Vanha(ko)?

Niin, siinähän se tulikin otsikossa, että minulla taitaa olla ikäkriisi, mitä se sitten tarkoittaakin. Täytän syksyllä 60-v. ja ihmettelen, tässäkö se elämä oli. Tuntuu, etten ole saanut mitään aikaiseksi, en suurta omaisuutta, en mitään muutakaan merkittävää. Elämä vain lipuu päivästä toiseen.

En tarkoita, että omaisuus olisi elämän tärkein saavutus, mutta jotenkin vain tuntuu, että kaikilla muilla on enemmän ja paremmin. Tämä on kai niitä ensimmäisen maailman probleemoja.

Itse asiassa, kaikki on kuitenkin melko hyvin. On oma talo, yksi lapsi ja lapsenlapsi, mukava miniä ja mies, jonka kanssa on oltu jo kauan. Päällisin puolin kaikki on ihan hyvin, minä vain olen jotenkin tyytmätön. 60-v. tuntuu niin paljolta. Sielu ei käy rippikoulua, sitä en tarkoita, mutta ihmettelen, mitä elämällä voi olla tarjottavaa tämän ikäiselle?

Muistan, kun omat vanhemmat täytti tämän saman iän, minusta he olivat vanhoja ja elämä ohi. Itse en tunne itseäni edes vanhaksi, mutta syntymävuosi kertoo ihan muuta. En ole pahemmin sairas, en huonokuntoinenkaan, vain tyytymätön olotilaani. Luultavasti siihen ei ole ikä niinkään syynä, vaan omat ajatukset. Tuntuu, että elämä on ohi.

Järkyttävää valitusta! Tuntuuko teistä muista koskaan samalta?
26<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Joskus on tullut vaikeita hetkiä mutta ne eivät ole johtuneet iästä. Aina on ihmisiä joilla on enemmän kuin minulla, on myös sellaisia joilla on vähemmän. En halua mitään enempää, minulla on kaikkea mitä tarvitsen. Tunne-elämä on tasapainossa, on vakiintunut hyvä viikonloppusuhde. Myös asuminen on sellaista kuin haluan, ruokaa on pöydässä joka päivä liikaakin, vähempikin riittäisi. Kovin ponnistuksin sain karistettua lomareissulla tulleet kilot.

Äänestä

EI! et ole vanha, vaan nainen parhaassa iässä!. Ei 60kymppinen tosiaankaan ole vanha, käyttäisin sanaa vanha vasta 80 ja silloinkin mieluiten ikä-ihminen nimikettä, no joo itse olen jonu yli 60kymppinen mut mieli kuin 20kymppisellä, kroppa joskus muistuttaa et ikää on, no sehän on vain parinumeroinen luku, minulla myös yksi lapsi ja lapsenlapsi ja mieskin kuvioissa mukana en kuitenkaan elä avio/avolittossa vaan ns. etäsuhteessa. Muista olet juuri niin vanha kuin annat itsellesi luvan olla.

Äänestä

Niitä ikäkriisejä tulee silloin tällöin jos minkä ikäiselle.
Muistan, kun likkani täytti 30, niin hänellä oli kamala angsti siitä, että elämä alkaa olla ohi.
Näin kun ajattelee, että jos elät yhtä vanhaksi kuin yksi entisistä opettajistani, joka näkyi täyttäneen 102v ja on vielä hyvissä voimissaan sekä henkisesti että jotakuinkin ruumiillisestikin, niin sinulla olisi vielä reilut 40v siihen. Siitä kun ajattelet aikaa taaksepäin, niin miten kaukana on se, kun täytit 20v. Yhtä kauaksi voi olla elämääsi vielä eteenpäinkin.
Anna elämän vain lipua eteenpäin ja katso mitä se tuo tullessaan. Ehdit vielä nauramaan monta kertaa jos niin itkemäänkin, mutta se on sitä elämää.

Äänestä

Miksi ei minun aloitukseni kelvannut :)
"Totuus alkaa paljastua"

H.

Äänestä
  • hunksz!! älä pahastu olethan oikea "runoniekka" tuo ikälöpun kommentti vain sattui niin osuvasti kun juuri viikonloppuna keskustelimme iän mukanaan tuomista terveisistä ja myöskin siitä miten mieli/mieliala vaikuttaa ihmisen terveyteen.

    Äänestä

  • nuormieli kirjoitti:

    hunksz!! älä pahastu olethan oikea "runoniekka" tuo ikälöpun kommentti vain sattui niin osuvasti kun juuri viikonloppuna keskustelimme iän mukanaan tuomista terveisistä ja myöskin siitä miten mieli/mieliala vaikuttaa ihmisen terveyteen.

    "nuormieli"

    "Se on iässä tässä parasta vielä
    ettei sielu kieroksi miellä.

    Että käyräksi köyrii vain Selkä-Ranka
    kiertyy huumori yhä kuin Elämän-Lanka"

    H.

    Äänestä

  • huksz, sinulla on sana hallussasi ja runosuonesi runsaus sai taas hymyn huulilleni, kiitos!, nyt on aikaa ajatella, tunteilla ja tuuletella.

    Äänestä

  • nuormieli kirjoitti:

    hunksz!! älä pahastu olethan oikea "runoniekka" tuo ikälöpun kommentti vain sattui niin osuvasti kun juuri viikonloppuna keskustelimme iän mukanaan tuomista terveisistä ja myöskin siitä miten mieli/mieliala vaikuttaa ihmisen terveyteen.

    Voi kuinka mateletkaan ;)

    Äänestä

  • Hunkki kysyy miksi kaikki eivät ole hänen aloituksensa varassa, tai oikeastaan vaatii kaikkia ketjuunsa koska muiden aloitukset ovat mielestään häneltä kopioituja!!!. Aikuinen mies, mustasukkainen toisten aloituksille. Toivon sydämestäni että palsta ei koskaan, koskaan tulisi itselleni noin tärkeäksi.

    Äänestä

  • Montako vuotta kukin on ollut palstalla ja ei huomaa mitään?
    Itse olen kommentoinut silloin tällöin, noin puolen vuoden ajan, ja nuo Hunkszin mielistely vastaukset ovat hänen itsensä tehtailemia, suurin osa.

    Äänestä

  • keksimuuta kirjoitti:

    Hunkki kysyy miksi kaikki eivät ole hänen aloituksensa varassa, tai oikeastaan vaatii kaikkia ketjuunsa koska muiden aloitukset ovat mielestään häneltä kopioituja!!!. Aikuinen mies, mustasukkainen toisten aloituksille. Toivon sydämestäni että palsta ei koskaan, koskaan tulisi itselleni noin tärkeäksi.

    Mustasukkainen?
    Olin huomaavinani vähän ylpeyttä hänen kommentissaan. Vaatimattomana miehenä tekeytyy...
    Minä ainakin olin vähänkin ylpeä, kun näin kerran yhden kommenttini eräällä toisella palstalla aloituksena. Eri puskanikillä tosin. Ensimmäisestä lauseesta oli tehty otsikko.
    Ensimmäinen ajatukseni oli; Mitä pirua! Sitten ajattelin, että onhan se hienoa, kun joku on löytänyt roskista jotain käyttökelpoista.

    Äänestä

  • nytnaurattaapaljon kirjoitti:

    Montako vuotta kukin on ollut palstalla ja ei huomaa mitään?
    Itse olen kommentoinut silloin tällöin, noin puolen vuoden ajan, ja nuo Hunkszin mielistely vastaukset ovat hänen itsensä tehtailemia, suurin osa.

    "Hunkszin mielistely vastaukset ovat hänen itsensä tehtailemia, suurin osa."

    Olemma tietoisia.

    Äänestä

  • siitäpäsiitä kirjoitti:

    "Hunkszin mielistely vastaukset ovat hänen itsensä tehtailemia, suurin osa."

    Olemma tietoisia.

    Nyt pitää sanoa itseäni kymmenen vuotta nuorempien tyyliin, että repesin. Tosiaankin repesin ja kunnolla, kun aloin kuvittelemaan, että "nuormieli" olisi hunksz itse. Silloin hänellä olisi parempi huumori kuin olen koskaan uskonutkaan.
    On täällä nähty, että joku aloittaja on ryhtynyt kehumaan aloitustaan, jos kukaan ei ole siihen vastannut. Mutta noin sujuvasanaisesti ja omasta tyylistään poikkeavasti?

    Äänestä

  • ent.siivoojaparka kirjoitti:

    Joo en ole hunkz! olen nuormieli joka joskus eksyy tänne suomi 24 palstoille, en todellakaan ole aktiivinen kommentoija, hunkszin huumori on mielestäni ok, ja hänen runoileva sanojensa saatto soma. Outoa et yli 60 kymppiset ryhtyvät eräänlaiseen "kiusaamiseen" jonka kohteeksi hunksz näyttää joutuneen. Terveisiä teille kaikille 60 kymppisille toivottelee 60 "nuormieli".

    Ei tällä palstalla lähellekään kaikki ole yli kuuskymppisiä. Hunksziin ihastunut nuoriso käy pilaamassa meidän aikuisten mainetta.

    Äänestä

  • nytnaurattaapaljon kirjoitti:

    Montako vuotta kukin on ollut palstalla ja ei huomaa mitään?
    Itse olen kommentoinut silloin tällöin, noin puolen vuoden ajan, ja nuo Hunkszin mielistely vastaukset ovat hänen itsensä tehtailemia, suurin osa.

    "nytnaurattaapaljon"

    Kuten olen aiemmin aikaisemmillekin epäilijöille sanonut.
    Kyllä, kyllä minä kehun itseäni paljon.
    Mutta aina omalla nikilläni.

    Hymyilen sinulle hellästi.
    Toivottavasti se helpottaa tuskaasi.

    H.

    Äänestä

Ei ole.

Äänestä
  • Kuulehan ikäloppu

    60 vuotias on vanha ihan globaalisestikin, mutta siitä huolimatta voit nauttia jokaisesta päivästä ja ola tyytyväinen päiväsi kulkuun.
    Elämässä ei voi peruuttaa, mutta kaasuttaa voi ja ottaa uuden suunnan. Älä jää kskustelupalstojen päiväkirjakirjoittajasi, silloin tuhlaat aikaasi, vaan etsi ja löydä, sinulta löytyy voimavaroja ja ideoita paljon enempän kuin uskotkaan.
    Jokaisen elämään kuuluvat myös suvantokaudet, jossa nyt olet, mutta se on tilapäinen olotilasi.

    Matkalaisia olemme kaikki, emmekä tiedä oleskelulupamme pituutta. Hyvää matkaa!

    Äänestä

  • Potkuamatkaan kirjoitti:

    Kuulehan ikäloppu

    Voi rakas tuntematon. Kiitos kauniista sanoistasi. Olen aktiivinen vanhus ja osallistuja monella eri saralla. Olen mukana ruumiillisessa työssäkin. Touhuiluihini verrattuna tämä päiväkirjakirjoittelu on helppoa ja rentouttavaa paljon hauskempaakin kuin tukkisavotta.

    Äänestä

Kaiketi vanheminen alkoi syntymän jälkeen, aiemmin syntyneet tuntuivat vanhoilta, vieläkin. Haikeasti katson terveitä yli 80 vuotiaita mieleltään virkeitä elämänhaluisilta, minäkö vanha tekeytyä vanhaksi silloin joutaa kuolla.

Äänestä

Ensimmäinen ikäkriisi, jos nyt sillänimellä sen sanoisi, muutakaan keksi,
oli minulla35v. Seuraava oli noin 50v senjälkeen ikä on ollut melko
yhdentekevä, ei ole enää nuori. Upeaa vanhenemisessa on ollut
elämänkokemuksen tuoma vakaus, varmuus, itsetuntemus ja itseluottamus. Niistä en luopuisi mistään hinnasta, ne on työllä ja tuskalla hankittua, voisi kutsua myös" hiljaiseksi tiedoksi". Eiköhän niillä
selviä loppumatkan, lisää kertyy kaikenaikaa. Kun kaikkensa on elämälle
antanut, enempää ei voi, sen on silloin riitettävä:)

Äänestä

Henkilökohtaisesti en ymmärrä ensimmäistäkään "ikäkriisiä". Siinä täytyy olla eletty elämä suht vinturalleen jos ahdistus iskee omia ikävuosia ajatellessa.
Itse olen elänyt jokaisen vuoden, kuukauden, päivän ja yön ja kuusi kymppiä on mennyt rikki vaivihkaa, kuin huomaamatta. Maan matosten syötäväksi jouduttuaan ihmisestä jää vain syntymäaika, nimi ja jonkinlainen muisto. Kaikki mitä hän on saanut aikaan, vaikka talon, hän on tehnyt aivan suotta, pelkkää kulutushupia, lyhytlainaa.

Äänestä
  • Sanotaanko näin et , vaik olen sen talonkin tehnyt niin en sitä turhaksi koe.
    Oiva nukkumis paikka se on ja sateensuoja, köyhän pentu ei mielellään toisten nurkissa luuhaa.
    Itte kadun vain yhtä asiaa ja päätöstä , elettyä elämää ja menneitä vuosia en haikaile.
    En oikeestaan haluis enää syntyäkkään tänne ,tää on tällä taputeltu.

    Äänestä

  • Ei minullakaan ole koskaan ollut mitään ikäkriisiä. Iminen vanhenee ja se on luonnollista, mitä tuota vatsaan kamppailemaan. Se vaan havahdutttaa kun tuntuu et aika menee vaan yhä nopeammin.

    Ei talo ole ihan suotta, jokainen tarvitsee katon päänsä päälle ja olen sitä mieltä että vaikka täältä ei mukaansa mitään saa, elämästä pitää nauttia ja tehdä se vaikka rakentamalla koti.

    Äänestä

Siis ihan oikeasti minulla oli ikäkriisi kun täytin 40v, pohdin ja ihmettelin mitä olin saanut aikaiseksi ja mitä en, olin saattanut mailmaan ihanan tyttären joka oli 20v kun äiskä (kuten tyttärentyttäreni kutsuu äitiään) alkoi viettämään ohi mennyttä nuoruttaan, voi niitä aikoja siinä äiti ja tytär tälläytyi lauantaiiltana "baanalle" tosin eri mestoihin. Nyt 60 ei ikä tunnu missään tai tuntuuhan se, lauantaiiltana jää mielellään kotiin hyvän leffan kanssa ei ihan heti tuu mieleen lähteä bilettämään kuten ennen.

Äänestä

Kun katson taaksepäin, nään melkoisen toimeliaan ihmisen, ei uskoisi
mitä yksi nainenkin voi saada aikaiseksi. Täytyy sanoa, vaikka en ala
tekemisiäni luettelemaan, voiko enempään venyä. Ainoa mikä pikkuisen
harmittaa, tosivähän kyllä, itseään olisi pitänyt enemmän kuunnella, omia
henk.koht. toiveitaan, toteuttaa niitä. Olenhan kuitenkin yksinäisenä naisena saanut vapaasti valita. Tyttären olen kasvattanut yksin, hänestä
on tullut kunnon ihminen. Mitäpä tässä olisi valittamista kun tietää että
kaikkea ei elämässä voi saada, niin on hyvä kun on.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ikäloppu kirjoitti:

Niin, siinähän se tulikin otsikossa, että minulla taitaa olla ikäkriisi, mitä se sitten tarkoittaakin. Täytän syksyllä 60-v. ja ihmettelen, tässäkö se elämä oli. Tuntuu, etten ole saanut mitään aikaiseksi, en suurta omaisuutta, en mitään muutakaan merkittävää. Elämä vain lipuu päivästä toiseen.

En tarkoita, että omaisuus olisi elämän tärkein saavutus, mutta jotenkin vain tuntuu, että kaikilla muilla on enemmän ja paremmin. Tämä on kai niitä ensimmäisen maailman probleemoja.

Itse asiassa, kaikki on kuitenkin melko hyvin. On oma talo, yksi lapsi ja lapsenlapsi, mukava miniä ja mies, jonka kanssa on oltu jo kauan. Päällisin puolin kaikki on ihan hyvin, minä vain olen jotenkin tyytmätön. 60-v. tuntuu niin paljolta. Sielu ei käy rippikoulua, sitä en tarkoita, mutta ihmettelen, mitä elämällä voi olla tarjottavaa tämän ikäiselle?

Muistan, kun omat vanhemmat täytti tämän saman iän, minusta he olivat vanhoja ja elämä ohi. Itse en tunne itseäni edes vanhaksi, mutta syntymävuosi kertoo ihan muuta. En ole pahemmin sairas, en huonokuntoinenkaan, vain tyytymätön olotilaani. Luultavasti siihen ei ole ikä niinkään syynä, vaan omat ajatukset. Tuntuu, että elämä on ohi.

Järkyttävää valitusta! Tuntuuko teistä muista koskaan samalta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu