanssa.

Ei ihmiset halua tällaista palikkakäyttöliittymää jonka sovellusvalikoima on turkasen pieni eikä sieltä löyty monia hyviä sovelluksia.

Äänestä
  • Lumiat hyviä puhelimia,tietoturva ihan eri tasolla. Saa sille etunäytölle vaikka lehmän perseen. Ihme palikkafetissi. Eli tulevaisuus on hyvä.

    Äänestä

  • Larssiterr kirjoitti:

    Lumiat hyviä puhelimia,tietoturva ihan eri tasolla. Saa sille etunäytölle vaikka lehmän perseen. Ihme palikkafetissi. Eli tulevaisuus on hyvä.

    Huono tulevaisuus.. Te ette näe tätä hommaa ollenkaan.. Palikat eivät kiehdo enää aikuisia.

    Äänestä

  • palikkapellet kirjoitti:

    Huono tulevaisuus.. Te ette näe tätä hommaa ollenkaan.. Palikat eivät kiehdo enää aikuisia.

    Et osaa säätää,siitä saa jokaikisen palikan pois/vaihdettua. Rauta on hyvä,jämäköitä puhelimia. Ja se kuuluvuus a vot..

    Äänestä

"Lumia mallien tulevaisuus näyttää synkältä. Niiden ekosysteemi ei vaan pure ihmisiin ja niiden myyntimäärät ovat pieniä. Ei mitään toivoa kilpailla kuningas Androidia ja Prinssi Iphonea vastaan.. Sama homma Jollalla ja muilla sen käyttöjärjestelmällä varustettujen mallien kanssa.

Ei ihmiset halua tällaista palikkakäyttöliittymää jonka sovellusvalikoima on turkasen pieni eikä sieltä löyty monia hyviä sovelluksia."

no no toppuutellaan vähän vapusta sillä sinun mielipide jää tälläkin kerralla yksinpuheluksi vailla kannatusta koska harrastat vain yhtä uskontoa ja se on oneplusone/android.Sulla on putkinäkö jonka toisessa päässä näkyy vain oneplusone

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


nuorimuttanero kirjoitti:

Huomasin että tämä keskustelu on aloitettu vuonna 2012. Ja kerroit kokeilevasi Nokian uutuspuhelinta? Varmaan Lumia 900 tai jokin muu ensimmäisistä Lumioista. Itselläni on ollut Lumia 900. Ei mikään erikoinen, mutta on ensimmäinen Nokian älypuhelin. Mieti Applen, Samsungin ensimmäisiä älypuhelimia? Samanlaista kuraa kaikki.
Mutta Apple ja Samsung ovat kehittyneet monien vuosien varrella. NIIN MYÖS NOKIAN LUMIAT (tai no microsoftin nykyään). Itselläni on nyt Lumia 930 (valm.vuosi 2014). Kahden vuoden aikana paljon kehitystä! Kameroihin panostetaan Lumioissa ;) Antakaa aikaa Nokialle (Microsoft) niin kuin olette antaneet Applelle ja Samsungille. He ovat aloittaneet samasta pisteestä. Joku päivä Lumiat ovat maailman suosituimpia. Myös se Windows käyttöjärjestelmä kehittyy ajan myötä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu