Aina kaikki kauhistelee sitä. Saattaahan siitä jälkiä jäädä koko loppuelämäksi mutta onhan se parempi kuin jokin tupakka tai alkoholi. Itse viiltelen. Ekat viillot oli kokeilua, seuraavat viilsin koska ahdisti mutta nyt aijon käyttää sitä rangaistuksena ja toivottavasti opin siitä jotakin. Mitä mieltä te ootte viiltelystä ja viiltelettekö itse? Miksi?
mitä pahaa on viiltelyssä?
13
448
Vastaukset
- Loppuutoishitti
Ratkaise ne hitsin ongelmat jollain paremmalla tavalla kuten vaikka puhumalla? VIILTELYSSÄ EI OLE MITÄÄN JÄRKEÄ. Kukaan ei voi tosissaan täysjärkisenä väittää toisin.
- chjlöb
Rangaistuksena mistä?
Ei itseään pidä rangaista. Töppäilyt pitää selvittää. - sternbach
Miksi viheltely olisi vaarallista?
- niimmmppää
ei se olekaan.
Arpien sun muiden lisäksi aina on myös olemassa riski kuolla verenhukkaan tai tulehdukseen tahattomasti. Kauan jatkuneen viiltelyn on myös todettu aiheuttavan itsetuhoisuutta.
Ulkopuolisen avun hakemisen ohella voi miettiä myös muita keinoja oman pahoinvoinnin käsittelyyn. Jos viiltelyä tuntuu tapahtuvan nimenomaan tietyissä tilanteissa, olisi tärkeää miettiä, voiko nämä tilanteet estää ennalta tai miten muuten niissä voisi toimia. Voisiko ahdistavan tilanteen, kuten riidan jälkeen esimerkiksi lähteä ulos kävelemään, soittaa ystävälle, mennä kuumaan suihkuun tai vastaavaa? Mikäli viiltelemään tottuu, siihen turvautuu jatkossakin helpommin.- Jappsuklaa
No, jos viiltelet, ja arvet näkyvät, se voi antaa toisille tosi synkän kuvan sinusta. Ja kun kysymys oli "miksi ei viillellä", niin kysyn vaan että miksi viillellä? Onko se jotenkin hienoa. Ei minusta.. iho menee pilalle..
- Jappsuklaapiirakki
Siia kyaymys oli tavallaan miksi ei viillelä...
- kriisi
itse tykkään viillellä omia ranteitani, poikittain saa huomiota ja pystyttäin tulosta!
- Undermyknee
Huomiota? Siis viilteletkö sen takia että saat huomiota? :O Oon kyllä aika hämmentyny nytte. Itse en pysty edes ajattelemaan viiltelyä, heti alkaa puistattamaan ajatus valuvasta verestä. D:
- k...k
Ite viiltelin aika pitkään. Olin tosi ahdistunu. Joka ilta menin vessaan lukitsin oven ja itkin, hain puukon ja viilsin. Aattelin ite just samaöla tavalla mitä se haittaa et viiltelen. Se auttaa mua ei se oo paha juttu. Jäin viiltelyyn ns. Koukkuun. Siit alko tulla rutiini et joka kerta kuoon ahiatunu viillän. Lopetin vihdoin ja viimein pitkäm taistelun jälkeen viillänks vai en. Kaverit uhkas kertoo äidille ja opettajalle. Mutta ei kertonu kavereiden tuki ei auttanu ite pääsin eroon siitä ajatuksesta että itteni satutammine jotenki auttas. Mun poikaystävä jätti mut sen takii et viilsin siitä se koko viiltely alko. Lopetin kun pyörryin kun olin saannu haavan tehtyy. Sen jälkeen en oo viiltäny. Kysyit miks et viiltäs. No tässä sulle vastaus:
Susta saattaa tuntuu et ei toi mitää haittaa et vähän satutan itteeni kyl se vaa haittaa. Joku pv jäät siihe koukkuu ja ku sua oikein aihistaa saatat tehä jtn viel pahempaa itelles ja vaik just tappaa ittes. Veikkaan et ku alotit viiltää nii olitsitä mielt tääon hallinnas tääon oikein. Ei ja ei. Et ehk aattele et tos vois käydä jtn pahaa mut siin voi. Puhu jollekki ennemmi. Ei varmaa kauheen kiva et iho täyn arpii. Suosittelen vahvastilopettaa ton ittes kiusaamisen!! - HeikkoMuttaVahva
Ite puolvahingossa saksenpuolikkaalla vetäisin peukalooni. Nyt näyttää siltä että siinä olisi arpi. Mutta.. Se tuntui tavallaan kivalle.. Mutta olen päättänyt pysyä vahvana ja olla tekemättä sitä tahalleen.. Toisaalta, en oikein pysty satuttamaan itseäni. Ja tuo on miksi ei viillellä. Jää arpia, ei välttämättä kiinnosta. Sun ei edes tarvi tehä sitä tahalleen, voit jäädä koukkuun puolvahingostakin. Sä voit pyörtyä. Sä voit saada tulehduksen. Sä voit kohdata ongelmia esim. lyhythihaisten paitojen pukemisessa. Sä voit saada ilkeitä kommentteja niistä jäljistä, jotka voi masentaa enemmän jotka antaa aiheen viillellä, ja sitten se vain jatkuu ja jatkuu...
Pliis, Pliis, Pliis. Älä viiltele, JOOKO? ♡ - Urpot
Lol vittu teil viiltelijöil on ongelmia.
- jokurändöm01
mä teen sitä iha huvikseni ei kaikki tee sitä jonku ongelman takii se on vähäku harrastus ja siihe kyl jää tosiaa koukkuu mut en suosittele kellee ite oon kokoajan lasten suojelun ahisteleman sen takii et jäin kiinni viiltelyst useita kertoja
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain1147809Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1323149- 1612025
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha801779Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1471659Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1801597- 1361268
- 80924
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko64866- 53814