Onko ihme, että nuoret häiriköivät

jarkkojanatuinen

Televiosta ja peleistä ei tule muuta kuin väkivaltaa.

4

138

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vanhempi.veli

      Kuuluu uuden siionistisen maailmanjärjestyksen sisäänajoon. Kansallisvaltiot pitää hävittää, aluksi mädättämällä kansan moraali sisältäpäin. Seuraavassa osin tähän liittyvää taustaa, osin vähän sen ympäriltä silmien avaamiseksi:
      Vastapudonneen MH17:n jäännöksistä raportoitiin löytyneen heti pudotuksen jälkeen mädäntymistilassa olevia ruumiita. Jo silloin esitin, että kyseessä oli edellisen, hävinneen Malesian koneen matkustajia ja että kone oli kaapattu USA:n sotilastukikohtaan Diego Garcialle matkustajien joukossa olleitten "arvokkaitten" henkilöitten takia. Tavallista bulkkimatkustajaa hävitettiin sittemmin tällä toisella, USA:n toimesta alasammutulla Malesian koneella, jonka rahtitilassa näitä huonosti pakastettuja 1. koneen ruumiita oli.
      Nyt Itävallassa löytyneestä kylmäkuljetusautosta löytyneetmädäntyneet ruumiit kuuluvat samaan Diego Garcialle kaapattuun Malesian koneen matkustajiin. Eli eliitille tarpeettomien matkustajien hävitys on jatkunut tällä tavalla http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1440720303495.html
      Miksi ruumiita sitten hävitetään näin, kun muitakin keinoja on olemassa? Ehkä tarkoituksena on varoittaa maailmaa miten käy, jos valejuutalaisrikollisten suunnitelmia ei toteuteta prikulleen. Itävalta nyt ainakin on kieltäytynyt vastaanottamasta USA:n aloittamaa miehittäjien kansainvaellusta ja Ukrainan itäosassakin kansa nousi venäläisten tuella Ukrainan länsiosan vallanneita USA:n nukkehallituksen joukkoja vastaan.
      Tämä, nyt Suomeenkin levitetty islamistien valtausjoukkojen siirto tapahtuu ulkomaisten luotettaviksi osoittautuneitten lähteitten mukaan USA:n toimesta ja IMF:n omistajien rahoittamana osana meneillään olevaa kolmatta maailmansotaa, jonka tarkoituksena on ensin tuhota keskiluokka (lähes tuhottu, Suomessakin), sitten valkoinen rotu jne uuden siionistisen maailmanjärjestyksen täyteen voimaansaattamiseksi. Naruista vetelee juutalaisiksi itseään nimittävä kasaarieliitti ja likaisinta työtä tekee sen nukkevaltio USA:n sotajoukot eri puolilla maailmaa. Pahimmat vastaan änkyröivät hiljentää USA:n murhaajaryhmä CIA.
      Kaikki maailman terrori- ja vastaavat tapahtumat sopivat täydellisesti tähän kuvioon, mikään ei sodi sitä vastaan. Suomenkin valtamedia papukaijana toistelee omistajansa IMF:n syöttämiä valeita. Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt. Pohjoismaitten johtajat saivat noin vuosi sitten Obamalta suorat käskyt miten toimia WWIII:n kiihtyessä ydiniskujen uhalla. Tästä tapaamisesta oli uutisia, mutta Obaman uhkavaatimuksesta kuten mistään muustakaan tapaamisen sisällöstä ei annettu mitään tietoja. Nyt toteutetaan suunnitelman mukaista Euroopan miehitystä ennen varsinaisen teurastuksen aloitusta.

    • Yksinkertaistajaselvennä

      Aloittaja on viisaasti oikeassa kommentissaan, parilla sanalla. Harhautettu vastaaja kirjoittaa kilometrin oman päänsä sekaisesta sisällöstä. Ymmärtämättä asiasta mitään.

      • Vanhempi.veli

        Ymmärrän täysin, että tekstini oli sinulle liian vaikeaa ymmärrettäväksi. Valitettavasti niitä viisauspillereitä ei ole keksitty, vaan jokaisen pitää pärjätä sillä mitä on saanut. Ahkeralla harjoituksella tosin saa vähän kompensoitua huonoa sijoitustaan. Koetahan silti pärjäillä!


    • Tuhoonvievätodellisuus

      Yeap, se on ihan hemmetin pelottava ajatus mitä siitä seuraa kun ihmisen ajatteluelin turrutetaan väkivallalla. Ei ainakaan mitään hyvää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      162
      1578
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      141
      1224
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      216
      889
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      70
      836
    5. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      63
      727
    6. 53
      722
    7. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      46
      705
    8. 87
      637
    9. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      193
      598
    10. Annan aikaa jos sitä vielä tarvit

      mutta loputonta odottamista en kestä. Naiselle
      Ikävä
      52
      582
    Aihe