Työhön haluava

Aikoinani olin koulutukseltani sosiaaliohjaaja ja silloin minulle sanottiin, että olet "alikoulutettu sosisaalityöhön"..Sitten luin itseni yhteiskuntatieteiden tohtoriksi (pääaine sosiaalityö) ja tällöinkin työnantajat eväsivät töihin pääsyn, koska olin muka liaan ylikoulutettu kyseiseen sosiaalitoimen tehtäviin täysin ammatillisesti kelpoisena.

Milloin ihminen on ali- tai ylikoulutettu ja miksi näitä termejä pitää käyttää estämään työnsaanti?

Sosiaalitoimessa Suomessa keskimäärin on vain 58% lain ja asetusten vaatimia työntekijöitä.

Pitääkö olla nuori ja nätti tyttö ja sen perusteella työnantaja hyväksyy työntekijän, mutta ei asetuksen mukaan kelpoista hieman vanhempaa miestä, jolla olisi täydet toimintavaltuudet ja pitkällinen kokemus aikuissosiaalityöstä.

Akateeminen työttömyys ei ole vitsi.

Minunkin koulutukseni on maksanut yhteiskunnalle miljoonia huomatakseni vain sen, että töihin en 54 -vuotiaana miehenä kelpaa.

Onko koulutus mennyt hukkaan?

Miksi 20-23 vuotias nainen hoitaa sosiaalitoimessa lainvastaisesti esimerkiksi lastensuojeluun liittyviä toimia vailla minkäänlaista ammatillista kelpoisuutta?
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tämän takia on pakko hoidella pimeästi
1. Ihmisille kokotettu päiväraha kelasta (olen voittanut monta juttua)
2. Ajaa entisten asiakkaiden asioita asioita niin hallinto-oikeudessa kuin käräjäoikeudessa.
3. Väärien toimeentulotuki-ratkaisujen oikaiseminen hallinto- ja käräjäoikeudessa.

Tuo hyvin kohtalaisesti rahaa, mutta en maksa veroja. Tämä on seuraus siitä, kun minua ai jostakin syystä hyväksytä palkkatyöhön, vaikka tällä alalla on työvoimapula.

Viimeksi olin työhaastattelussa noin 3 kk sitten ja tulos oli tyrmäävä. Kaksikymppiset naiset moittivat mm. siitä, että olen niin huonokuntoinen.

Takanani on 31-vuotta jujutsua (2dan. musta vyö) ja juoksen vielä 54-vuotiaana 3380 metriä Cooperin testissä (12 min).

Haukkuivat minut huonokuntoiseksi?

Mieleni olisi jalka- ja kyynärpää työntää nuo tyhjänpäiväiset ämmät kuudennesta kerroksesta ikkunasta ulos, mutta totesin, että oma elämäni on arvokkaampaa, kuin kusipäiden.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


sosiaalityöntekijä54 kirjoitti:

Aikoinani olin koulutukseltani sosiaaliohjaaja ja silloin minulle sanottiin, että olet "alikoulutettu sosisaalityöhön"..Sitten luin itseni yhteiskuntatieteiden tohtoriksi (pääaine sosiaalityö) ja tällöinkin työnantajat eväsivät töihin pääsyn, koska olin muka liaan ylikoulutettu kyseiseen sosiaalitoimen tehtäviin täysin ammatillisesti kelpoisena.

Milloin ihminen on ali- tai ylikoulutettu ja miksi näitä termejä pitää käyttää estämään työnsaanti?

Sosiaalitoimessa Suomessa keskimäärin on vain 58% lain ja asetusten vaatimia työntekijöitä.

Pitääkö olla nuori ja nätti tyttö ja sen perusteella työnantaja hyväksyy työntekijän, mutta ei asetuksen mukaan kelpoista hieman vanhempaa miestä, jolla olisi täydet toimintavaltuudet ja pitkällinen kokemus aikuissosiaalityöstä.

Akateeminen työttömyys ei ole vitsi.

Minunkin koulutukseni on maksanut yhteiskunnalle miljoonia huomatakseni vain sen, että töihin en 54 -vuotiaana miehenä kelpaa.

Onko koulutus mennyt hukkaan?

Miksi 20-23 vuotias nainen hoitaa sosiaalitoimessa lainvastaisesti esimerkiksi lastensuojeluun liittyviä toimia vailla minkäänlaista ammatillista kelpoisuutta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu