Kaikkien näiden vuosien jälkeen..

Tuomitsin itseni olemaan yksin, ja ikävöimään ikuisesti.

kukapa.muukaan kirjoitti:

Tuomitsin itseni olemaan yksin, ja ikävöimään ikuisesti.

Ai, elämällä "heteroelämää"? Kuule, ei se elämä ole vielä päättynyt. Se on sitten päättynyt kun on konkreettisesti mullan alla. Ennen sitä on aina toivoa. Usko, toivo, rakkaus, tärkein näistä on rakkaus. Pitää uskaltaa toivoakin.

Niin kauan kuin sinulla on elämää, sinulla on myös mahdollisuutta ja toivoa elää kuten haluat.

Oletko varma, että tuo nainen ei halua sinua takaisin? Ihan varma? Oletko yrittänyt parhaasi? Vai heitätkö hanskat tiskiin ennen kuin mikään on alkanut/jatkunut ja sanot itsellesi ja muille, että toivoa ei ole?

Niin kauan kuin on toivoa, on elämää.
Niin kauan kuin on elämää on toivoa.

Älä lakkaa toivomasta ja yrittämästä. Positiivisella asenteella pääset pitkälle. Heittäytymällä pessimistiksi kaivat itsellesi vain kuoppaa. Et varmasti ole avuton, kyllä sinä osaat.

Ehkä haluaakin, mutta matkassa on niin monta mutkaa ja poltettua siltaa takana, että helpompi on pysyä omassa uudessa elämässä. Eikä hän ole edes vapaa. Asiat on niin umpisolmussa, kuin olla ja voi. Ja oikeasti vuosien etäisyys välillämme.

Kyllä minä toivon ja rakastan, mutta en usko, että saan enää mahdollisuutta. Vaikka mitäpä se enää kymmenen vuoden jälkeen muutaman lisävuoden odotus on, ei mitään.

kukapa.muukaan kirjoitti:

Ehkä haluaakin, mutta matkassa on niin monta mutkaa ja poltettua siltaa takana, että helpompi on pysyä omassa uudessa elämässä. Eikä hän ole edes vapaa. Asiat on niin umpisolmussa, kuin olla ja voi. Ja oikeasti vuosien etäisyys välillämme.

Kyllä minä toivon ja rakastan, mutta en usko, että saan enää mahdollisuutta. Vaikka mitäpä se enää kymmenen vuoden jälkeen muutaman lisävuoden odotus on, ei mitään.

Voi hyvää päivää.

Haluat siis, mutta olet luopunut toivosta, koska se on helpompaa. Se on helpompaa luovuttaa kuin yrittää. Eli tavallaan et halua. Haluat luovuttaa, koska se on helpompaa.

Haluat, mutta et halua. Juuri näin. Tavallaan, mutta tavallaan ei. Toisaalta, mutta toisaalta ei... Naiset on niin vaikeita, niin vaikeita...

Rakastat ja toivot, mutta et uskalla edes yrittää, koska et usko, että saat mahdollisuutta. Eikö olisi kuitenkin parempi uskaltaa yrittää ja katsoa mikä on lopputulos kuin heittää hanskat tiskiin ja todeta, että minä en yritä. Lopputulos kuitenkin saattaa yllättää, myös sinua itseäsi. Kun uskot itseesi, saavutat elämässä paljon enemmän. Negatiivisella asenteella todellakin kaivat vain kuoppaa itsellesi. Todella.

Mitä itse uskon, on se, että jos todella rakastaa, niin silloin todella yrittää ihan kaikkensa, ihan kaikkensa läpi harmaan kiven.Näin minä itse ainakin tekisin. Oli lopputulos sitten mikä vaan. Jos todella rakastaa niin silloin on valmis tekemään mitä vaan, vaikka siirtelemään vuoria ja kävelemään ovien läpi, ihan mitä vaan.

Jokaisessa suhteessa on omat ongelmansa, ei ole olemassa suhdetta tai ihmistä, joissa ei olisi omia solmuja, mutta niitä solmuja voi aukasta, yhdessä ja erikseen tai vaikkapa tarpeen tullen sitten terapeutilla, yhdessä jatai erikseen. Tärkeintä on se halu selvittää niitä, yhdessä. Todellisen rakkauden kyseessä ollessa silloin on kyllä halu selvittää ne vaikeimmatkin solmut. Oletko edes varma, että ne solmut ovat todella niin ylitsepääsemättömän jumissa ettei niitä ole mahdollista selvittää vaan vaivaako sinua ikäänkuin laiskuus, että et viitsi niitä solmuja selvittää kun se vähän vaatisi enemmän vaivaa ja on helpompi olla ilman niitä? Oletko edes varma, että ne solmut oikeasti sitten ovatkaan niin hirveän jumissa ja vaikeita vai kuvitteletko tai teetko itse niistä solmuista lähes ylitsepääsemättömiä, vaikka ne eivät olisikaan?

Sitäpaitsi jos ei yritä mitään, ei voi koskaan mitään saavuttaa, se on ihan fakta. Oli kyse sitten ihmissuhteista tai vaikkapa työelämästä, jos ei koskaan yritä mitään, ei voi mitään saavuttaa. Jos uskot, että et voi saavuttaa mitään, toteutat omaa uskomustasi sillä, että et edes yritä ja koska et edes yritä, niin sinä et saavuta mitään, olkoon asia mikä vaan. Jos taas asenteesi olisi kunnossa ja sinä yrittäisit parhaasi, niin voisit onnistua ja todella hyvin ja jos kävisikin niin, että et onnistuisi, et ainakaan katuisi, että voi voi, miksi minä en yrittänyt ja katkeroituisi loppuelämäksi.

Vai, että kymmenen vuotta;)

Eikös ne kymmenen vuotta jo osoita, että nyt on tosi kyseessä? Eikö silloin kannattaisi kuitenkin yrittää eikä luovuttaa?

Jos minä olisin sinä, minä en luovuttaisi, vaan yrittäisin ja katsoisin positiivisin mielin mitä tuleman pitää enkä etukäteen jo murehtisi, että voi voi, tästä ei tule mitään ikään kuin olisin jo päättänyt itse jo sen etukäteen, että tästähän sitten ei tule mitään (vaikka oikeastikin tulisikin).

Olet varmaan oikeassa :) Ja harvinaisen viitseliäs ihminen, kun kirjoitit noin pitkän ja perusteellisen vastauksen, kiitos :)

Se on totta, että mun täytyy tehdä tälle asialle jotain, aionkin tehdä. Mutta pelottaa. Olen tehnyt niin paljon virheitä ja vääriä valintoja, etten voi kuvitella saavani anteeksi. Olen satuttanut häntä typeryyttäni niin tuhannen kerran. No, niin hänkin minua, mutta ainahan minä annan kaiken anteeksi.

Nyt alan kuitenkin nukkumaan, hyvää yötä :)

Arvaappa mitä! Tein sen :) Ja kaikki on nyt paremmin kuin koskaan :) Tai no ei vielä, mutta tulee olemaan! :)

Aivan mahtavaa! Kerrankin toimintaa näillä palstoilla.

Biisiä en ole kuullut, enkä kuuntele nytkään, ettei lapset herää.. Mutta sanat luin, aika hyvät :)

Aivan täydelliset sanat tilanteeseen :)

Muistui tämä mieleeni:
http://m.youtube.com/watch?v=uFzZDnenk00