Kuten alla huomaatte on lesbo-palstalla tänne siirretty keskustelu joita jatkuvasti siellä käydään.
Minusta olis mukavaa jos me täällä bi-palstalla voisimme myös käydä oikeita keskusteluja, olettaisin että sävy olisi toinen kuin allaolevassa. Ei ole mukavaa kun keskustellessa pitää varoa kertomasta olevansa bi niinkuin tuolla lesbopalstalla täytyy tehdä.
Tällä palstalla on paljon myös seuranhakuilmoituksia enkä niitä kyllä vastusta sillä se on mielestäni yksi vaihe biseksuaalisen ihmisen elämässä. Että täytyy päästä kokeilemaan miltä seksi saman sukupuolen kanssa tuntuu sitten oikeasti eikä vain haaveissa.
Se, että useilla on siinä kumppani mukana on joillekin kauhistus. Minusta se kertoo parin kyvystä sopeutua vaikeisiin asioihin.
Onnistunut kolmen tai neljän kimppa kun vaatii kyllä parisuhteelta paljon. Arvostelijat voisivat siis kysyä itseltään eikö heillä riitä taitoja kumppaninsa seksuaalisuuden hyväksymiseen jos asiaa ei voi hyväksyä edes toisten elämään.
Niin se kysymys: miten oma bi-historiasi laita. Miten olet tullut sinuiksi itsesi kanssa vai oletko tullut?
Minusta olis mukavaa jos me täällä bi-palstalla voisimme myös käydä oikeita keskusteluja, olettaisin että sävy olisi toinen kuin allaolevassa. Ei ole mukavaa kun keskustellessa pitää varoa kertomasta olevansa bi niinkuin tuolla lesbopalstalla täytyy tehdä.
Tällä palstalla on paljon myös seuranhakuilmoituksia enkä niitä kyllä vastusta sillä se on mielestäni yksi vaihe biseksuaalisen ihmisen elämässä. Että täytyy päästä kokeilemaan miltä seksi saman sukupuolen kanssa tuntuu sitten oikeasti eikä vain haaveissa.
Se, että useilla on siinä kumppani mukana on joillekin kauhistus. Minusta se kertoo parin kyvystä sopeutua vaikeisiin asioihin.
Onnistunut kolmen tai neljän kimppa kun vaatii kyllä parisuhteelta paljon. Arvostelijat voisivat siis kysyä itseltään eikö heillä riitä taitoja kumppaninsa seksuaalisuuden hyväksymiseen jos asiaa ei voi hyväksyä edes toisten elämään.
Niin se kysymys: miten oma bi-historiasi laita. Miten olet tullut sinuiksi itsesi kanssa vai oletko tullut?
Vastaukset 8
Vanhimmat
No kun teit niin asiallisen aloituksen, täytyy siihen vastata :)
Minä olen tässä 30-kymppisenä vähitellen heräillyt tietoisuuteen omankin sukupuoleni kiinnostavuudesta. Joskus ennenkin ajatus bisseydestä on käynyt mielessä, mutta jokin aika sitten ekaa kertaa naisen olemus kolahti oikein kunnolla. Enempää tästä ei tule kuin identiteettipohdintoja, koska olen perheellinen eikä mieheni ole oikein lämmennyt ajatukselle vapaasta suhteesta ;)
En siis loppupeleissä tiedä, mikä olen ja millä tasolla, mutta ihastuminen on aina mukavaa. Tässä tapauksessa toki myös tavallista hämmentävämpää.
Tämän tapaisissa tilanteissa se parisuhteen rakkaus vasta punnitaan. Onko se rakkautta vai roikkumista vai jotain aivan muuta. Itse ihastuin ja rakastuin eka kerran naiseen vähän yli kolmekymppisenä puolitoista vuotta sitten. Oli pakko saada tietää mitä se oikein oli, joten etsin itseäni lesbobaareissa ja chateissa ja mieheni luvalla olen ollut suhteessa naisen kanssa. Tämä ei ole ollut helppoa ja olen tehnyt kaiken avoimesti sillä uhalla että tulee ero tai ystävät ja sukulaiset hylkäävät, mutta mitään noista ei ole tapahtunut. Nyt tiedän että rakastan miestäni hyvin paljon ja hän rakastaa minua, olin sitten bi, lesbo tai mikä tahansa. Olemme päässeet jonkin sellaisen yli, joka on käsittääkseni hyvin harvinaista....rakkaus voi elää vain vapaudessa. Vain vapaa ihminen voi olla peloton. Ja tämä ei tarkoita sitä että hypimme vieraissa miten sattuu, vaan sitä ettemme pelkää toistemme menettämistä. Minä rakastan miestäni, vaikka hän välillä kokisikin jotain seksuaalista ilman minua ja päinvastoin. Eikä se minun rakkauteni vähene jos hän rakastaa myös muita ihmisiä minun lisäkseni. Jos hänen rakkautensa minuun loppuu tai päinvastoin, niin sitten on erottava. Tätä menoa rakkaus vain lisääntyy. Love is a bird, she needs to fly.
Kirjoitatte molemmat hyvin parisuhteesta.
Itse olen vanhempi ja vaikka olen tiennyt taipumukestani jo nuoresta asti niin olen pitänyt sitä "taipumuksena", tavallaan vähätellyt asiaa koska olen kokenut epäonnistumisia naisten kanssa.
Nyt mieheni kanssa kävimme asiaa läpi ja voi kuulostaa naurettavalta, mutta minussa tapahtui "herääminen". Pystyin sanomaan ääneen ja kirjoittamaan "olen bi". Hyvin vaikea selittää mitä se minulle merkitsi. Joka tapauksessa minussa tapahtui valtavan iso muutos. Itsetunto nousi kohisten. Rakkaus mieheeni syveni ja hyväksyn hänen seksuaalisuutensa kaikkine piirteineen. "Tuore bi" kirjoitat hyvin vapaudesta. Tunnen henkistä vaputumista. Mitään en kuitenkaan tee ellei mieheni hyväksy tekojani. Rakastan ja haluan häntä enkä halua häntä loukata.
olen tullut sinuiksi itseni kanssa hitaasti. pikkukaupungissa eläminen, isän homous...huoks. kaikenlaisia asioita on ollutm jotka ovat saaneet pelkäämään omaa itseään.
ensimmäisenä tunteista oli siis pelko. tajuton pelko siitä että voi EI oonks mä SELLANEN...lähipiirissä oli siis paljon muitakin homoja/lesboja, mutta se vain jotenkin pahensi asiaa ..."apua mäkin oon tollanen ja normaali maailma on kaukana kaukana" sellaista se pikkukaupungin ainoassa taiteilijaperheessä eläminen aiheuttaa.
pelon jälkeen tuli paskanhaistatus kaikille muille ja into olla ihan äärilepakko. sitten rakastuminen mieheen, kaikkia tällaisia Isoja asioita, jotka pakottivat tutustumaan itseensä.
minulla on aina ollut tarve vähän erottautua ja olla jotenkin erillään niistä muista. nyt tuntuu pahalta kun tajuaa että Oikeasti jotkut ihmiset eivät huoli piiriinsä, koska ei tunnusta olevansa täysin lesbo/täysin hetero.
Vieläkin jännittää kun ihmisille tulee ilmi...yleensä minua luullaan lesboksi ja kaikki on aivan shokissa, kun puhun miehestäni. Itsekin olen välillä katsonut helpommaksi leikkiä lesboa. Nyt en enää jaksa.
Ihmeellistä, miten vaikeaa sitä onkaan olla oma itsensä, vaikka lopulta se on ainoa oikea tapa olla.
En olisi kuvitellut lukevani tälläistä. Minulle on ihan uutta, että voi tuntea pelkoa vaikka vanhemmat on jo luonnostaan ymmärtäväisiä. Olen aina kuvitellut, että se on tärkein asia. Mutta eipä tietenkään ole. Tietenkin nuorelle ihmiselle on tärkeää kaveripiiri.
Mitä vanhemmaksi tulee sitä tärkeämpää on esim töissä, että on joku läheisempi työtoveri. No mulla on nyt tälläinen läheinen ihminen, nainen. Suurin pelkoni on, että hän saa jostain selville laatuni. Vaikka mistäpä hän sen saisi, sillä minä haluan häneltä ainoastaan ja vain ystävyyttä niinkuin tähänkin saakka.
Toisaalta en kuitenkaan häpeä itseäni. Tavallaan valmentaudun henkisesti siihen, että joudun vaikeisiin tilanteisiin, ylenkatsotuksi ja menettämään ystävän mikäli sattumalta joku saa tietää.
Havahduin bisseuteeni jotain kymmenen uotta sitten. Se oli sellainen pikku hiljaa herääminen. Miehelle kerroin neljä vuotta sitten ja asiaa aikansa sulateltuaan hän lupasi, että saan kokeilla seksiä naisen kanssa. Tämä toteutuikin vuosi takaperin. Harmi vaan, että asia ei miehen vakuutteluista huolimatta ollutkaan aivan niin selväksi ajateltu kuin olla piti, vaan alkoi vaivaamaan häntä. Joten tällä hetkellä elän normaalissa heteroliitossa ja vain haaveilen naisista. Bi-seksuaalisuus sinänsä on kyllä osa minua vaikkei sillä nyt käytännölnmerkitystä olekaan. Olen täysin tyytyväinen siitä mikä olen, enkä tahtoisi sitä muuttaa :-)
Olen kai aina ollut kiinnostunut naisistakin, mutta tajusin lokeroida itseni bisseksi vasta yli kaksikymppisenä. Huomasin, että "hetero joka on välillä kiinnostunut myös omasta sukupuolestaan" on aika tolkuton määritelmä.
Mieheni tietää. Ystävistäni ja tuttavistani myös aika moni on kuullut asiasta, koska juhliessa minulle tulee usein tunnustusvaihe ja haluan uskoutua kaikenlaisissa jutuissa. Onneksi kaveripiirini on melkoisen boheemia porukkaa, joita tuonkaltainen pikkujuttu ei paljoa hetkauta. (Luulenpa, että ystäviäni ei pystyisi järkyttämään muuten kuin tulemalla uskoon).
Vanhemmilleni ja muille sukulaisille en tunne mitään tarvetta puhua seksuaalisuudestani.
Käytännön kokemukseni naisista ovat jääneet valitettavan vähäisiksi oman varovaisuuteni takia- olen pelännyt tulevani torjutuksi.
Viimeksi kun olin bilettämässä, kerroin bisseydestäni yhdelle ystävälleni- jonka olen tuntenut melko pitkään, mutta hassua kyllä vasta lähikuukausina todella ystävystynyt- Ja hän sanoi olevansa myös. Hih! Illan lopuksi tuli suudeltuakin.
Oli aika ihanaa tajuta että samankaltaisia ihmisiä kuin minä liikkuu ympärillä, mutta sitä ei aina huomaa...
Mulle kävi sillei.. Et rakastuin mun parhaaseen kaveriin, mitä oikeestaan ei kannattais tapahtuu.. Mä kerroin mun ystävälle et oon huomannu olevani bisse ja rakastunu siihen. Kaverini totes siihe aika hyvin mut sano et ei haluu ikinä rikkoo meijän ystävyyttä ja et mun täytyy rakastaa sitä pelkästään ystävänä jos halun et meijän ystävyys säilyy. Mun rakastumisesta on vuos ja rakastan sitä vieläkin.. Mut koska haluun et meijän ystävyys säilyy pidän mun tunteet sisälläni että en riko meijän välejä, ja se tekee vieläkin kipeetä. Pitäiskö mun vaan unohtaa? Koska tähän mennessä mä en oo ainakaan pystyny. Myn ystävä laitto mut valitsee, joko ystävyys tai ei mitään. Mä valitsin ystävyyden.. Mitä oisitte itse valinnut? Tää on ollut aika vaikeeta koska mulla ei oo ollut tällä hetkellä ketää kelle puhuu, koska enhän mä vois tästä mun ystävälle puhuu. mut toivottavasti tää nyt vähän auttais mun mieltä. täytin tänä vuonna 15 ja tässä iässä tunteet vähän heittelee.. Mutta tää rakastuminen on silti niin oikeeta. Vaikka en tuu ikinä samaan vastarakkautta.