Johtavat politiikot, johtavat virkamiehet, ammattiyhdistyspamput on nykysuomessa melkein 100 % veronmaksajien rahoilla suoraan tai välillisesti loisivaa ”pullamössöeliittiä”. Kyseinen porukka ei innovoi mitään ja ylläpitää pysähdystä, lamassa on menty kohta kymmenen vuotta. Asemansa vuoksi vaikuttaa suoraan kaikkien meidän elämään. Ei osaa motivoida ihmisiä oikein kun ei tarvitse eikä voikaan kun systeemi on mikä on. Pelaavat omaa nolla-summa-valta-peliään. Puhuu toista ja tekee toista.Verkostoituu tehokkaasti – raha, valta ja suhteet ratkaisevat, ei kansalaisten hyvinvointi. Asemansa takia työntää mädän alaisilleen omissa organisaatioissaan ja välillisesti melkein kaikkialle koko suomalaiseen yhteiskuntaan. Tämä porukka viihtyy pääpuolueissa, kuinkas muuten. On poikkeuksia tästä stereotypiasta, mutta pääsääntöisesti systeemin tikapuilla pärjää vain systeemin säännöillä. Perusuomalaisetkin tämän oppi nopiasti, kun pääsivät hallitusvastuuseen.
J.P
Kokkola
J.P
Kokkola
Vastaukset 6
Vanhimmat
Keparissa kuvassa näkyi Soini pistelevän poskeen jäätelötuuttia.
Tv:ssä näkyivät muutkin ministerit ahmivan jäätelötuutteja, varmaan maistuu ihan hyvälle, kun on saatu uusia veroja ja maksuja kansalle.
Mahtavatko maksaa jäätelönsä palkastaan, eivät, koska veronmaksajat heidän palkkansa maksavat.
Kun ministeri tulee ostamaan jäätelöä, niin jäätelökioskin pitäisi korottaa jäätelön hintaa moninkertaisesti.
Jos jäätelö maksaa 3 euroa, niin ministerille se maksaisi 30 euroa eli hinta suhteessa tuloihin.
Mnisterit toimii toisinpäin, nostavat veroja ja maksuja, että köyhä joutuu maksamaan yhtä paljon, kuin 10 kertaa enemmän tienaavat ja usein paljon enemmän, kuin rikkaat.
Keneltä rikkaalta menee lähes kaikki tulot asumiseen ja kulutukseen, ei varmaan keltään.
Totta puhut. tällä hetkellä velkakone raksuttaa n 99 miljaardia ulkomaanvelkaa jota emme koskaan saa kuriin jos ammattiliitto jankuttaa samaa paskaa vuodesta toiseen. Miten yritykset voi palkata ketään kun ammattiliiton pomot istui taas kerran kalleine kuluineen ja tilitti tonneja tileilleen ja sen maksaa duunari. Tulos oli ei mitään. Demarit ei saanut sotea maaliin, kun ainut asia josta päästiin sopimukseen oli että saako mies homostella vai ei. Voi herran tähden näitä peukalo keskellä kämmentä löytyy juuri tuolta politiikan puolelta. Minä kyllä kysyn, että miksi kukaan edes äänestää. Ovat paskaa koko sakki, jotka ryöstää imiset ja yritykset kuiviin laillisella virkamies paperilla. Sanat ei riitä kertomaan kuinka mua nuo politiikot ärsyttää. Ei kumma vaikka ikkunoita hajotetaan Westendissa. Luksustalo miljooninen velkoineen. Syyskuussa on velkamme n 100 miljaardia. Tämän kirjoituksen aikana velkaa tuli 17,000 lisää. Näin mallina jotta kaikki ymmärtää kuinka paljon sitä velkaa tulee lisää joka 3 minuutti.
Saman näkösiä ja samanlaisia pukumiehiä paksuine mustine silmälaseineen kaikki. Onko päätöksenteossa parantamisen varaa vai onko todella niin ettei muita keinoja enään ole kuin leikata vähävaraisimmilta?!
Se on omalta osaltani vationvelka sitten maksettu ja valtio jäi minulle velkaa vielä saman verran, mitä osuuteni valtionvelasta on, vaikka en minä ole sitä velkaa ottanut. vaan nämä ***** ministerit!!!
Suomen kannalta parasta olisi oma kelluva valuutta.Yli kymmenkunta vuotta eurossa on osoittanut sen tuhoisan vaikutuksen: Vienti on tyrehtynyt. Maa velkaantuu vauhdilla. Viimeisen viiden vuoden aikana Suomi on velkaantunut yli 50 miljardia euroa.
80- ja 90-luvun devalvaatioissa saatiin kilpailukyky asetettua kohdalleen ja vienti taas veti ja markat kilisi iloisesti yritysten ja valtionkin kassaan. Inflaatio söi mukavasti asuntovelkaa ja korotkin olivat sopivan korkealla säästäjien iloksi. Korkeat korot estivät samalla hintatason kohoamista pilviin mitä nykyinen nollakorko on saanut aikaan.
Matalan koron hyöty on valunut rakennusliikkeiden, asuntokeinottelijoiden ja tavarantoimittajien taskuun älyttömän korkean hintatason myötä, Kela vielä verorahoin tukee tätä keinottelua,asumistuki muodossa, myös tukiloukkuja on kymmeniä lisää,kun on syntynyt kahden kerroksen väkeä. Yhteiskuntasopimuksella tähdättiin sisäiseen devalvaatioon, sopimuksia ja etuisuuksia joita on korkeasudanteen aikana sopimuksilla saatu aikaa, valmiuksia ja vastuuta ay-mafialla ei ollut, nyt kun jaettavaa on vähempi.
Kyllä markka ja Kekkosen aikana oli kaikki paremmin:)
Markka toisi vallan takaisin hallitukselle, devalvointi olisi mahdollista, nyt Ay- liike esti sen kun sisäistä devalvointia ei saatu aikaan yhteiskuntasopimuksella.
Tätä jarrutusta on kestänyt jo kohta 10-vuotta. Kun 2007 tehtiin palkkaratkaisut
jotka ei vastannut Suomen talousnäkymiä, Nokia alkoi jo hiipuu, siitä huolimatta kuntalan ylisuuret palkkaratkaisut, johon myös yksityinen sektori imaisi mukaan, on johtanut Suomen kilpailukyvyn menetystä, samaan aikaan on miljoonia pakolaisia muuttanut eu-alueelle, jotka kilpailevat samasta työstä, ja siellä markkinat ovat lähellä, ilman kalliita kuljetuskustannuksia.
Devaltointi ja oma valuutta olisi ollut ainoa lääke, pysyä kilpailussa mukana.
Suomi on ja pysyy nettomaksajana, niin kauan kuin pysymme eurossa.