En ole kuullutkaan lintulumpusta, mihin sitä muka tarvitaan. Hommaa nyt vain häkki, pysyvät siellä eivätkä pasko kaikkia paikkoja.
0Äänestä
Tirppanisti
Kyllähän linnut hengissä ilmankin pysyy, mutta näillä leveyksillä lamppu on kyllä äärimmäisen suositeltava etenkin talvisaikaan. Lampulla voi säädellä linnulle sopivan päivänpituuden eikä Australian ruohotasangoilta kotoisin olevalle eläjälle keinovaloa juuri voi liikaa olla. Riittävässä ja oikeansävyisessä valaistuksessa linnut ovat paljon virkeämpiä ja eloisampia, lisäksi linnuille suunniteltu polttimo (tai joku muu vastaava pieneläimille tai matelijoille tarkoitettu loisteputki) sisältää UV-valoa, joka auttaa linnun omaa D-vitamiinisynteesiä. Toisin kuin ihminen, lintu myös näkee UV-alueella, mutta ikkunoiden lasi suodattaa luonnovalosta pois suurimman osan UV-säteilystä, joten sisätiloissa päivänvalosävyinen UV-pitoinen valo saa ympäristön näyttämän linnun silmään luonnollisemmalta (vertaa jos vaikka itse eläisit koko ajan ympäristössä jossa valossa ei ole lainkaan vihreää tai punaista aallonpituutta)
0Äänestä
Seepris
Koskeeko tämä mielestäsi kaikkia kotona olevia häkkilintuja. Netissä on todella paljonpuhetta tästä lintulampusta.
0Äänestä
Tirppanisti
Juu toki, ainakin kaikkia tavallisimpia lemmikkilajeja. Ainakin kaikilla loistopeipoilla se uv-alueella toimiva tappisolu löytyy, ja kyllä vähintään talvikaudella lisävalo on linnulle kuin linnulle virkistävää. Kesäaikaan jos linnuilla on mahdollista oleskella kohtuullisen paljon ulkona ihan aidossa luonnonvalossa ei toki sisällä niin paljoa valoa tarvita.
0Äänestä
Lintutäti
Lintulamppu on todella tarpeellinen hankinta lintutalouteen. Se kuitenkin vaikuttaa niin valtavasti linnun elämään. Luepa täältä lisää: http://pinkkupingviini.blogspot.fi/2013/11/muistithan-lintulamput.html Kannattaa selata myös lemmikkilinnut Kaijuli ry:n foorumin lintulamppuja koskevia keskusteluja.
Ja sitten on vielä UV lamppu joka säteilee lämpöä, kun tulee päivä jolloin veitikka sairastuu, niin se voi kaivata lämpöä, ettei kaikki energia mene lämmittämiseen(linnun ruuansulatus)
0Äänestä
Anonyymi
Mutta eikös vitaminoidut siemenet korvaa uv lampun?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Korjaan * vastauksistanne
En ole kuullutkaan lintulumpusta, mihin sitä muka tarvitaan. Hommaa nyt vain häkki, pysyvät siellä eivätkä pasko kaikkia paikkoja.
Kyllähän linnut hengissä ilmankin pysyy, mutta näillä leveyksillä lamppu on kyllä äärimmäisen suositeltava etenkin talvisaikaan. Lampulla voi säädellä linnulle sopivan päivänpituuden eikä Australian ruohotasangoilta kotoisin olevalle eläjälle keinovaloa juuri voi liikaa olla. Riittävässä ja oikeansävyisessä valaistuksessa linnut ovat paljon virkeämpiä ja eloisampia, lisäksi linnuille suunniteltu polttimo (tai joku muu vastaava pieneläimille tai matelijoille tarkoitettu loisteputki) sisältää UV-valoa, joka auttaa linnun omaa D-vitamiinisynteesiä.
Toisin kuin ihminen, lintu myös näkee UV-alueella, mutta ikkunoiden lasi suodattaa luonnovalosta pois suurimman osan UV-säteilystä, joten sisätiloissa päivänvalosävyinen UV-pitoinen valo saa ympäristön näyttämän linnun silmään luonnollisemmalta (vertaa jos vaikka itse eläisit koko ajan ympäristössä jossa valossa ei ole lainkaan vihreää tai punaista aallonpituutta)
Koskeeko tämä mielestäsi kaikkia kotona olevia häkkilintuja. Netissä on todella paljonpuhetta tästä lintulampusta.
Juu toki, ainakin kaikkia tavallisimpia lemmikkilajeja. Ainakin kaikilla loistopeipoilla se uv-alueella toimiva tappisolu löytyy, ja kyllä vähintään talvikaudella lisävalo on linnulle kuin linnulle virkistävää. Kesäaikaan jos linnuilla on mahdollista oleskella kohtuullisen paljon ulkona ihan aidossa luonnonvalossa ei toki sisällä niin paljoa valoa tarvita.
Lintulamppu on todella tarpeellinen hankinta lintutalouteen. Se kuitenkin vaikuttaa niin valtavasti linnun elämään.
Luepa täältä lisää:
http://pinkkupingviini.blogspot.fi/2013/11/muistithan-lintulamput.html
Kannattaa selata myös lemmikkilinnut Kaijuli ry:n foorumin lintulamppuja koskevia keskusteluja.
Mistä saa ostaa lintulampun?
Hyvinvarustetuista+lemmikkiliikkeistä+saa+joko+hyllystä+tai+tilaamalla+varta+vasten+linnuille+tarkoitettuja+lamppuja+joko+loisteputkina+tai+pienoisloisteputkina.+Toki+pitää+jo+olla+olemassa+tai+hankkia+sitten+sopiva+valaisinkin+joko+perinteisellä+kierrekannalla+tai+loisteputkirunko,+ja+niitä+saa+melkein+mistä+tahansa+rautakaupasta+tai+motoneteistä+tms,+tai+sitten+lemmikkikaupasta+esim+akvaariovalaisin+jonka+saa+näppärästi+häkin+päälle+(huomaa+kuitenkin+ettei+valaisimessa+saa+olla+lasikupua+blokkaamassa+UV-valoa,+ja+monet+muovilaadut+alkavat+hapertua+UV-valossa).+
Myös+matelijaputkista+tai+"pieneläinputkista"+löytyy+linnuillekin+sopivia,+kunhan+ottaa+vain+niitä+missä+UVB-osuus+ei+ole+liian+korkea+vaan+samaa+luokka+kuin+varsinaisissa+lintuputkissa+(2-3%,+suuressa+ja+korkeassa+lentohäkissä+vielä+joku+5%+menee+hyvin+kun+etäisyys+lamppuun+on+suurempi+kuin+pikkuhäkeissä).+Jos+matelijaputken+sävy+on+liian+sininen+tai+vihreä,+voi+sen+rinnalle+laittaa+toisen+lämpimämmän+sävyisen+peruslampun.