kohdunpoiston pitkäaikaiset seuraukset

Annastiina2

Olen 43-v. nainen jolla yksi iso myooma aiheuttaa ongelma vuodot. Hormonikierukasta ei ollut apua ja syön toista 3 kk Esmya kuuria. Minulle on toistuvasti ehdotettu kohdunpoistoa ilman että juurikaan kohdunpoiston mahdollisista haittavaikutuksista juurikaan puhuttaisiin. Olen aiheeseen perehtynyt ja kohdunpoisto ei todellakaan ole niin yksiselitteiseni hyvä asia kuin lääkärit antavat ymmärtää.

Haluaisinkin kuulla muiden naisten kokemuksia kohdunpoistosta kun operaatiosta on jo kulunut ainakin muutama vuosi. Onko tullut virtsanpidätyskyvyttömyyttä, suoliston toiminnan ongelmia, epämääräisiä kipuja alavatsassa tai genitaali alueella, sukupuolielämän vaikeuksia - tunnottomuutta vaginassa - orgasmikyvyttömyyttä yhdynnässä, aikaistetusti vaihdevuodet tms. minkä omassa mielessään yhdistää kohdunpoistosta johtuvaksi seuraukseksi vaikka lääkärit eivät olekaan samaa mieltä.

Itse olen aika viriili nainen ja tästä viriiliydestä haluaisin nauttia normaalin ihmisen sex-kaaren mukaisesti. (Nais)lääkäreiden asenne on mielestäni aika ihmeellinen ja potilasta aliarvioivaa monella tapaa. Muualla Euroopassa myoomia hoidetaan eri tavoilla ja täällä perä-pohjolassa kohdun pois repiminen on melkeinpä ensisijainen hoitomuoto.

Olisin kovasti kiitollinen jos haluaisitte jakaa kokemuksianne:) Itselläni on monet yöunet menneet asian takia ja huoli on kova koska vuodot tiputtaa hemoglobiinin nopeasti ja aiheuttaa siten lisää ongelmia. Kiitos!

19

4667

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • erittäintyytyväinen

      Vuosi sitten poistettiin.

      Kaikki ongelmat läks, mutta mitään negatiivista en ole huomannut.

      Siis kohdunpoistossa EI oteta munasarjoja pois, joten hormoonitoiminta pysyy ihan samana kuin aina ennenkin.

      Ennen leikkausta minulla oli

      todella runsaat kuukautiset
      todella kovat kuukautiskivut
      krooninen alavatsakipu
      yhdyntäkivut

      Mulla oli kasvain ja endometrioosi

      En oikein ymmärrä, mistä olet noita negatiivisia oireita lukenut

    • Hiltusfani

      Nelisen vuotta sitten poisti kohtuni taitava kirurgi Hiltunen t Himanen. "Yksi tikki" pissapuolelle auttoi paljon. Kiitän koko tiimiä. Kerroin lähisukulaisten veritulpista mukavalle naislääkärille ja piikitin sitten Klexanea enkä saanut veritulppaa. Hb lähti nousuun edelleen ja käyn siksi joskus luovuttamassa verta.
      Mitään muita ongelmia en ole huomannut enkä muuten lukenut etukäteen niitä hirmujuttuja, mitä on nyt osunut silmiin jostakin palstoilta. Odotin leikkausta 9kk.
      Toivottavasti saat hyvän kirurgin ja kaikki menee hyvin. Suosittelen tilaamaan ajan gynelle n 2kk leikkauksen jälkeen, silloin tiedät jo tarvitsetko vaikkapa vaihdevuosiapuja. Niihin suosittelen Progynovaa.
      Kohtuni poistettiin laskeuman ja siihen liittyvien riesojen vuoksi, myoomista en tiedä. Nyt on jotain rakkuloita alakerrassa, joita gyne seuraa vuosikäynnillä.

    • Onnekasrva

      Kyllä toki voit poistattaa yksittäisen myoman .sitä tehdään eri tavoin suomessakin.Se onko järkevää poistaa myomaa koska niitä voi tulla lisää -joten yksi operaatio on aina parempi kuin monta ..Olet kuitenkin tulossa vaihdevuosi-ikään lähitulevaisuudessa joten lapsetkin lienee jo saatu. Itselläni poistettiin 42v kohtu laskeuman ja vuotohäiriöiden takia suvussani on ollut kohtusyöpää. Olen onnellinen kun jatkuvat vuodot ja kivut loppuivat.Toivun alakautta tehtävästä operaatiosta hyvin ja nyt syön nyt 49v progynovaa .Hiukset voi iho hyvin ja seksi kuuluu elämääni.

    • Sinnemeni

      Minä olen 51 v. ja minulta poistettiin kohtu muutama vuosi sitten. Syynä oli erittäin runsaat vuodot, jotka aiheutuivat myoomista. Oma kokemukseni tästä operaatiosta on totaalisen positiivinen! Toivuin nopsaa leikkauksesta eikä noita sinun mainitsemiasi vaivoja ole ollut. Vaihdevuosioireita on alkanut viime aikoina olemaan, mutta niinhän tässä iässä voi olettaa. Sitä paitsi mitä se haittaa, jos alkaisivat aikaisemmin! Voisi silloin kait olettaa että loppuvatkin aikaisemmin... Seksihaluttomuuden orgasmikyvyttömyyden täytyy olla kaupunkilegendaa! Huihai! Päinvastoin se jatkuva vuotaminen ei todellakaan ollut mitenkään seksikästä. :( Nykyäänhän on niin, että tuohon leikkaukseen PÄÄSTÄÄN ei jouduta... Hassua, että minä tunnen naisia, jotka haluavat sinne, mutta eivät pääse koska vaivat eivät ole riittävät.

      • erittäintyytyväinen

        Juu. Nimenomaan päästään.

        Lisäksi mulla oli kohdun limakalvo paksumpi kuukautisten jälkeen kuin normaalilla terveellä ihmisellä ennen kuukautisia.

        Se on aika varma merkki, että voi tulla kohtusyöpä.

        Eli mulla oli lisäksi kohtusyöpävaara.

        Onneksi sain kohdun pois. Kaikenkaikkiaan odotukseen meni 7kk. Ensin odotetaan sairaalan poliklinikalle, jossa leikkauspäätös tehdään ja sitten vielä itse leikkaukseen.

        Minäkään en lukenut toisten tarinoita leikkauksista mistään netistä.

        Tytkimusten mukaan 99% menee ihan hyvin ja mitään negatiivista ei tule.

        Olen 47v


    • Mielikki-m

      Minulta poistettiin kohtu 43-vuotiaana myoomien takia. Heinäkuussa niitä oli 3, tammikuussa jo 7, aiheuttivat anemiaa, painoivat virtsarakkoa ja kasvoivat hurjaa vauhtia. Niinpä leikkaus tehtiin laparotomiana ja 18-senttisellä pystyviillolla.

      Olin käynyt leikkausta odotellessani lukemassa kaiken löytämäni asiatiedon ja keskustelut kohdunpoistosta, leikkauksen jälkeen kävin säännöllisesti Hystersisters.com -palstalla lueskelemassa samaan aikaan leikattujen vointeja ja tuntemuksia. Osasin odottaa mahdollisia hankaluuksia, tiesin mahdolliset komplikaatiot jne.

      Leikkaus sujui hyvin ja paranin nopeasti, mutta leikkauksen jälkeen sain riesoikseni puolitoista vuotta kestäneen, lähes jokapäiväisen vulvodynia-tyyppisen kirvelyn. Nyt - melkein neljä vuotta leikkauksen jälkeen - kirvelyä on onneksi enää harvoin.
      Tosin noudatan orjallisesti niitä tapoja, joilla sain sen talttumaan.

      Kohdunpoisto ei aiheuta vaihdevuosia, mutta saattaa todellakin aikaistaa niitä, koska munasarjojen verenkierto heikkenee (puolet kohdun verenkierrosta kulkee munasarjojen kautta). Omat munasarjani olivat leikkauksen aikaan vielä hyvinkin toimivat, seuraavan vuoden ajan tunsin vielä ovulaatiot, mutta sitten ne lakkasivat. Ultra näytti, että munasarjat olivat alkaneet hiipua eikä munasolujakaan enää näkynyt.
      Aloitin hormonikorvaushoidon 44-vuotiaana yhdellä geelipainalluksella, nyt käytän 50 mg:n estrogeenilaastaria. En ole käyttänyt pienintä mahdollista annosta vaan etsinyt sen sopivan, jolla en koe mitään vaihdevuosioireita, mutta en myöskään saa ylenmääräisesti estrogeeniä.

      Sukupuolielämään kohdunpoisto vaikutti sikäli, että orgasmit ovat muuttuneet klitoriskeskeisiksi, kohdunpohjaa kun ei enää ole. Eivät siis ole kovinkaan järeitä verrattuna entiseen, mutta näilläkin pärjää :)

      Vaikka killuin puolitoista vuotta hermoromahduksen partaalla jatkuvan kirvelyn takia, vaikka munasarjani alkoivat hiipua aikaisin ja vaikka sukupuolielämäni ei ole ennallaan, ei kohdun kanssa jatkaminenkaan olisi ollut vaihtoehto.

      Jos myoomia olisi ollut yksi, olisin varmaan leikkauttanut pelkän myooman ja jännittänyt, pesiytyykö kohtuuni uusi. Monimyoomaisen kohdun kanssa pelkkä myoomien poisto on hyvin hankalaa, ja päätellen nopeasta monistumisesta omani olivat kovin hedelmällistä sorttia. Ja kun vielä kasvoivat niin nopeasti, ei hyvänlaatuisuudesta voinut olla varmoja takeita. Todennäköisesti olisin ollut kohdunpoistossa kenties jo vuosi myoomaleikkauksen jälkeen.

      Olen lukenut leikatuista, jotka ovat saaneet ikäviä komplikaatioita tai joille on leikkauksen takia tullut jokin pysyvä, elimellinen vika. Toisaalta on niitä, joille leikkaus on tuonut pelkkää positiivista. Itse sijoitun siihen välimaastoon, mutta olen nykytilaani oikeastaan ihan tyytyväinen.
      Toki olisin pitänyt terveen kohdun jo senkin takia, että kohdulla on tärkeä rooli lantionpohjan tukielimenä, mutta aina ei saa kaikkea, mitä haluaa. Mutta ei elämäni mitenkään pilalle mennyt kohdunpoiston myötä, elän kivutonta ja vuodotonta tervettä elämää, enkä yleensä edes mieti koko elintä. Paitsi tällaisina hetkinä, kun käyn Suomi24.fi:n naistentaudit-palstalla ja törmään keskusteluun kohdunpoistosta.

      Kerrohan Annastiina2 myöhemmin, mihin tulokseen päädyit.

    • Ma-mix

      Minulle tehtiin kohdunpoisto synnytyksen jälkeen rajun vuodon vuoksi. Olin 29 vuotias. Haittoja ei ole ollut. Lapsilukukin oli täynnä. Pääsin eroon epäsäännöllisistä menkoista.

    • hijny

      kohtu poistettiin 45 vuotiaana, painoi jotakin hermoa niin, että ei voinut ottaa kivun vuoksi askeltakaan. Samoin painoi virtsarakkoa ja aiheutti näin vitsan karkailua. Kaikki nämä kivut jäivät leikkauspöydälle. Myös arpi poikittain alavatsalla parani hyvin, eikä sitä voinut nähdä juuri lainkaan.
      Elin todella hyvää elämä myös seksi sujui hyvin.
      Vasta vaihdevuosien saapuessa alkoivat laskeumat vaivata, eli ilmeisesti kuuluu ikään. Sitten myös munasarjoihin tuli kystiä ja oikealla oleva alkoi solukasvun, joten nekin jouduttiin poistamaan, nyt sitten limakalvot ovat olleet tosi arat ja kirvelevät ja kutiavat.
      Kohdunpoisto toi elämääni todella hyviä vuosia noin 20. Leikkauksissa on aina riskinsä, joten mieti asia tarkkaan, jos ei kovin suurta vaivaa, silloin itse odottaisin.

    • Annastiina2

      Kiitos kaikille vastanneille hyvistä kirjoituksistanne!

      Lisää vielä haluaisin kuulla kokemuksia aiheesta jos vain jaksatte naputella:)

      Itselläni on vielä kaksi kk Esmya hoitoa jäljellä joka pitää vuodot kurissa. Itse alkuperäistä ongelmaa Esmya tuskin korjannee eli isoa myoomaa joka painaa kohtuonteloa.

      Olen sairastanut keuhko embolian tänä vuonna ja ymmärtääkseni se on vasta-aihe vaihdevuosien hormoni korvaushoitoihin. Koko kohdunpoisto ajatus on tullut ihan puskista ja vain ja ainoastaan yhden myooman takia. Sen takia olen aika järkyttynyt koko asiasta enkä todellakaan ole sinut koko asian kanssa.

      Mitään päätöstä en ole tehnyt mihinkään suuntaan. Asia kyllä rassaa aika lailla. Kerron kyllä kuulumisiani jatkossakin. Ihan saumattomasti en todellakaan luota lääkäreihin. Lähinnä puhuvat suoraan mitä käypä-hoito ohje sanoo ilman että potilaan tilannetta tarkasteltaisiin yksilöllisesti ja kokonaisvaltaisesti. Halki poikki ja pinoon-hoito meininki. Ennen minkin minua pelottaa koko tilanne aika lailla...

      • annastiina2

        Pääsin kohdun embolisaatio hoitoon ja ainakin toistaiseksi kaikki on mennyt oikein hyvin. Olin kyllä perehtynyt aiheeseen kaikin mahdollisin tavoin ja tiesin että minulle kohdunpoisto on viimeinen hoitomuoto eikä ensimmäinen niin kuin moni lääkäri tuntui ajattelevan.... Lopullisen onnistumisen näkee ajan myötä. Hyvin kiitollisin mielin olen tällä hetkellä ja uskon että kaikki sujuu jatkossakin mukavasti!

        Zemppiä kaikille jotka painivat myoomaongelman kanssa, voi aiheuttaa isotkin harmit! Kiitos kaikille vastanneille!


    • Mielikki-m

      Aika erikoista, että lääkärisi ei ole valmis kokeilemaan ensin pelkän myooman poistoa. Toki voi olla, että leikkauksen jälkeen sinulle kasvaisi uusi myooma, mutta voisi olla myös kasvamatta.
      Omaan kohdunpoistooni päädyttiin juuri monimyoomaisuuden takia; mikäli myoomia olisi ollut "vain" yksi, olisi myoomaleikkaus ollut ainakin omasta näkövinkkelistäni se ensisijainen hoitomuoto.

      • 3lasta

        Minulle kohdunpoisto oli paras leikkaus, mitä voi olla. Lääkäri oli aivan ihana ja huolehti kaikesta todella ammattimaisesti. Minulla oli jo kolme lasta ja ikää 38. Ja kokeiltiin ekaksi hormoonikierukkaa ja se sama jumalaton kipu viikkoa ennen menkkoja senkun jatkui ja verta tuli aivan samanlailla kuin ennenkin. Olin jo aivan riekaleilla menkkojen takia. Niinpä päätin, että menen lääkäriin ja en lähde sieltä ennen kuin minulla on aika kohdunpoistoon. Ja voin suositella kaikille tätä. Jos lapset on jo tehty tai tekemättä oman valinnan mukaan, niin sitä pitää todellakin VAATIA, niin kyllä sen saa. Ja minulla ei ole mitään negatiivista tästä. Elämä on todellakin paljon mukavampaa näin. Ja se jumalaton verihelvetti on ohi. Luojan kiitos.


    • kiuytyu

      Minullakin poistettiin myooman takia, oli iso250gr painava myooma. Ajattelin että paras ratkaisu koska myoomat uusiutuvat ja ja jos ne vain poistetaan syntyy arpikudosta.
      Ei siinä mitään, mutta kun kysyin että tuleeko jälkiseurauksia millään saralla, lääkäri sanoi että ei. Siis munasarjoja ei poistettu.
      Mutta kuukausi pari tuli psyykkisiä oireita, ahdistusta, jotenkin outoa oloa jota ei aikaisemmin ollut ollut. Tämä johtui hormonaalisista muutoksista kohdunpoiston jälkeen.
      Kyllä pelkkä kohdun poistaminenkin aiheuttaa hormonaalisia muutoksia jotka vaikuttavat mm mielialaan. Tämä aiheutti minulle aikamoisia vaikeuksia.
      Sanotaan lääkäreiden taholta, että kohdunpoisto ei vaikuta mielialaan mutta ei se mielestäni ole totta. Pitäisi ottaa kokonaisuus huomioon ja tottakai jokainen reagoi yksilöllisellä tavalla.

      • Anonyymi

        Minulla aivan samoin! 2kk hormoonit ja mielialat ihan sekasin. Lääkärit ei usko, oma äitikään ei usko. Nyt 3. Kk ei tullut enää niin pahoja itkuja ja raivareita, mutta ei vielä normaalikaan. Yksilöllistä vaikutusta on siis!


    • Kyllänäinon

      Pelkkä kohdunpoisto ei vaikuta mihinkään hormooneihin.

      • ettiedäkaikkea

        Muijat ovat yksilöllisiä näissä jutuissa. Joku saa vaihtarit kohdunpoiston jälkimainingeissa, etenkin jos on siihen sopivan ikäinen.


      • Mielikki-m

        Kyllähän kohdunpoisto heikentää munasarjojen verenkiertoa ja sitä kautta heikentää niiden toimintaa.
        Munasarjat saattavat myös "lamaantua" joksikin aikaa leikkauksen jälkeen, joillakin ne eivät siitä enää valitettavasti tokeennu. Englanniksi
        ("ovarian failure after hysterectomy") tästä löytyy aika paljon infoa, suomeksi hyvin vähän.


    • LeilaKoo

      Olipa mukavaa lukea myös tätä ketjua, omani on tuossa vähän alempana kun pohdin mikä hoidoksi myoomeihin. Minulle taas lääkäri esitti kohdunpoiston olevan viimeinen vaihtoehto, eikä selvästikään ollut sen kannalla. Gynekologi taas jolla kävin aikaisemmin, oli ehdottomasti kohdun poiston kannalla. Että ota siitä sitten selvää.

      • zxcvvb

        Kertokaa lisää aiheesta..


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3485
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1878
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1194
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      213
      886
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe