Hakuaika loppuu huomenna. Oletko hakenut tai meinasitko hakea?
Viita-akatemia 2015
17
894
Vastaukset
- kandikingi
Harkitsin, en hae.
- ei.mulle.sittenkään
Olin jossain vaiheessa kiinnostunut asiasta, koska suunnittelin muuttoa Pirkanmaalle. No, en ole muuttanut, mutta jos olisin, niin en hakisi.
Kolme vuotta!!! Kuka viitsii sitoutua noin pitkäksi ajaksi? Mielestäni vuosi on maksimi. Kahta voisi harkita, mutta en ole hakeutunut Kriittisen korkeakoulun kirjoittajakoulutukseenkaan, en niin kauan kuin niillä on se pissistehtävä tunne-elämäkerrasta.
Käyn lyhytkursseilla, esimerkiksi Oriveden Opiston, ja käytän arvostelupalvelua.
Palatakseni alkuperäiseen aiheeseen: miksiköhän Viita-akatemian koulutus on niin kauhean pitkä??? Mitä lisäarvoa tuo kolmas vuosi esimerkiksi kahteen verrattuna?- ekallahaulla
Yksi suloisimmista asioista elämässäni on se, että pääsin Viita-akatemiaan. Voisin jopa sanoa, että Viidan avulla elämäni suunta muuttui.
Kolmas vuosi oli sellaista hidasta irroittautumista. Tapaamisia oli (on) harvakseltaan arki-iltaisin (versus 1. ja 2. vuoden tiiviit la su-sessiot). Oli onni, että kolmas vuosi oli, sillä muuten luopumisen tuska olisi ollut raastava. Viita-akatemiaan mentiin tapaamaan ihmisiä, joista tuli eräänlainen Viita-perhe.
Oletko ajatellut, että jotain muutakin harrastusta voi harrastaa peräti 3 vuotta tai enemmänkin? Esimerkiksi monet jatkavat öljyvärimaalausta kansalaisopiston 1 lukukauden jälkeenkin... Viitalaisista moni on käynyt ja käy muidenkin tahojen tarjoamilla kursseilla ja syventää osaamistaan esimerkiksi Viidasta hankkimiensa luottolukijoiden avulla.
Ps. Samaa mieltä tuosta pissistehtävästä. :) - ei.mulle.sittenkään
ekallahaulla kirjoitti:
Yksi suloisimmista asioista elämässäni on se, että pääsin Viita-akatemiaan. Voisin jopa sanoa, että Viidan avulla elämäni suunta muuttui.
Kolmas vuosi oli sellaista hidasta irroittautumista. Tapaamisia oli (on) harvakseltaan arki-iltaisin (versus 1. ja 2. vuoden tiiviit la su-sessiot). Oli onni, että kolmas vuosi oli, sillä muuten luopumisen tuska olisi ollut raastava. Viita-akatemiaan mentiin tapaamaan ihmisiä, joista tuli eräänlainen Viita-perhe.
Oletko ajatellut, että jotain muutakin harrastusta voi harrastaa peräti 3 vuotta tai enemmänkin? Esimerkiksi monet jatkavat öljyvärimaalausta kansalaisopiston 1 lukukauden jälkeenkin... Viitalaisista moni on käynyt ja käy muidenkin tahojen tarjoamilla kursseilla ja syventää osaamistaan esimerkiksi Viidasta hankkimiensa luottolukijoiden avulla.
Ps. Samaa mieltä tuosta pissistehtävästä. :)Useimmilla on juuri noin kuin sanoit, mutta minä olen hyvin lyhytjännitteinen ihminen enkä haluais sitoutua mihinkään pitkäksi aikaa. Jos harrastan, niin harrastan silloin kun huvittaa, en haluaisi sitoa kalenteriani kiinni useammiksi vuosiksi eteenpäin. Kun olin nuorempi, en edes tiennyt, missä asuisin parin vuoden päästä.
Uskon, että siinä syntyy juuri kuvatunlainen yhteisö kirjoittajien kesken. Sillä on puolensa ja puolensa. Siitäkään en ole varma, halusiainko liian kiinteää suhdetta muihin kirjoittajiin. Työpaikallakin säätelen sitä etäisyyttä. En halua tietää kaikkea kaikista. Kirjoittajana sitä tulee ihan toisella tavoin esiin, vaikkei suoraan kirjoittaisikaan itsestään. No, minua se ei ole haitannut, vaikka onkin jollain kursseilla tullut palautetta tyyliin "sinulla on kaikki niin kummallisia ihmisiä". Olen vastannut, että olen itse hyvin kummallinen, joten en osaa muunlaisista kirjoittaa.
- xsdot
Miksi käytte kursseilla?
Kirjoittamaan oppii kun tuntee elämää ja on riittävästi lahjakkuutta.- kust-antaja
Siellä joku omakustantaja huutelee.. :D
- Maura
Aion pyrkiä Viita-akatemiaan ensi vuonna. Mitä tuo 3-vuotinen koulutus tulee maksamaan? En ole löytänyt tietoa mistään.
- syysstrutsi
n. 100 e syksyltä ja toinen 100 e keväältä. Eli ylivoimaisesti halvin kaltaisensa kirjoittajakoulu. Suosittelen kyllä lämpimästi. :)
- syysstrutsi
Niin ja parhaimmallakin kirjoittajalla on omat sokeat pisteensä. Kehittyäkseen kirjoittaja tarvitsee kritiikkiä ja kannustusta. Koulutuksissa verkostoituu, löytää ystäviä ja esilukijoita. Luovat ihmiset yleensä myös antavat toisilleen potkua ja jokaiselle kirjoittajalle tekee hyvää arvioida myös muiden tekstejä ja lukea laajasti eri tekstityyppejä.
- nimimmm
syysstrutsi kirjoitti:
n. 100 e syksyltä ja toinen 100 e keväältä. Eli ylivoimaisesti halvin kaltaisensa kirjoittajakoulu. Suosittelen kyllä lämpimästi. :)
No on kyllä todella halpa, kannattaa jo kauempaakin matkustaa.
Muutenkin samaa mieltä kuin syysstrutsi. Pitkä koulutus antaa paljon enemmän eväitä ammattimaiseen kirjoittamiseen kuin lyhyt. Muiden kurssilaisten tekstien lukeminen auttaa omankin tekstin kanssa varsinkin, jos koulutuksessa olijat ovat kaikki valikoituneet pääsykokeiden kautta. Lyhytkursseilla on paljon sellaisia kirjoittajia, jotka eivät edes tavoittele ammattimaisen kirjailijan taitotasoa. Palautteen pohjalta työskenteleminen on pitkien koulutusten etu, koska asioita ei hetkessä sisäistä ja opi. - liian.kaukana
nimimmm kirjoitti:
No on kyllä todella halpa, kannattaa jo kauempaakin matkustaa.
Muutenkin samaa mieltä kuin syysstrutsi. Pitkä koulutus antaa paljon enemmän eväitä ammattimaiseen kirjoittamiseen kuin lyhyt. Muiden kurssilaisten tekstien lukeminen auttaa omankin tekstin kanssa varsinkin, jos koulutuksessa olijat ovat kaikki valikoituneet pääsykokeiden kautta. Lyhytkursseilla on paljon sellaisia kirjoittajia, jotka eivät edes tavoittele ammattimaisen kirjailijan taitotasoa. Palautteen pohjalta työskenteleminen on pitkien koulutusten etu, koska asioita ei hetkessä sisäistä ja opi.Ei esteenä kauempaa matkustamiselle varmankaan ole raha, vaan aika, joka menee matkoihin.
- 5.11
Tietääkö kukaan milloin tuloksista ilmoitetaan? Entä onko tietoa hakijamääristä? :)
- syysstrutsi
Viime vuonna ilmoitus sisäänpääsystä tuli viikko pari ennen opetuksen alkua. Eli näillä main pitäisi kuulua sisäänpäässeille.
- Uppo-Nalle
53 hakijaa, soitin työväenopistoon kyselläkseni ihan eri asiasta, mutta sieltä mainitsivat tuon kun näkivät että olen hakenut.
- vielä.tästä
Noissa pitkissä koulutuskokonaisuuksissa kuten Viita-akatemiassa ja Kriittisessä on se hyvä puoli, että osallistuja voi valkata, kuka häänen kirjoittamistaan ohjaa. Kaikki eivät sovi kaikille.
Lyhytkurssseilla, jos et tunne vetäjää entuudestaaan, saatat löytää itssesi kurssilta, jossa vetäjä on....no sanotaan ettei sinulle sopiva. Itse esimerkiksi menin viiine syksynä kurssille, jossa vetäjä oli yksi noita aikuisiksi kasvaneita kilttejä pikkutyttöjä, jotka säikähtävät hiemankin aggressiivisempia henkilööhahmoja ja reippaammin etenevää tekstiä. Ja tekstin erittelyssä keskittyvät pikkuseikkoihin enkä itse saanut pyytämälläkään novellistani mitään kokonaisarviota. Muilta kirjoittajilta tietysti tuli palautetta, sitä pidin arvokkaana.
Huiskaisin kyseisen novellin Joenpolven kisaan, normaalisti en pistäisi kurssitekelettä, mutta kun minulle ei jäänyt mitään käsitystä siitä, toimiko homma kokonaisuutena.
Jos on itse kovin sovinnainen ja kilttii, niin ehkä silloin nuo aikuisiksi kasvaneet pikkutytöt ja -pojat ovat sopivia ohjaamaan. - 159
Onko kukaan saanut kirjettä? Mulle ei oo tullut.
- Kurkikurki
Valittujen nimet tulee Työväenopiston/Viita-akatemian nettisivulle. Kantsii sieltä kurkkia.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mietitikö nainen koskaan
Miksi me ollaan päädytty tähän pisteeseen. Lähestmistapaa ei ole. Tarvitaanko me oikeasti enää tätä.1211808Marin on ehkä maailman kaunein "Nelikymppinen"
Marinin julkaisu on saanut yli 68 500 tykkäystä. Postauksen kommenttikentässä ylistetään paljon Marinin kauneutta, jota1801324Olisi hauska tietää
Koska huomasit pitäväsi minusta? Itse taisin ihastua sinuun heti silloin kun tavattiin ensimmäistä kertaa. Miehelle, jon641168Vernu Vasunta
On mahotonta miten marjanpoimijoita on kohdeltu! Eikö paremmalla kohtelulla olisi saanut paremman tuloksen?351067En kelpaa sinulle
Varattuna - olen sinulle ongelma. Eroaminen vuoksesi voi olla turhaa, sillä me ei puhuta, kun olen varattu ja kumpikin v82986- 97935
Minun on vaan päästettävä irti
Toiveesta. Satutan vain itseäni😥😔. Toivon sinulle pelkkää hyvää, eläthän elämäsi parasta aikaa, mutta en halua enää k37880Taidat vanhempi nainen
Haluta sen tien itsellesi. juokse vaan karkuun ! Pahentaa vaan asiaa.Pitäs toimia ihan toisin päin64816Kertoisit jo
Rakastatko minua vai olenko käsittänyt väärin onko tämä vaan ystävyyttä tai kaveruutta? En haluaisi enää nolata itseäni42779En koskaan saanut asiattomia kuvia!
Silloin kun olin vielä nuori, kukaan mies ei koskaan lähettänyt minulle asiattomia kuvia itsestään. Jos tiedätte mitä ta156751