Kertokaapas lehtimyyjät alkutaipaleistanne. Mulla on nyt takana kaksi kokonaista kuukautta ko. myyntityötä. Toiset meidän toimistossamme olevat ovat olleet työssä jo parisen vuotta. Lisäksi he saivat alussa intensiivisen kuukauden koulutuksen ja vielä sen jälkeen oli kouluttaja pari kuukautta seuraamassa työskentelyä toimistolla.
Puolentoista kuukauden jälkeen aloin "hakata" myynnissä muut myyjät ja ihan vast.ikään tein meidän paikallistoimiston yhden päivän myyntiennätyksen. Tähän tarvitsin "normaalin" kuuden tunnin työpäivän... Kertooko tämä muiden myyjien huonoudesta vai olenko viimeinkin löytänyt oikean alani?
Suunta on koko ajan ylöspäin, eli kuukausipalkat ovat nousujohteisia. Tiedän meidän firmassa myyjiä, jotka tekevät joka kuukausi 3500 - 4500 tuloja. Meillä maksetaan pelkkää provisiota myynnistä ja prosentit ovat mielestäni ihan kohdallaan... Joulukuun palkka tulee minulla olemaan n. 1700 eur. Eli siis tämä on 3. työssäolokuukausi ja olen vielä harjoittelijan vakanssilla. Saapi nähdä ottavatko vakituiseksi töihin ;)
Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia? Ja kuinka on myyntisi tästä kehittynyt?
Huomattavaa on, etten ole saanut ennen töiden aloittamista enkä töissäoloaikaan minkäänlaista myynninkoulutusta (tosin muunlaista myyntityötä on 25 vuoden työuraan mahtunut jos ja vaikka minkälaista). Ja tuotekoulutuskin on ollut omilla harteilla. Tähän tosin tulee muutos, kun muutan paikkakuntaa ja pääsen myymään siihen toimistoon, jossa on oikeat firman kouluttajat paikanpäällä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Alaa myös itse harkitsen. Missä olet työssä jos saa kysäistä ?
...ovat kaikkien haettavissa työvoimatoimiston kautta. Ne ovat siellä avoimena.
Ensimmäisen kuukauden olin "työelämävalmennuksen" nimissä töissä. Eli pääsin katsomaan, josko homma olisi mulle sopiva. Se ensimmäinen kuukausi meni kuitenkin lähes tulkoon penkin alle; tein myyntiä niin, että provisio olisi ollut n. 150 eur.
Siinä on vaan se, että ei pidä luopua uskostaan! Tämä työ vaatii nälkää onnistuakseen. Varmasti lahjoista on myös hyötyä ;)
Minäkin kokeilin puhelinmyyntiä, sivutoimisena. Tein ihan hyvää myyntiä verrattuna vakinaisiinkin puhelinmyyjiin meidän konttorissa.
Provisiopalkkauksella ei kuitenkaan moista työtä kannata ainakaan sivutoimisena tehdä. Koska työpäiviä oli vähän jäi provisio alimmalle portaalle vaikka per päivä myin siis hyvin. Joten tästä seurauksena sain alinta mahdollista provisiota ja tuntipalkaksi muutettuna oli tuloni 1,12e/h
Että silleen.
Todennäköisesti puhelinmyyntifirma saa kuitenkin kaikista myydyistä tilauksista saman prosentin itselleen, eli yritykselle on oikeastaan kannattavaa se, että ihmiset käyvät "kokeilemassa" lehtimyyntiä. Kokeilijoille ei tarvitse maksaa juuri mitään provisiotaulukon mukaan, mutta kyllähän ne poloiset kuitenkin jotain aina saavat myytyä.
Ja jos koulutus on sitä että käydään lehtivalikoima läpi ja annetaan spiikki nenän eteen niin eihän siellä pitkään pysy ainakaan sellainen henkilö joka ei ole aiemmin mitään myynyt.
Sitä paitsi netistä löytyy jopa halvemmat tarjouksetkin lehdistä kuin puhelinmyyjiltä.
Kyllä lehtimyyjänä voi palkkansa varmasti tienatakin, mutta en kyllä ainakaan sivutoimeksi suosittele oman kokemukseni perusteella.
No kuulepas, ystävä...
Yleensä sivutoimisena tekevät myyjät ovat opiskelijoita, jolloin heille riittää kuukausiansioksi se vajaa 500 ekua (..muista opintotuki).
Tuommoiseen 300 - 500 euron tilin tekemiseen on varmasti mahdollisuus kaikilla, myös osa-aikaisilla, jos vain halua ja virtaa riittää.
...ja progressiivisessa palkkiomallissa alimmalle tasolle jäävät ovat luonnollisesti yritykselle edullisempaa myyntiä (...ei tarvine pitkää matikkaa, vaan maalaisjärkeä). Se ei silti tarkoita sitä että yritykset vartavasten hankkisivat tällaisia, sillä pitkällä juoksulla se on kuitenkin yritykselle kalliimpaa!
Vähän tienaavat myyjät nimittäin lopettavat työt suht. helposti, jolloin yritys joutuu hankkimaan tilalle uusia myyjiä. Ja näiden hankkiminen ja kouluttamien taas ei ole ihan ilmaista puuhaa.
Menestyvät myyjät taas ovat talossa pitkään ja tekevät yritykselle tasaista varmaa tulosta ja ennenkaikkea hyvää mainetta.
Ja sitäpaitsi sanassa "puhelinmyynti", sana puhelin viittaa siihen, että työstä aiheutuu esim. "puhelinkuluja"...ja se taas johtaa siihen, että esimerkiksi myyjä joka tehtyään kuukauden töitä ja vaikkapa 5 tilausta, ON YRITYKSELLE TAPPIOLLINEN TYÖNTEKIJÄ.
Ja tuo nettitarjous-heitto nyt oli aika huvittava..
Ei sinun tietystikään tarvitse suositella kenellekään tätä työtä...mutta muista, että monet alalla menestyvät todella hyvin...Eli olisiko se palkka ollut jollain tavalla riippuvainen sinun omista kyvyistäsi??...voisiko olla mitenkään mahdollista:)
Meidän firmassa saa jokaisesta myydystä lehtitilauksesta kiinteän provikan, joka vaihtelee tilauksen pituuden mukaan. Paras on 22 euroa, huonoin 5 euroa. Näitä kun tekee muutaman tunnissa, voi tuntipalkka kohota varsin kohtuulliseksi. Itse teen työtä sivutoimisena, ja tienaan n. 25 - 35 euroa tunnissa.