VANHAT TOVERIT

Rekisteröidyin tälle foorumille jo 27.6.2000 sirkus.com, joka muuttui suomi24.fi. Kkekskustelut ovat tulleet viime aikoina yhä asiattomammiksi ylläpidon, sheriffien ja luotsienkin toimesta.
Suomi24.fi johtokaan ei ole puuttunut törkeisiinkään rikkomuksiin.
Minulle tulisi ehdopttomasti vastata antamaani sähköpostiosoitteeseen havaitessaan puheenvuorossani väärää tietoa.http://www.jsn.fi/journalistin_ohjeet/
Esim: Keskustelun asiattomuus/ 70 keskustelun avaus 21.8.2015 11:31
ja omat yhteystiedot
1299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

KYMMENEN MILJOONAA
euroa vääriin taskuihin kehitysapua tuntuu olevan iso ongelma
Heidi Hautalan mielestä. Onhan se tiieitysti kun ajattelee että kolehtihaaviin tiputamme vain euron verran vuodessa/asukas.
Veikkauksen kenot lottoineen ja peliautomaatteineen vie kuitenkin monin verroin enemmän,
Kaikki oli suhteellista jo Tiina-vainaan aikaankin.,
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012121116434929_uu.shtml

Äänestä
  • Korjaus/lisäys
    Walter Witick on tämä marimban soittaja, en vain löytänyt tuoreita tietoja vaikka äskettäin konsertoi kotikaupungissankin.
    Muistelen hänen soittaneen R. Kuiskan aikanaan levyttämiä säveliä?

    Äänestä


Se oli silloin ennen kun vanhat toverit olivat elämänsä kunnossa
- Nyt ei ne nuoret kestä ees lautallakaan.
Tämä näkyy noissa pakolaisvirroissakin kun ei edes Tuhannen purjelaivan kaupungissakaan riitä kunnon veneitä saati merenkävijöitä

Äänestä
  • Wanha satamajätkä olisi nyt arvossa arvaamattomassa.
    Nyt ei ne nuoret jaksa ees Bizzerialle vaan soittavat paapan kännykällä pitsa-taksin ja tietysti hänen laskuunsa.

    Äänestä

Sittenhän sinulla ap on 15v. nettijuhlat. Itsellä tuli vasta 9v täyteen netin käyttäjänä.
Paljon on tullut maksamaan. Alussa jopa huijarit kuppasivat satoja euroja. Neljä konetta olen ostanut. Nämä kaksi viimeistä ovat vielä toimivia, läppäri ja pöytäkone. Nopeita. 4 ja 8 gitavua nopeudet.

Äänestä

Ovelta ovelle kauppiaat ovat kokonaan jo loppuneet. Oli myös työkalujen teroittajia. Tasapainoittivat myös nurmenleikkurin terän, ellei kiinteistönhoitaja tätä osannut.

Äänestä
  • Uskon kauppiaista Jehovan todistat kävivät pihalla ollessani puhumassa. Aihehan on aina Raamattu, kuinkas muuten.
    Naiset olisivat antaneet lehden luettavaksi ilmaiseksi, tai siis se kaksikon johtaja. Sanoin että tuskinpa tulee luetuksi. Lähtivät kuitenkin pyytämättä.

    Äänestä

Kekkonen on kuollut!!!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Pilmari kirjoitti:

Rekisteröidyin tälle foorumille jo 27.6.2000 sirkus.com, joka muuttui suomi24.fi. Kkekskustelut ovat tulleet viime aikoina yhä asiattomammiksi ylläpidon, sheriffien ja luotsienkin toimesta.
Suomi24.fi johtokaan ei ole puuttunut törkeisiinkään rikkomuksiin.
Minulle tulisi ehdopttomasti vastata antamaani sähköpostiosoitteeseen havaitessaan puheenvuorossani väärää tietoa.http://www.jsn.fi/journalistin_ohjeet/
Esim: Keskustelun asiattomuus/ 70 keskustelun avaus 21.8.2015 11:31
ja omat yhteystiedot

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu