Huolestunut äitipuoli, 4v uhmaikä pojalla

Aviomiehen 4v poika asuu äitinsä luona, mutta tällä äitillä ja aviomiehelläni on yhteishuoltajuus, ja poika on meillä melkein kaikki viikonloput ja joskus arkisinkin yökylässä, ja niinä viikonloppuina kun poika ei meillä ole, vie pojan äiti hänet mieheni vanhemmille, joilla käymme sitten poikaa moikkaamassa, pari kertaa kuussa vie pojan heille jo keskiviikkona tai torstaina (eli poika ei ole ollut äitinsä luona viikonloppua PITKIIN aikoihin, koska äiti sanoo, ettei hänellä ole yhtään omaa aikaa...)

Pojalla on nyt alkanut uhmaikä. En usko että tämä on normaalista poikkeava uhmaikä, mutta pojan äiti on opettanut lapselleen kiroilun, ja nyt poika huutaa koko ajan vittua, ja koko ajan on monia kymmeniä kertoja päivässä, samoin nyt alkanut tulemaan pillua/pillupäätä jne.. Täällä pojan isän ja minun luona ei kiroilla, eikä myöskään mummolassa. Tilanteen tullessa päälle, kerromme tiukasti että niin ei saa sanoa, ja miksi ei saa sanoa. Ja poika ihan itse kertoo että äidiltänsä oppinut.
Äiti itsekkin on sanonut, että tietää mistä poika kiroilun oppinut, mutta haluaisi että poika lopettaisi jo.. Mutta tämä kyseinen äiti ei ole itsekkään kiroilua lopettanut, kiroilee aina vain, ja sellaisilla sanoilla, joita ei lapsen tarvitse kuulla/ymmärtää.. Ja sitten toruu ja ihmettelee ja valittaa, kun poika ei lopeta kiroilua ja kiroilee joka paikassa.. Olen vähän voimaton tässä asiassa, tässä huushollissa aijon jatkaa samalla linjalla, kieltämisellä ja selittämisellä miksi ei, mutta onko tästä koskaan mitään hyötyä, kun oppi ja malli tulee äitinsä suusta, eikä äiti ole valmis omalle kiroilullensa mitään tekemään?

Poika on myös alkanut lyömään, siis lyömään lyömään, ei mitään pikkuläpsyjä, vaan voimalla käsi nyrkkiin ja taotaan niin että ääni kuuluu :O Tässä taas sama, tiukka ei ja selitetään miksi ei, ja että miten ikävältä se tuntuu, että sattuu. Nipistelyä, potkimista, lyömistä. Pureminen onneksi jäänyt jo pois. Ja näitäkin tilanteita tulee vain silloin, kun esim. olen tekemässä ruokaa, sellaista vaihetta jossai poika ei voi auttaa (yleensä auttaa aina ruoanlaitossa, paitsi tilanteissa, jossa käytetään veistä, tai öljy voi räiskyä pannulta). Silloin tulee pieni turhautumisen vaihe varmaan. Mutta kun tämä samainen turhautuminen tapahtuu aina, jos vähänkin aikaa haluaa istahtaa ja juoda vaikka kupposen teetä. Tullaan huutamaan vittua ja lyömään/nipistelemään. Siinä jää teet juomatta kun pitää aina selittä miksi ei ja ohjata lapsen huomio johonkin mieluisaan tekemiseen.

Lisäksi... Pojan äiti puhuu aivan kamalia pojallensa. Poika kertonut mitä äitinsä on hänelle sanonut. Ja välillä on isovanhemmat olleet todistamassa näitä puheita jne. Esim.
"Mä myyn sut pois!" - "Et sä ikinä opi mitään/et sä ikinä osaa mitään!"
Siinä muutama kymmenistä heitoista, mitä olen kuullut. Ja tässä jälkimmäisessä poika on varsinkin ottanut sanat itseensä, aina kun ei usko iteensä eikä usko onnistuvansa jossain, niin ei edes yritä, ja sanoo vain että ei hän ikinä mitään osaa, ei hän ikinä mitään opi.. Ja minä siihen aina että kyllähän osaat ja kyllähän opit, ja siihen poika että eipäs, ja minä että kylläpäs, että minä olen nähnyt että hän osaa. Ja sitten selitän esimerkin missä hän on onnistunut ja mitä hän osannut ja sitten poika taas jatkaa yrittämistä.

On todella vaikeaa yrittää näyttää ja opettaa pojalle oikeat ja hyvät tavat olla, asettaa rajat jne. kun äitinsä luona kaikki on vain yhtä sirkusta. Muilla kokemusta?
Ja näistä KAIKISTA asioista on pojan äidin kanssa puhuttu, mutta tämä äiti ei näe missään toimissaan mitään väärää, ja syyttää kaikkia muita paitsi itseään, vaikka mustaa valkoisella paperilla, että hänestä tämä johtuu, ja hän jopa sen itse myöntänyt, mutta sitten taas kieltää.. TODELLA vaikea ja MAHDOTON ihminen..