silloin kun aloimme sijaisvanhemmiksi, ajattelimme tarjoavamme rakastavan kodin lapselle, joka sitä tarvitsee. Vuosien aikana on lapsesta tullut esiin jos jonkinmoista ongelmaa. Ymmärränhän minä, että ongelmia voi tulla, mutta kun toivoimme tervettä lasta, joka pystyy tavallista elämää elämään perheessämme, ja nyt saamme laukata kuljettelemassa lasta jos jonkinlaiseen terapiaan. Ei meille tällaisesta puhuttu, kun tähän alettiin! Sosiaalitäditkin niin ihanasti pride-kurssilla sanoivat, että kyllä ongelmat väistyvät ajan kanssa kun lapselle antaa rakkautta.
Me olemme työssäkäyviä, tavallisia ihmisiä eikä meillä tosiaankaan olisi kuljetuksiin ja palavereihin aikaa keskellä työpäivää. Kun olemme pyytäneet, että (työtön) bio-äiti voisi tavata lastaan työpäivämme jälkeen, on se hirmu tavatonta, sossu sanoi, että tapaamiset pitäisi hoitaa päiväaikaan. Viikonloppukin kävisi, mutta silloin bioäoiti haluaa olla "vapaalla". Kuka hiivatti siihen pystyy, pitäis jäädä töistä pois ja sitten ollaan itse sossun luukulla, kun palkka on niin huono, ettei sillä kuitenkaan pärjäisi ilman palkkatyötä, kuitenki ollaan vaatimassa!!no, kohta joku vastaa, että meidän kaltaisten ei pitäisi olla sijaisvanhempina... niin varmaan..kun se nyt olisi joku ratkaisu tähänkin.
Me olemme työssäkäyviä, tavallisia ihmisiä eikä meillä tosiaankaan olisi kuljetuksiin ja palavereihin aikaa keskellä työpäivää. Kun olemme pyytäneet, että (työtön) bio-äiti voisi tavata lastaan työpäivämme jälkeen, on se hirmu tavatonta, sossu sanoi, että tapaamiset pitäisi hoitaa päiväaikaan. Viikonloppukin kävisi, mutta silloin bioäoiti haluaa olla "vapaalla". Kuka hiivatti siihen pystyy, pitäis jäädä töistä pois ja sitten ollaan itse sossun luukulla, kun palkka on niin huono, ettei sillä kuitenkaan pärjäisi ilman palkkatyötä, kuitenki ollaan vaatimassa!!no, kohta joku vastaa, että meidän kaltaisten ei pitäisi olla sijaisvanhempina... niin varmaan..kun se nyt olisi joku ratkaisu tähänkin.
Vastaukset 20
Vanhimmat
kyllähän se fakta on, että harva näistä sijoitetuista lapsista on täysin "terve", vaan on monenlaista häiriötä tunne-elämässä ja käytöksessä taustasta johtuen. fyysisesti ehkä voi terve ollakin, mutta että mieleltään... taitaa olla harvassa ne jotka moisista oloista tulee ilman mitään vaikutusta.
miksi tapaamisia ei voi hoitaa illalla tai viikonloppuna? täytyykö sossun olla paikalla? jos ei, niin silloin voitte mielestäni ihan hyvin sanoa että tavata voi silloin ja silloin, jos ei käy niin jääköön kokonaan tulematta. pitäähän tietysti joku kohtuus olla, että jaksatte hoitaa sekä työnne että lapsen.
lopuksi haluaisin lohduttaa, että terapiaa ei välttämättä tarvita loputtomiin, vaan asiat helpottuu pikkuhiljaa.
voimia!
Niin, meidän tilanteessa on sossu tai perhetyöntekijä ollut läsnä, väkivallanuhan takia. Terapia on kestänyt nyt vuoden ja on arvioitu jonkinlaisena kestävän loppuiän. Kaksi kertaa viikossa nyt on yritetty käydä. Meistä tuntuu kuitenkin, että meitä on petetty. ehkä ne odotukset on olleet toisenlaiset, mutta eipä niitä odotuksia kukaan myöskään oikaissut silloin kun sijaisvanhemmuudesta kyseltiin ja prideä käytiin. Yksi sossu sanoi, et jos sijaisvanhemmiksi haluaville kerrottais asiat niinkuin ne oikeesti on, puolet jättäis kurssit kesken.Minusta tämä on tosi väärin ja sijoituksen purun riskit kasvaa jo ennen sijoitusta. lapsiparat...
Kiitos sinulle vastauksesta.
Onko sulla käynyt mielessä, että syy on lähempänä kuin lähin puhelin. Koska lapsi on alkanut oireilemaan vuosia sijoituksen jälkeen, ovat vammat takuu varmasti tulleet sijoituksesta ja sinun henkilökohtaisista vammoistasi. Olet niin läpinäkyvän kielteinen hoidossasi olevaan lapseen, ettei muunlainen tulos ole mahdollistakaan. Josko kuningatar myöntäisit petkutuksesi sosiaalityöntekijöille, olisiko lapsi vielä pelastettavissa?
..lapsi oireillut ennen tätä?!? Höh, päinvastoin. Oireilu ei ole loppunut ollenkaan! luulimme, että oireilu joskus alkuhässäkän jälkeen vielä laantuisi tai loppuisi, mutta ei. kaksi vuotta sijoituksen jälkeen haimme apua ja tässä nyt ollaan...
Ei kuule, nyt sinä väärää puuta haukut.
Itse lapseni sijoitukseen antaneena en ymmärrä sitä, että lapsesta ei kerrota kunnolla taustatietoja. Kyllä minä olen sitä mieltä, että jos asiat kerrotaan rehellisesti, ne vaikeatkin, voivat sijaisperheet miettiä itse, onko heillä resursseja lähteä viemään eteenpäin vaativaa lasta. Ei ole kenenkään kannalta järkevää, että lapsi "työnnetään johonkin tilastoja kaunistamaan". Meillä sijaisperheelle kerrottiin avoimesti, että lapseni on väkivaltainen, hän tulee tarvitsemaan terapiaa, on jo kerennyt oppimaan "huonoille tavoille" mm. tupakoimaan, on adhd diagnoosin saanut ja käytöshäiriöinen yms. Perhe halusi miettiä asiaa ja keskustelivat mm. lastani tutkineiden ammatti-ihmisten kanssa. Kieltämättä välillä tuntui pahalta, kun tuntui, että lapseni on kuin markkinatavaraa, mutta kun tehdään harkiten ja avoimesti, voi olla mahdollisuus onnistua. Voimia kaikille sijaisperheille.
kun lapsi alkaa tuntemaan olonsa vähän turvallisemmaksi sijaiskodissa, oireilu vasta alkaakin... ei hän ennemmin uskalla näyttää tunteitaan, eikä hänellä ole aiemmin energiaa alkaa työstää vaikeita asioita
..sijaisiskän välkkyä sinistä valoa eikä sijaisäidin välkkyä punaista valoa - riittää, että ON valoa..
Kun noin vilkuttaa on keskuksessa vikaa ja tulee oikosulku, eikä OLE valoja.
Ei teidän tarvitse hoitaa terapiakuljetuksia, vaatikaa, että palvelutaksi hoitaa ne sossun laskuun. Kokemusta on myös siitä, etä palaverit ovat töaikana. Jos protestoit, sanotaan ettet ole kiintnyt lapsen. Jotenkin viranomaiset eivät ymmärrä että on tavallista elämää. Jos lapsi sijoitetaan perheeseen, pitäisi hänen pystä
normaaliin perhe-elämän rytmiin, muussa tapauksessa hänen sijoituspaikkansa ei ole perhe, mutta kun viranomaiset säästösyistä työntävät oireilevia lapsia perheisiin, usein kertomatta taustoista mitään salassapitovelvollisuuteen vedoten....höpö höpö sanon minä. Kertoa voi, jos on halua, silloin kaikilla olsi helpompaa. Minä en ainakaan halua olla marttyyri.
Näin kun vaatii, että normaalia perhe-elämääkin pitäisi olla, kysytään, että etkö ole tarpeeksi
sitoututunut sijaislapseen?
Etsitäänkö uusi perhe?
Niin, että siitä vain vaatimaan.
kummallisuus siitä että sossut hokevat että raha ei saa olla tärkeää ja lapsen etua täytyy ajatella.Itse tosin säästävät lapsen hyvinvoinnin kustannuksella koska heidänhän kuuluisi mahdollistaa lapselle terapiakäynnit jne palvelut mutta nehän ei heidän mittapuunsa mukaan olekkaan kai lapsen edun ajattelua,se on vain sijaisperheiden rahanahneutta, jos tälläisiä palveluita uskallat vaatia.Ihan kun ne rahat sijaisperheen pussiin tulisi.
Hei miten jakselette nyt? Minun täytyy kyllä sanoa, että ymmärrän aivan täysin sinua, sillä silloin kun tajusimme vähitellen viimeiseksi sijoitukseen tulleiden olevan todella raskaita lapsia, niin tuntui, et kaikki romahti. Silloin kun he tulivat perheeseemme puhuttiin taustan vaikeuksista ja kehittymisen mahdollisuudesta. Nyt on huomattu, että ongelmana ei olekaan pelkästään tausta, vaan lapsilla on myös ongelmia muutenkin kehityksessä (jotka tietysti voivat johtua taustan aiheuttamasta stressistä jne.).
Olen kyllä kotona, mutta silti tuntuu, että välillä en jaksa ja avun hakemisestakin voi puhua, mutta se ei ole joka paikkakunnalla aivan riittävästi saatavilla. Toivottavasti kuitenkin olette löytäneet keinot jaksaa eteenpäin, sillä toivon teidän ja meidän jaksavan, ettei lapset joudu jälleen kerran kokemaan suurta surua.
Joku puhui ettei ole kiinnittynyt lapseen, jos haluaa hänestä luopua. Ensinnäkin kuinka kiinnittymistä voi syntyä, kun tuntuu et teit niin tai näin, niin aina tunnet tekeväsi väärin ja lopulta valitettavasti joudut oikein pinnistämään näkeäksesi lapsessa jotain positiivista. Toiseksi, joskus vaikka lapseen on kiinnittynyt, niin joskus tilanne on vain sellainen, että lapsi rikkoo niin paljon perhettä ja omat voimavarat eivät enää riitä, -silloin on ehkä parempi ja minusta lapsen etukin on saada hoitoa muualla sellaisessa paikassa, jossa on resursseja hoitaa tälläistä lasta.
Paljon voimia lähetän teille!!!
Kiitos viestistäsi!
Paljon on tapahtunut siitä kerrasta, kun tänne kirjoitin. Meille kuuluu hyvää. Olo on helpottunut, vaikkakin haikea. Olemme päättäneet luopua lapsesta, koska meillä ei ole mahdollisuutta tarjota hänelle sitä mitä hän tulee tarvitsemaan tulevaisuudessa. Hänelle etsitään ammatillinen paikka. Olemme silti pettyneitä, että näin kävi, koska olen aivan varma siitä, että jos olisimme tienneet kaiken totuuden hänen tilenteestaan, olisimme luultavasti itsekin todenneet, että pidemmän päälle emme tähän pysty ja hän olisi saanut jo alusta alkaen ammatillisen sijoituspaikan. Luulen kuitenkin, että lapsi on ammentanut tänä aikana runsaasti hyvää perheestämme ja ilman sitä olisi voinut olla vieläkin huonommassa kunnossa tänä päivänä. Emme tiedä, miten tässä tulee käymään ja miten lapsi romahtaa tämän jälkeen. Voi olla, että sopeutuukin hyvin ainakin jos me saamme olla mukana hänen elämässään. Ainakin toivon sitä.
Kotona minäkin olin monta vuotta, mutta minusta on tuntunut jo pitkän aikaa siltä, että on aika mennä eteenpäin ja elää jo omaakin elämää. Ei minunkaan ollut tarkoitus olla kymmentä vuotta kotona, vaan elää rikasta, tavallista perheen elämää. Kaiken lisäksi tämä sijoitus on syönyt perheemme voimavaroja niin paljon, että kohta olisi joku muu sauma ratkennut jostain kohtaa.
Avun saaminenkin tuntuu olevan sanahelinää ja houkutin, jota sitten koskaan ei pystytä järjestämään kuitenkaan. Olen kyllästynyt olemaan yksin tämän asian kanssa ja yksin koko sijaisvanhemmuudessa!
Minäkään en lopulta hyväksynyt sitä, että äitinä joudun pinnistämään nähdäkseni lapsessa kiintymystä ja hyvää, lapsi ei ansaitse sitä, enkä minä voi hyväksyä sellaista äitiyttä. ei siinä lapsikaan opi oikeita perheen kiintymyksen malleja. Toivon, että joku häneen joskus pystyisi kiintymään ja erityisesti hän johonkuhun!
Ennenkuin joku tulee laukomaan typeryyksiä. (yleinsä puolen yön jälkeen).
Teitte oikein ja sen varmasti tiedätte. Ei sijaisvanhemmuuden pidä rikkoa perhettä kuitenkaan. Onneksi lapsi saa tarvitsemansa oikean hoidon ja te mielen rauhan. Varmasti yrititte kaikkenne, todella fiksua myöntää itselle, että on asioita jolle mekään emme mahda mitään. Onnea jatkoon ja kiitos, kun jaoit tämän kokemuksen meidän kanssa.
Olen itse sijaisäiti lyhyt puolella, mutta olemme hakeneet pitkäaikaiselle ja jokainen tämmöinen kirjoitus tukee meidän "äitiyttä", koska saamme luvan tuntea omiakin tunteita.
En tiedä kirjoitinko tämän ihan ymmärrettävästi, mutta toivotaan, että perusidea irtoo. Terkkuja!
Todella hienoa, että uskalsitte tehdä tällaisen ratkaisun. Täytyy tunnustaa, että itsellä lapsista luopuminen häilyy välillä taka-alalla, mutta vielä ei ole sielu antanut periksi luovuttaa ja osittain siksi, että se pelottaa. Halusimme niin paljon sijaisvanhemmuutta ja sitouduin kotiinkin. Nyt jos nämä lapset lähtisivät, niin mihin menisin. Ei täällä ole töitä ja tulisiko uusia lapsia sijoitukseen, sillä vaikka tiedän sydämessäni, että lapset ovat perhesijoitukseen liian vaikeita ja rassaavat perhettä, niin soskut eivät asiaa varmasti näin näe, vaan me olemme jaksamattomia aikuisia. Kaikesta raskaudestaan huolimatta, minä olen myös omalla tavallaan kiintynyt näihin lapsiin ja minun on vaikea luopua heistä myös siksi. Yritämme vielä ja toivomme parasta...
Mutta vielä kerran, olen ylpeä siitä, että teikäläisiä on olemassa, jotka uskaltavat ja jaksavat ajatella pidemmälle. Tsemppiä!
Meille kävi niin, että jouduimme luopumaan meille sijoitetusta lapsesta. Hän oli meillä 2 vuotta ja jälkeenpäin olen ihmetellyt, että kuinka ihmeessä kestimme niin pitkään! Varmaankin siksi kun meillä ei ollut muita sijoitettuja silloin. Se oli raskasta, mutta teimme oikean ratkaisun. Jaksaminen alkoi olla vähissä jo loppuvaiheessa.
Aloin heti lapsen lähdettyä kysellä sossuista perhetarpeesta. Muutama sossu teki kyllä selväksi, ettei heitä kiinnostanut koska olimme edellisestä lapsesta luopuneet. Mutta kyllä niitäkin sossuja on, jotka sanovat, että omat voimavarat on tiedettävä ja "tunnustaa tappionsa" jos siltä tuntuu.
Eihän tämä "työ" kuitenkaan saa sinun perhettäsi rikkoa, koska sitä se voi pikku hiljaa alkaa tekemään jos asiat on huonolla tolalla sijaislasten takia.
Jaksamista sinulle!
voi että alkoi kismittämään.ihan sama tilanne teillä voisi olla jos lapsi olisi biologinen. varmaan kaikilla sijaislapsilla on jonkinlainen trauma ja niiden kanssa on vain jaksettava!!!!
ei se ole lapsen vika tai syy!!!!!!! suosittelen , että menette nyt hieman itseenne, ei pahalla muttei hyvälläkään.
itse olen niin kiitollinen sijaisvanhemmilleni kun he jaksoivat minua kaikki hankalatkin vuodet ja olen kiittänyt heitä moneen kertaan. he olivat maanpäällisiä enkeleitä jotka pelastivat minut ja ottivat turvaan.
jos teillä olisi biologinen lapsi niin olisiko samanlainen valitus että ei ole aikaa kuljetuksiin ym- tuskinpa.
Tilannetta ei voi verrata - sillä sijaisvanhemmilla on vain velvollisuuksia, muta ei mitää oikeuksia.
kun aloin kirjoitella tänne, meillä oli akuutti kriisi.
joka olisi myös saattanut päättyä sijoituksen purkuun.
siitä on nyt reilut puolivuotta ja yksin siinä sai kiemurrella. onneksi sos.puoli kuitenkin ymmärsi, ettemme ilkeyttämme toimineet vaan tilanteen pakosta. tämä onneton salailu estää tarkentamasta mitä sattui. kuitenkin sos.puolen tuki oli enempi väistelevää ja suoraan tuli vain lakipuolen uhkailuja.
ongelma on siinä, että kun sijaislapsi alkaa kotiutua ja uskaltaa elää traumojaan, niin siinä vaiheessa sijaisperhe olisi jo paussin tarpeessa. ja kun ei vielä edes tiedä mitä lapsi on kokenut (se salailu ja "pettäminen", tietojen kätkeminen), niin kaikki se paska mihin joutuu, johtaa kuin pohjattomalle suolle kävelyyn. koskaan et tiedä mihin astut, pitääkö vai pettääkö, koska uppoat. ja kun perheessä on muitakin lapsia kuin tämä oirehtija, ja muutkin alkavat vedättää. ja parisuhde kiristyy, tulee linjaristiriitoja, erilaisia tapoja kohdata ongelma. NIIN PERHEESTÄ KATOAA ILO!!! ja kun ilo on mennyt ollaan syvällä. joskus sieltä nostaa vain lapsesta luopuminen. ja sen tajuaa ammatillinen sossu.eikä poissulje toisenlaisten lasten sijoitusta.
mutta ennen kuin sijoitus ajautuu lapsesta luopumiseen, sossun tulisi osata katkaista kierre. ohjata juttelemaan toisten, vastaavan läpikäyneeen, sijaisvanhempien kanssa, ANTAA VERTAISTUKEA. auttaa ottamaan etäisyyttä, näkemään LAPSI sen likaveden seasta, ettei heitettäisi lasta veden mukana pois.
sillä lapsi oirehtii vasta kun luottaa. sen minä olen oppinut. hiljainen, hyväkäytöksinen lapsi voi olla unelma, mutta jos haluaa oikeasti auttaa, on laitettava itsensä alttiiksi ja annettava lapselle tilaa oirehtia. kun vain joku auttaisi sitten kun itse ei hetkellisesti ymmärrä missä mennään.
En ole katunut päätöstämme. lapsi on niin sairas ettei tulisi kuntoutumaan meidän perheessämme. me olemme nyt jo liian väsyneitä, että kykenisimme antamaan mitään hyvää, hädintuskin jaksamme itse. Parisuhde on pysynyt vielä koossa ja voi itse asiassa nyt paremmin. Omat lapsemme...hmm..oireilevat vielä: ilottomuutta, uhmaa, univaikeuksia, itkuherkkyyttä. Yritän nyt antaa aikaa heille.
Ei minullakaan ole tietoa työstä vielä, mutta nyt en jaksaisikaan. Yritän syksyksi löytää jotain, ja jos en löydä menen kortistoon tai teen kotona vaikka lastenhoitoa, heh.
Työn löytyminen ei ole se suurin murhe vaan ilon palauttaminen perheeseemme, kyky nauttia asioita ja vaan yhdessä olemisesta. nyt yritän vaan olla läsnä omille lapsille, olla kuulolla ja ajatella heitäkin välillä. Se tuntuukin ihmeelliseltä, sillä heille ei ole olut aikaa moneen vuoteen!
Joku siellä kyseli, jos sijaislapsi olisi ollut omani, niin mites sitten olisin tehnyt. Kuules, kun niin psyykkisesti sairaan ihmisen kanssa ei olisi voinut elää, se me nyt ymmärretään. ei edes, vaikka olisi ollut oma, en vaan ymmärrä miten oma lapseni sellaiseen kuntoon olisi tullut... Biovanhempi tämän ymmärtää varmaan huomattavasti paremmin.
Emme me kuitenkaan lakkaa olemasta vanhempia lapselle, ihmissuhteet voivat jatkua sijoituksen jälkeenkin ja eikös se olisi suotavaakin. Ei meillä ole ketään tarkoitus hylätä. Sijoitus loppuu, ihmissuhde jatkuu :)