Kysymys kuntouttavasta työtoiminnasta

Niin työkkäri kuin sossu muijakin väittää ettei voi mennä kuntouttavaan työtoimintaan toisen kunnan alueelle kuin missä itse asuu. Pitääkö tämä muka paikkaansa? Myöskin sossusta väitetään että matkakorvaus olisi aina sama vaikka matka olisi 2km tai 10km.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lain mukaan voit osallistua kuntouttavaan työtoimintaan myös kotikuntasi ulkopuolella ja työkkärillä eikä sossulla ole tähän nokankoputtelemista. Laki kuitenkin sanoo ettei saa MÄÄRÄTÄ ulkopaikkakunnalle. Lisäksi matkakorvaukset maksetaan kertyneen matkan mukaisesti eli mitä pidempi matka työtoimintaan niin sitä suurempi korvaus.

Äänestä

Tyypillistä virkanilkkien paskanjauhantaa. Kysy asia- ja lakiperuste ja jos vetoavat ohjeisiinsa niin vaadi yksilöimaan nuo ohjeet ja vaadi myös kopio noista ohjeista, voi olla että tulee nolo paikka virkanilkille kun jäävät kiinni valheesta. Jos ohje ja laki ovat ristiriidassa keskenään niin silloin on noudatettava lakia sanoo Perustuslain 10 luku 107§.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1999/19990731#L10P107
"107 §
Lakia alemmanasteisten säädösten soveltamisrajoitus

Jos asetuksen tai muun lakia alemmanasteisen säädöksen säännös on ristiriidassa perustuslain tai muun lain kanssa, sitä ei saa soveltaa tuomioistuimessa tai muussa viranomaisessa."

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kytytoimi kirjoitti:

Niin työkkäri kuin sossu muijakin väittää ettei voi mennä kuntouttavaan työtoimintaan toisen kunnan alueelle kuin missä itse asuu. Pitääkö tämä muka paikkaansa? Myöskin sossusta väitetään että matkakorvaus olisi aina sama vaikka matka olisi 2km tai 10km.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu