Pääsin sitten sisään yliopistoon parantamaan tietotaitoani. Opintopinnoja on yli 100 eli kandiksi ehtisin opiskella yhden talven aikana, ainakin toivon niin. Hain tukea yhdeksi vuodeksi, mutta se myönnettiin 2 vuodelle. Miten tässä pääsee sitten takaisin työmarkkinatuelle, jos ja kun työpaikkaa ei löydy? Ajattelin jättää opinnot tuohon kandiin enkä suorittaa maisterinpaffeja, kun ei oikein lanttu leikkaa enää 53v niin hyvin kuin joillakin.
Kaipaisin tuoreita kokemuksia ja noita vanhoja ketjuja aiheesta olen lukenut jo.
Opiskelua työmarkkinatuella
26
282
Vastaukset
- näin-se-käy
Helppo homma.
Jos et aio suorittaa maisterin tutkintoa, eroat yliopistosta kandin suoritettuasi. Nykyään yliopistosta eroaminenkin (viralliselta nimeltään opiskeluoikeudesta luopuminen) on mahdollista toisin kuin ennen.- Opintohaukka
En vain haluaisi näin tehdä. Jos saisin jotenkin suorittaa pikkuhiljaa maisterin paffit? Eli niin kuin olen tähän mennessä avoimen puolella suorittanut 2-3 kurssia talven mittaan.. Karenssin aikana voisi kai opiskella?
- Beyond_any_help
Kerroit ensin, että et aio suorittaa maisteriopintoja, mutta nyt kun aiotkin niin tilanne tietysti muuttui.
- KariMerkki
Kannattaa kuitenkin vielä tarkistaa että et vaan ole sopinut työkkärin kanssa, että suoritat maisteriksi asti taikka opiskelet sen 2 vuotta loppuun asti. Jos olet jotenkin saanut virkailijan ymmärtämään, että opiskelet 2 vuotta, niin se on sitten kanssa opiskeltava. Muutoin saattavat periä tuet takaisin. Eli tarkistappa asia ennen kuin hosut. Nämä työkkärin akat kun ovat varsinaisia työttömien kiusaajia, niin oma selusta tulee aina varmistaa, että kerenssia ja takaisinperintää ei tapahtuisi.
- oikeushenkilö
KariMerkillä on varmasti pitkä ja kaunainen suhde työkkärin akkoihin, kaikki kunnia siitä.
Mutta asiaan. Karenssisäännöstä ei sovelleta työttömyysetuudella tuetussa omaehtoisessa opiskelussa (TTL 2a luku 12§). Voi siis lopettaa kandiin.
Sen ajan kun opiskelee ja tukea saa, opintojen on kyllä edistyttävä. Jos laiminlyö opiskelun sinä aikana, voi tulla takaisinperintä.
- KariMerkki
Kuuleppa, ei tarvita mitään lakeja, jos työllisyyssuunnitelmaan on kirjattu, että työtön opiskele 2 vuotta työttömyysturvalla, niin tuo kanssa pitää. Ja jos sopimuksen rikkoo, se on karenssi ja opintoajalta peritään työttömyysturva takaisin.
- Opintohaukka
Mun suunnitelmassa mainitaan suluissa sekä kandin että maisterin tutkinnot. En ole suoraan sopinut suorittavani maisterin tutkintoa. Juuri näiden takaisinperintäkysymysten vuoksi kyselen täältä näitä asioita ja haen ideoita, miten toimia. Pitäisikö tahallisesti jättää jokin kandin tutkintoon kuuluva kurssi ensi talveen, että voin sitten jättää opinnot kandiin?
- jonkinverrankokemusta
Opintohaukka kirjoitti:

Sinulla on koossa 100 op kandiin tarvittavia opintoja. Tarvitset vielä 80 op lisää. Kokemuksesta sanon, että harvempi nuorikaan suorittaa 80 op vuodessa. Jaa ihmeessä tuo 80 op kahdelle vuodelle eli ainakin proseminaari tai kandiseminaari tms. kandin tutkielmineen toiselle vuodelle.
Jo sisäänajo yliopiston käytäntöihin vie energiaa ja kuluttaa resursseja. Että siltäkin kannalta 80 op vuodessa vaikuttaa kohdallasi ylimitoitetulta.
Kun kandin tutkinto on valmis, voit tietysti päättää opinnot siihen. Mitään ilmoitusta asiasta ei yliopistoon tarvita. Todistuksen saat kuten kaikki muutkin hakemuksesta. Jos sinulla on opinto-oikeus, kuten yleensä on, myös maisterin tutkintoon, voit opiskella tai olla opiskelematta, hitaasti tai nopeasti, yleensä myös kandiopintojen rinnalla. Tutkinnon suorittamiseen tosin on aikaraja, ehkä 7 vuotta, minkä jälkeen voi saada lisäaikaa. Mutta se ei kai ole vielä tämän päivän huoli. - laskimen_omistaja
jonkinverrankokemusta kirjoitti:
Sinulla on koossa 100 op kandiin tarvittavia opintoja. Tarvitset vielä 80 op lisää. Kokemuksesta sanon, että harvempi nuorikaan suorittaa 80 op vuodessa. Jaa ihmeessä tuo 80 op kahdelle vuodelle eli ainakin proseminaari tai kandiseminaari tms. kandin tutkielmineen toiselle vuodelle.
Jo sisäänajo yliopiston käytäntöihin vie energiaa ja kuluttaa resursseja. Että siltäkin kannalta 80 op vuodessa vaikuttaa kohdallasi ylimitoitetulta.
Kun kandin tutkinto on valmis, voit tietysti päättää opinnot siihen. Mitään ilmoitusta asiasta ei yliopistoon tarvita. Todistuksen saat kuten kaikki muutkin hakemuksesta. Jos sinulla on opinto-oikeus, kuten yleensä on, myös maisterin tutkintoon, voit opiskella tai olla opiskelematta, hitaasti tai nopeasti, yleensä myös kandiopintojen rinnalla. Tutkinnon suorittamiseen tosin on aikaraja, ehkä 7 vuotta, minkä jälkeen voi saada lisäaikaa. Mutta se ei kai ole vielä tämän päivän huoli.Ei käy p e l k k i i n kandin opintoihin käyttäminen 2 vuotta, jos olet jo suorittanut yli 100 ja puuttuu alta 80 oparia, siis tuolla tuella. Muutenhan voit opiskella käytännössä vaikka kuinka kauan. Jos käytät koko 24 kk, niin tee lisäksi osa maisteriopinnoista.
- Opintohaukka
jonkinverrankokemusta kirjoitti:
Sinulla on koossa 100 op kandiin tarvittavia opintoja. Tarvitset vielä 80 op lisää. Kokemuksesta sanon, että harvempi nuorikaan suorittaa 80 op vuodessa. Jaa ihmeessä tuo 80 op kahdelle vuodelle eli ainakin proseminaari tai kandiseminaari tms. kandin tutkielmineen toiselle vuodelle.
Jo sisäänajo yliopiston käytäntöihin vie energiaa ja kuluttaa resursseja. Että siltäkin kannalta 80 op vuodessa vaikuttaa kohdallasi ylimitoitetulta.
Kun kandin tutkinto on valmis, voit tietysti päättää opinnot siihen. Mitään ilmoitusta asiasta ei yliopistoon tarvita. Todistuksen saat kuten kaikki muutkin hakemuksesta. Jos sinulla on opinto-oikeus, kuten yleensä on, myös maisterin tutkintoon, voit opiskella tai olla opiskelematta, hitaasti tai nopeasti, yleensä myös kandiopintojen rinnalla. Tutkinnon suorittamiseen tosin on aikaraja, ehkä 7 vuotta, minkä jälkeen voi saada lisäaikaa. Mutta se ei kai ole vielä tämän päivän huoli.Onko jonkin verran ongelmaa lukutaidosta? Multa ei puutu 80op vaan alle puolet siitä. Olen työ- ja perhe-elämän kanssa suorittanut 30op/vuosi, joten uskon, että pystyn suorittamaan työkkärin vaatimat 45op toukok loppuun mennessä.
Viehän se uuden opettelu energiaa ja inhoan Lukkaria syvästi päivän sitä käytettyäni, mutta Moodlea ja Web-Oodia olen käyttänyt jo vuosia. - Anteeks_nyt_kauhiast
Opintohaukka kirjoitti:
Onko jonkin verran ongelmaa lukutaidosta? Multa ei puutu 80op vaan alle puolet siitä. Olen työ- ja perhe-elämän kanssa suorittanut 30op/vuosi, joten uskon, että pystyn suorittamaan työkkärin vaatimat 45op toukok loppuun mennessä.
Viehän se uuden opettelu energiaa ja inhoan Lukkaria syvästi päivän sitä käytettyäni, mutta Moodlea ja Web-Oodia olen käyttänyt jo vuosia.Ongelmia on lukutaidossa, mutta laskutaito pelaa. Kirjoitit: "Opintopinnoja on yli 100 ". Kandin tutkintoon vaaditaan 180 opintopistettä. Äkkinäisempi erehtyy luulemaan, että sinulta puuttuu vajaat 80.
- jonkinverrankokemusta
Opintohaukka kirjoitti:
Onko jonkin verran ongelmaa lukutaidosta? Multa ei puutu 80op vaan alle puolet siitä. Olen työ- ja perhe-elämän kanssa suorittanut 30op/vuosi, joten uskon, että pystyn suorittamaan työkkärin vaatimat 45op toukok loppuun mennessä.
Viehän se uuden opettelu energiaa ja inhoan Lukkaria syvästi päivän sitä käytettyäni, mutta Moodlea ja Web-Oodia olen käyttänyt jo vuosia.Olisit sitten kirjoittanut, että sinulla on koossa 135 op. Se on aika eri asia kuin yli 100 op, joka voi olla 101 op.
Sorry vaan huonot neuvot. Unohda ne! - Opintohaukka
Kiitos kuitenkin viesteistä, uskon ne vilpittömiksi. Harmi, ettei palstaotsikon mukaisesti työttömyysturvasta tiedä kukaan mitään t ainakaan kerro kokemuksiaan.
- tuomitsematta
Kyllä sinulle vastattiin, mutta ei kelvannut. Aloit muuttamaan alkuperäistä kysymystäsi ja sitten saivartelemaan opintopisteistä.
- KariMerkki
"Mun suunnitelmassa mainitaan suluissa sekä kandin että maisterin tutkinnot. En ole suoraan sopinut suorittavani maisterin tutkintoa."
No kun asia on noin ympäripyöreästi merkitty työllisyyssuunnitelmaasi, niin voit olla varma siitä, että työkkäri kaivaa siitä mahdollisimman negatiivisen tulkinnan työtöntä vastaan. Kenties asiaan syntyy ratkaisu siten, että teet uuden työllisyyssuunnitelman jossa mainitaa selkeällä suomen kilelellä, lopetat opiskelun kanditaatit tutkintoon, etkä välttämättä kuluta aikaa tuohon 2 vuotta.
Tuo työllisyyssuunitelma on työttömän tärkein sopimus. Se säätelee yli lakien kuten sopimukset muutoinkin.- Opintohaukka
Kiitän viestistäsi (ja kohotan tätä ketjua, jos joku ei sitä vielä hokannut!)
Kiva, että joku ymmärtää noi työkkärin pykälät, joita pelkään. Niille, jotka harkitsevat tyött.turvalla opiskelua, vinkkaan seuraavaa: jos jäljellä on vain harvoja kursseja, ota selville, mihin aikaan vuodesta ne järjestetään ja täytä hakemuksesi sen mukaan. Tarvitsemani kurssit järjestetään siten, etten varmaankaan ehdi suorittaa 30op 28.2.16 mennessä. Tämä aikataulu selvisi elokuun lopussa, kun oli jo päätös työkkäristä, että saan tukea. Ilmoitin sitten työkkäriin ja nyt siellä miettivät, mitä pitää tehdä! Saa nähdä miten käy. - Opintohaukka
Taas tuli yksi tarina siitä, että opinnot tyött turvalla ovat aina pään työntämistä silmukkaan.!
Eli työkkärin kanssa soiteltiin syysk alkupuolella ja ääni puhelimessa sanoi, että voin siirtyä takaisin sivutoimiseksi opiskelijaksi eli suorittaa alle 5op/kk. Sain sitten maanantaina kelan kirjeen, jossa mut todetaan päätoimiseksi opiskelijaksi, vieläpä 1.8. alkaen.
Työkkäri katsoo mut nyt päätoimiseksi opiskelijaksi, koska olen päässyt sisään yliopistoon 1.9., mikä pvm ilmenee opintojenohjaajan allekirjoittamasta paperista. Ja siitä pvmstä myönsivät jo tuen opintoihin.! Akka ei sitten kait muistanut sitä luvatessaan, että voin opskella sivutoimisesti.
Voisin tietty luopua opinto-oikeudesta ja olla taasen täystyötön ja syljeskellä kattoon ja saada tmt:n.
Akka ehdotti, että ottaisin yhteyttä yliopistoon ja sopisin yli 5op/kk ohjelman. Se ei onnistu, kuten on jo selitetty.
Jos nyt saisin töitä ja opiskelisin sivutoimisesti, voisin kai 6kk työn jälkeen opiskella sivutoimisesti päiväpuolellakin.
Ajattelin nyt pärjäillä ennen tienatuilla tämän talven ja yrittää saada ne kandinpaffit keväällä. Sitten kai alan saada 500/kk siitä kattoonsyljeskelystä. Maisterinpaffit eivät enää jaksa kiinnostaa. - byrokraattienlannistama
Tuosta syystä en itse edes uskalla miettiä mitään opintoja. Sen verran ikäviä kokemuksia olen työkkärirahalla opiskeluista kuullut. Näinhän ne meidät lannistaa...
- ota-itse-vastuuta
"Hain tukea".
Jos hait ja se myönnettin, hait tukea päätoimisiin opintoihin. Eihän sitä voi edes saada sivutoimisiin opintoihin.
"Ajattelin nyt pärjäillä ennen tienatuilla tämän talven ja yrittää saada ne kandinpaffit keväällä. "
Miksi et suorita opintoja vähintään 5 op/kk, niin saisit tuen ja eroaisit sitten yliopistosta kandin paperit saatuasi?
"uskon, että pystyn suorittamaan työkkärin vaatimat 45op toukok loppuun mennessä."
Ongelmasi taitaa olla se, että yliopisto-opiskelu on sinulle liian vaativaa, jos tuo ei onnistu.- Opintohaukka
Myönsivät tuen kokoaikaisiin opintoihin, kyllä. En voi suorittaa 45op yliopiston aikatauluista johtuen. Ajalla 9.15-2.16 pitäisi suorittaa 30op, mutta tarvitsemiani kursseja ei riittävästi tuona aikan järjestetä!
Ja otan itse vastuuta, koska yritän pärjätä ennen tienatuilla ja kela säästää 500/kk kohdallani.
Aikaisemmin työkkäri on kohdellut asiallisesti, joten en uskonut kaikkia juttuja mitä täältä saa lukea noista kyykytyksistä ym. vaan ajattelin osasyyn olevan työttömissä. - ota-itse-vastuuta
Opintohaukka kirjoitti:
Myönsivät tuen kokoaikaisiin opintoihin, kyllä. En voi suorittaa 45op yliopiston aikatauluista johtuen. Ajalla 9.15-2.16 pitäisi suorittaa 30op, mutta tarvitsemiani kursseja ei riittävästi tuona aikan järjestetä!
Ja otan itse vastuuta, koska yritän pärjätä ennen tienatuilla ja kela säästää 500/kk kohdallani.
Aikaisemmin työkkäri on kohdellut asiallisesti, joten en uskonut kaikkia juttuja mitä täältä saa lukea noista kyykytyksistä ym. vaan ajattelin osasyyn olevan työttömissä.Paljonko opintoja pystyt suorittamaan tuona aikana jos et 30 opintopistettä? Tarvitsemiasi tai vähemmän tarvitsemiasi yhteensä?
- sotkeudumm
Opintohaukka kirjoitti:
Myönsivät tuen kokoaikaisiin opintoihin, kyllä. En voi suorittaa 45op yliopiston aikatauluista johtuen. Ajalla 9.15-2.16 pitäisi suorittaa 30op, mutta tarvitsemiani kursseja ei riittävästi tuona aikan järjestetä!
Ja otan itse vastuuta, koska yritän pärjätä ennen tienatuilla ja kela säästää 500/kk kohdallani.
Aikaisemmin työkkäri on kohdellut asiallisesti, joten en uskonut kaikkia juttuja mitä täältä saa lukea noista kyykytyksistä ym. vaan ajattelin osasyyn olevan työttömissä.Hienoa, että otat itse vastuuta ja pystyt siihen.
Helmikuun puoliväliin mennessä siis pitäisi saada kokoon 30 op. Miksi rajoitat opinnot tiukasti joihinkin tarvitsemiisi kursseihin, kun niitä ei siihen mennessä järjestetä? Saat kai opiskella yliopistossa aika vapaasti. Ota ohjelmaan kirjatenttejä "mistä vain", onhan niitä. Saat tarvittavan pistemäärän kokoon.
Kun ei ole tietoa edes tiedekunnasta, on hankala neuvoa (tai olla neuvomatta) oikein mitään. - Opintohaukka
Vaativin kurssi on 10op kandikurssi, kestää 6kk arvostelu 1kk, joten korkeintaa 1.4. voi olla siitä suoritus. Siihen aion panostaa eniten enkä siksi halua nyt pilipalikursseja.
Yhtä kurssia käyn tyyliin 2h luennolla ja 3h autossa. Toinen samanlainen tulee vielä talvikeleillä. Muut kurssit selvittää vähemmillä läsnäoloilla. Matkat ovat toinen syy, miksen suorita höpökursseja. Nettikursseja ei ole enää saatavilla tässä vaiheessa. Näiltä kursseilta voisin häipyä töihin ja siirtää valmistumisen tulevaisuuteen!
Näen päiväunia siitä, että löydän työpaikan 6kk ja suoritan sen aikana kandityön. Sitten voisin opiskella loput sivutoimisesti.
Enkö olekin pösilö? Voisin käyttää rahat vaikka Thaikkulan lomaan sen sijaan, että ajelen räntäsateissa? - onneavaanjamenestystä
Opintohaukka kirjoitti:
Vaativin kurssi on 10op kandikurssi, kestää 6kk arvostelu 1kk, joten korkeintaa 1.4. voi olla siitä suoritus. Siihen aion panostaa eniten enkä siksi halua nyt pilipalikursseja.
Yhtä kurssia käyn tyyliin 2h luennolla ja 3h autossa. Toinen samanlainen tulee vielä talvikeleillä. Muut kurssit selvittää vähemmillä läsnäoloilla. Matkat ovat toinen syy, miksen suorita höpökursseja. Nettikursseja ei ole enää saatavilla tässä vaiheessa. Näiltä kursseilta voisin häipyä töihin ja siirtää valmistumisen tulevaisuuteen!
Näen päiväunia siitä, että löydän työpaikan 6kk ja suoritan sen aikana kandityön. Sitten voisin opiskella loput sivutoimisesti.
Enkö olekin pösilö? Voisin käyttää rahat vaikka Thaikkulan lomaan sen sijaan, että ajelen räntäsateissa?Siitä Thaikkulan lomasta et kauan nauttisi etkä hyötyisi pitemmän päälle yhtään. Räntäsateessa ajelusta on pidempi ilo ja koko elämän mittainen hyöty. Onnea vaan ja menestystä opintoihin!
Ps. Thaikkulaan ehdit sitten joskus, jos vielä mieli tekee.
- Anonyymi
Jotkut suorittavat ylimääräisiä kursseja; yx kävi Sipilän mallin aikana yliopistokursseja, koska mieluummin opiskeli yliopistossa kuin "aktivoitui" muuten. Hänellä on jo +300op, muttei ole kirjoittanut edes kandia.
Yx toinen on suorittanut 20-30 ylimääräistä pinnaa kai opintotukisyistä. Hän kirjoittaa gradua, mutta on terveysongelmia eikä ehkä jaksa kovin hyvin. - Anonyymi
Kandinpaffit suoritin vuosia sitten. Maisterin paffeja ei vielä ole, saa nähdä tuleeko ollenkaan.
Pari vuotta sitten olin jo lopettamassa opintoja. Sain töitä ja ajattelin, etten enää suorita mitään kiinnostamattomia kursseja vaan menen työkkäriin ja pääsen päivärahalle, koska olen ollut opiskelujen välissä töissä ja täyttänyt työssäoloehdon uudelleen.
Vuosi sitten ajattelin, että jos vielä gradun kirjoitan! Se on nyt tehty.
Olen nauttinut, kun ei ole työkkäriä riesana. Työpätkiä olen tehnyt ja voinut toisaalta lähteä tai hylätäkin töitä. Työttömänä se on vaikeaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään
Kaikkosen erityisavustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po1496419- 322292
- 1872089
Mitä tämä on
Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut101313Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?
gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.741232- 731067
Hyvää yötä kaivatulleni
En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä241047Nyt on konstit vähänä.
Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,25987Tilinpäätösvaltuusto 27.5
Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty44951Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla
Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I12835