- Mene sinä yksinäsi, ei olisi mitään järkeä, että raahautuisin uudelleen autoon, juuri kun sieltä tänne pääsin, sanoi Petteri vaimolleen Marjalle. - Nyt on niin helvetin kuumakin. - Ok, totesi Marja, -Yritän tulla mahdollisimman nopeasti, täältä on tuskin kahdenkymmenen minuutin ajomatka kirkolle? - ei kai sen pidempi? - Mene nyt niin saan olla hetken sinulta rauhassa, Petteri virnisti, - Minä KYLLÄ odotan sinua täällä, hän sanoi ja puski pyörätuolilla kynnykseen.
Marja katsoi miestään ja ymmärsi yskän, olisi pitänyt muistaa kysyä kynnyksistä ja muista liikkumista rajoittavista asioista mökin vuokraajalta. Kaikkeen ei vieläkään muistanut varautua, Petterin loukkaantumisesta jossa hän oli halvaantunut lantiosta alaspäin, oli vasta puolitoista vuotta. Pyörätuolin sisään saaminenkin oli ollut tuskallista, ja hikistä, elohopea oli jo 30:ssä asteessa vaikka oli varhainen aamu. Oli ollut oikea päätös lähteä ajamaan aamuyöstä, tiet olivat olleet ruuhkattomat ja ilma ihanan viileä.
Marja halasi miestään, - Tulen parin tunnin sisällä, - pärjäätkö? - Minä kyllä pärjään, mutta pärjäätkö sinä kaikkien niiden paikallisten junttien kanssa, jotka kuolaavat seksikästä pyllyäsi, peräkylillä naiset ovat kortilla, babe? - Ok, sanotaan kolme tuntia, ellen siihen mennessä ole löytänyt riuskaa isäntää paikallisista alkuasukkaista, Marja virnisti ja tarttui Petteriä poskista, moiskautti ison märän pusun miehensä huulille ja poistui (seksikäs pylly keinuen viekoittelevasti).
Mökki ei ollut iso, keittiö ja makuuhuone ja jonkin tapainen olohuone. Petteriä harmitti kynnykset ja se, että ulos oli niin hankala päästä, mahdoton ilman apua. Pyörätuolin rajoituksiin oli vaikea tottua, varsinkin Petterin kaltaisen urheilullisen miehen joka oli tottunut liikkumaan paljon. Pyörätuoli teki avuttomaksi ja riippuvaiseksi, ne ovat kaksi tunnetta joihin on vaikea tottua. Marja oli hyvä vaimo, ja heidän liittonsa luja, se oli kestänyt tämänkin yli. Marja oli kestänyt miehensä katkeruuden ja apatian onnettomuuden jälkeen ja auttanut hänet siitä ylös.
Vasta kun jano hiipi tietoisuuteen, huomasi Petteri, että kaikki tavarat olivat jääneet autoon, kännykät ja juomat jne. Toivottavasti Marja muistaa ostaa valtavat määrät juotavaa, sitä kuluu tällä helteellä, mökki tuntui pätsiltä vaikka hänellä oli vain t-paita ja shortsit yllään. - Toivottavasti hän tulee ennen kuin kuolen janoon, Petteri ajatteli ääneen ja ohjasi pyörätuolinsa ikkunan eteen josta aukeni näköala merelle, jos minulla olisi toimivat jalat, Petteri kieltäytyi ajattelemasta pidemmälle ja toivoi voivansa vain katsella merta, ilman ajatuksia, rentoutua ja viimeinkin sopeutua elämäänsä pyörätuolissa.
Jokin rapisi seinässä. Aluksi Petteri ajatteli sen kuuluneen ulkopuolelta, jonkin linnun liikkeitä räystäällä. Sitten rapina kuului sisäseinästä. Hiiriä kirosi Petteri mielessään, se tästä vielä puuttui. Sitten rapinaa kuului lähes joka puolelta. - Miten helvetisti täällä on hiiriä?
Petterin siirtyi väliseinän viereen ja löi seinään voimakkaasti nyrkillä, kuului rapinaa eri suunnista kun tuholaiset pakenivat säikähdyksissään. - Voi vittu, Petteri sanoi ääneen, -vittu, vittu, vittu, hyvä Marja loistava mökki, edullinen, ainoastaan mahdoton pyörätuolilla liikkumiseen ja muutama hiiri seuralaiseksi. Rapinaa kuului nyt välikatostakin, jos Petteri olisi asunut maalla, eikä ikäänsä kerrostalossa, hän olisi tiennyt etteivät hiiret saa aikaan noin kovaa rapinaa. Tuo tosiasia kyllä selvisi hänelle pian. Petteri ajatteli siirtyä olohuoneeseen ja kääntyi pyörätuolinsa kanssa ikkunasta, silloin hän huomasi sen, tiskipöydän luona lattialla, se katseli Petteriä hiljaa aivan kuin arvioiden. - Vittujen perkele, Petteri säikähti ja kavahti inhosta. Iso harmaa rotta oli tiskipöydän luona ja se katsoi Petteriä kiinnostuneesti pienillä mustilla silmillään. Petterin karjaisi ja toivoi säikyttävänsä rotan, mutta rotta vain hiukan siirtyi taaksepäin ja pysähtyi taas katsomaan tunkeilijaa. Petterin inhosi hiiriä, rotista puhumattakaan, ja nyt hän oli joutunut rottia kuhisevaan mökkiin, tuskin sitä rapinaa oli yksi rotta aikaan saanut! Ulos, se oli ensimmäinen vaihtoehto joka tuli mieleen, ulos ja nopeasti. Miten helvetissä rotta voi kasvaa noin isoksi?
Petterin suuntasi pyörätuolin keittiön ovelle kun tiskipöydän takaa ilmestyi toinen rotta ja kolmas ja neljäs, nyt hän huusi ja karjui toivoen sen pelästyttävän rotat tiehensä, inhon ja kauhun kylmien väreiden juostessa ylös ja alas selkää pitkin kuin partaterät. Rotat katsoivat mustilla silmillään ja näyttivät arvioivat tilannetta, siltä se näytti, ne arvioivat jumalauta. Mutta eivät rotat arvioi, ne toimivat vaistonsa varassa helvetti vieköön. Mutta nuo pirut näyttivät arvioivan. Sitten yksi rotista juoksi selkä kourulla keittiön poikki laihoilla tikku jaloillaan Petterin ohi hänen taakseen ja tiskipöydän takaa ilmestyi kaksi uutta lihavaa rottaa. Nyt hän tunsi miten pakokauhu hiipi selkäytimeen, nyt olisi aika ottaa jalat alleen, mutta jalat olivat halvaantuneet lantiosta alaspäin, hah elämän ihanuutta. Petteri vilkuili taakseen mutta ei pystynyt näkemään minne se rotta oli mennyt. Kättä pidempää, siinä seuraava ajatus, mistä? Oven vieressä oli lattiaharja seinää vasten, kaksi metriä. Petteri oli tarttumassa pyöriin, silloin hän huomasi rotan olevan pyörätuolinsa alla, ja samassa rotta iski hampaansa varpaaseen. Mitään ei tuntunut halvaantuneessa jalassa, hän näki vain miten veri tirskahti rotan hampaiden upotessa lihaan. Nyt Petteri huusi pakokauhusta, niin että kurkkuun vihloi, hän tarttui pyöriin ja muutamalla vedolla hän oli harjan ulottuvilla. Petteri iski rottaa ja kovaa, se vingahti ja kieri lattialla. Kaksi muuta rottaa lähestyi Petteriä, hän iski toistamiseen ja osui itseään jalkaan, kohotti harjaa uudelleen ja yritti pelottaa rotat tiehensä siinä onnistumatta. Tiskipöydän takaa tuli uusia rottia, lihavia metsä rottia joilla oli nälkä ja joiden kirppuiset karvat olivat takkuiset ja silmät kuin mustat neulan nupit.
Yksi rotta iskeytyi Petterin niskaan jolloin hän pudotti harjan lattialle säikähdyksestä, tarttui rottaan ja kiskaisi sen irti (hän tunsi miten rotan sydän löi kiivaasti). Sitten hän tunsi uuden rotan niskassaan, hän tarttui sen kuumaan turkkiin ja repäisi sen irti itsestään. Pian niitä oli sylissä ja niskassa, ne purivat ja raapivat päästäen samalla iljettävää kitinää ja kirskuntaa. Petteri repi niitä irti ja paiskoi niitä seinään eikä heti huomannut miten toistakymmentä rottaa teki hänen tunnottomista jaloistaan selvää. Vasemman jalan pikkuvarvas oli repeytynyt irti ja kaikki varpaat oli jo kaluttu luihin asti, veri levisi mökin lattialle. Oikean jalan rotat olivat kiskoneet astinlaudalta ja Petteri tunsi lantiossaan sen voiman millä nälkäiset rotat vetivät ja tempoivat sitä. Petteri repi rottia irti itsestään tajuten, ettei koskaan tulisi selviämään, hän vain huusi, repi ja viskoi rottia, ja huusi vielä tuskaisemmin kun huomasi jalkansa jotka oli hetkessä revitty riekaleiksi. Yhden rotan pää oli nahan alla sen repiessä terävillä hampaillaan lihaa ja jänteitä. Sääriluu oli paljaan ja jalkojen liha oli hetkessä lähes kauttaaltaan irti revitty ja syöty. Rottia oli valtava määrä. Verta oli valunut suuria määriä lattialle ja se tuntui jo heikkoutena. Petteriä pyörrytti, hän tunsi miten tajunta alkoi heikkenemään, veren puutteesta ja pakokauhusta. Hänen käsissään roikkui useita rottia, viimeisillä voimillaan hän heilautti ylävartaloaan voimakkaasti saadakseen rotat irti käsistään. Mutta rotat pysyivät kiinni kuin naulattuina, kynsillään ja puruvoimalla, ne olivat kuin painot jotka vain tehostivat Petterin liikettä, joka oli niin voimakas, että pyörätuoli kaatui. Petteri iskeytyi maahan ja silloin kymmenet nälkäiset rotat kävivät hänen kimppuunsa raivolla. Hän huusi kuolevan ihmisen tuskaista huutoa siihen asti kunnes yksi rotista päätti repiä Petterin kielen irti ja sukelsi hänen nieluun. Pian sen jälkeen henki irtaantui Petteristä ja rotat saivat lounastaa rauhassa. Petterin ruumis nyki lattialla kuin epileptinen marjonet nukke rottien kiskoessa nahkaa irti päästäkseen käsiksi herkullisiin sisäelimiin. Rotat taistelivat parhaista paloista ja rottien harmaa massa peitti ruumiin kuin paksu talja. Hyvää ruokahalua, pöytä on katettu.
Tunti siitä kun Petteri oli havainnut ensimmäisen rotan, oli hänestä jäljellä enää hyvin vähän, sisäelimet ja pehmyt liha oli syöty kokonaan, silmämunat olivat maistuneet makealle ja niiden takaa oli löytynyt herkulliset aivot, Petteri oli vain kasa verisiä luita, nahan ja vaatteiden riekaleita. Auto ajoi mökin pihaan ja kylläiset rotat siirtyivät raukean laiskasti mökin runkorakenteisiin sulattelemaan täysiä vatsojaan. Marja astui autosta ja huusi Petteriä nimeltä. - Mooooi! Ehtikö tulla ikävä? hän huusi ja nosti ostoskassit autosta. Ei vastausta, luultavasti hän on nukahtanut. Marja tiesi Petterin nukahtavan helposti, varsinkin tällaisina laiskoina hellepäivinä. Miten kaunis päivä!
Marja astui sisään mökiin, käveli kolme askelta keittiön ovelle päin ja näki miehensä ruumiin lattialla. Petteri makasi makaaberissa asennossa luihin asti kaluttuna, kylkiluut sisus tyhjäksi syötynä. Kasvot olivat Marjaan päin ja ne irvistivät karmivalla tavalla, posket, silmät ja nenä pois syötynä Petteri hymyili irvokasta hymyä. Marja kirkui, ostoskassit putosivat hänen käsistä ja hänestä tuntui kuin tuhannet kynnet olisivat vedelleet ylös alas selkärankaa ja ihoa, hän astui taakse päin kompastuen ostoskasseihin. Kaatuminen oli voimakas, Marja haroi käsillään ilmaa etsien tukea ja iskeytyi takaraivo edellä ulko-oven ripaan menettäen tajuntansa. Hetkeä myöhemmin utelias rotta ilmaantui haistelemaan naisen kasvoja ja haukkasi korvan nipukasta ensimmäisen makupalan. Tuoreen lihan ja veren haju houkutteli uusia lähistöllä majailevia rottia mökin pitopöytään, nyt oli rottien ja kärpästen juhla.
Marjan ja Petterin epäonneksi jätteenkäsittelylait olivat tiukentuneet ja uusia moderneja rottavapaita jätteenkäsittelyasemia oli perustettu. Vanhat lopetetut kaatopaikat tarkoittavat satoja kodittomia rottia jotka lähtevät vaeltamaan etsien uusia asuinpaikkoja. Paikallinen kaatopaikka oli lopetettu vain kolme kuukautta aiemmin ja vaikka satoja isoja kaatopaikan lihottamia rottia oli tuhottu, majaili niitä yhä lähimetsissä laumoittain ja niillä oli nälkä...niillä oli hyvin nälkä. Iltapäivällä pariskunnasta ei ollut jäljellä kuin kankaan riekaleita ja paljaaksi kalutut valkeat luut, he olivat antaneet osansa luonnon kiertokulkuun, niin sanoakseni, mitään ei haaskattu. Seuraavana päivänä mökin vuokraaja näki jotain mitä ei olisi halunnut nähdä, ja lähipäivinä kylän miehet kulkivat seudulla tappaen rottia, kymmeniä ja taas kymmeniä nälkäisiä ja kodittomia rottia.
Jos satut kuulemaan jostain rapinaa, ole varuillasi, ole hyvin varuillasi.
Marja katsoi miestään ja ymmärsi yskän, olisi pitänyt muistaa kysyä kynnyksistä ja muista liikkumista rajoittavista asioista mökin vuokraajalta. Kaikkeen ei vieläkään muistanut varautua, Petterin loukkaantumisesta jossa hän oli halvaantunut lantiosta alaspäin, oli vasta puolitoista vuotta. Pyörätuolin sisään saaminenkin oli ollut tuskallista, ja hikistä, elohopea oli jo 30:ssä asteessa vaikka oli varhainen aamu. Oli ollut oikea päätös lähteä ajamaan aamuyöstä, tiet olivat olleet ruuhkattomat ja ilma ihanan viileä.
Marja halasi miestään, - Tulen parin tunnin sisällä, - pärjäätkö? - Minä kyllä pärjään, mutta pärjäätkö sinä kaikkien niiden paikallisten junttien kanssa, jotka kuolaavat seksikästä pyllyäsi, peräkylillä naiset ovat kortilla, babe? - Ok, sanotaan kolme tuntia, ellen siihen mennessä ole löytänyt riuskaa isäntää paikallisista alkuasukkaista, Marja virnisti ja tarttui Petteriä poskista, moiskautti ison märän pusun miehensä huulille ja poistui (seksikäs pylly keinuen viekoittelevasti).
Mökki ei ollut iso, keittiö ja makuuhuone ja jonkin tapainen olohuone. Petteriä harmitti kynnykset ja se, että ulos oli niin hankala päästä, mahdoton ilman apua. Pyörätuolin rajoituksiin oli vaikea tottua, varsinkin Petterin kaltaisen urheilullisen miehen joka oli tottunut liikkumaan paljon. Pyörätuoli teki avuttomaksi ja riippuvaiseksi, ne ovat kaksi tunnetta joihin on vaikea tottua. Marja oli hyvä vaimo, ja heidän liittonsa luja, se oli kestänyt tämänkin yli. Marja oli kestänyt miehensä katkeruuden ja apatian onnettomuuden jälkeen ja auttanut hänet siitä ylös.
Vasta kun jano hiipi tietoisuuteen, huomasi Petteri, että kaikki tavarat olivat jääneet autoon, kännykät ja juomat jne. Toivottavasti Marja muistaa ostaa valtavat määrät juotavaa, sitä kuluu tällä helteellä, mökki tuntui pätsiltä vaikka hänellä oli vain t-paita ja shortsit yllään. - Toivottavasti hän tulee ennen kuin kuolen janoon, Petteri ajatteli ääneen ja ohjasi pyörätuolinsa ikkunan eteen josta aukeni näköala merelle, jos minulla olisi toimivat jalat, Petteri kieltäytyi ajattelemasta pidemmälle ja toivoi voivansa vain katsella merta, ilman ajatuksia, rentoutua ja viimeinkin sopeutua elämäänsä pyörätuolissa.
Jokin rapisi seinässä. Aluksi Petteri ajatteli sen kuuluneen ulkopuolelta, jonkin linnun liikkeitä räystäällä. Sitten rapina kuului sisäseinästä. Hiiriä kirosi Petteri mielessään, se tästä vielä puuttui. Sitten rapinaa kuului lähes joka puolelta. - Miten helvetisti täällä on hiiriä?
Petterin siirtyi väliseinän viereen ja löi seinään voimakkaasti nyrkillä, kuului rapinaa eri suunnista kun tuholaiset pakenivat säikähdyksissään. - Voi vittu, Petteri sanoi ääneen, -vittu, vittu, vittu, hyvä Marja loistava mökki, edullinen, ainoastaan mahdoton pyörätuolilla liikkumiseen ja muutama hiiri seuralaiseksi. Rapinaa kuului nyt välikatostakin, jos Petteri olisi asunut maalla, eikä ikäänsä kerrostalossa, hän olisi tiennyt etteivät hiiret saa aikaan noin kovaa rapinaa. Tuo tosiasia kyllä selvisi hänelle pian. Petteri ajatteli siirtyä olohuoneeseen ja kääntyi pyörätuolinsa kanssa ikkunasta, silloin hän huomasi sen, tiskipöydän luona lattialla, se katseli Petteriä hiljaa aivan kuin arvioiden. - Vittujen perkele, Petteri säikähti ja kavahti inhosta. Iso harmaa rotta oli tiskipöydän luona ja se katsoi Petteriä kiinnostuneesti pienillä mustilla silmillään. Petterin karjaisi ja toivoi säikyttävänsä rotan, mutta rotta vain hiukan siirtyi taaksepäin ja pysähtyi taas katsomaan tunkeilijaa. Petterin inhosi hiiriä, rotista puhumattakaan, ja nyt hän oli joutunut rottia kuhisevaan mökkiin, tuskin sitä rapinaa oli yksi rotta aikaan saanut! Ulos, se oli ensimmäinen vaihtoehto joka tuli mieleen, ulos ja nopeasti. Miten helvetissä rotta voi kasvaa noin isoksi?
Petterin suuntasi pyörätuolin keittiön ovelle kun tiskipöydän takaa ilmestyi toinen rotta ja kolmas ja neljäs, nyt hän huusi ja karjui toivoen sen pelästyttävän rotat tiehensä, inhon ja kauhun kylmien väreiden juostessa ylös ja alas selkää pitkin kuin partaterät. Rotat katsoivat mustilla silmillään ja näyttivät arvioivat tilannetta, siltä se näytti, ne arvioivat jumalauta. Mutta eivät rotat arvioi, ne toimivat vaistonsa varassa helvetti vieköön. Mutta nuo pirut näyttivät arvioivan. Sitten yksi rotista juoksi selkä kourulla keittiön poikki laihoilla tikku jaloillaan Petterin ohi hänen taakseen ja tiskipöydän takaa ilmestyi kaksi uutta lihavaa rottaa. Nyt hän tunsi miten pakokauhu hiipi selkäytimeen, nyt olisi aika ottaa jalat alleen, mutta jalat olivat halvaantuneet lantiosta alaspäin, hah elämän ihanuutta. Petteri vilkuili taakseen mutta ei pystynyt näkemään minne se rotta oli mennyt. Kättä pidempää, siinä seuraava ajatus, mistä? Oven vieressä oli lattiaharja seinää vasten, kaksi metriä. Petteri oli tarttumassa pyöriin, silloin hän huomasi rotan olevan pyörätuolinsa alla, ja samassa rotta iski hampaansa varpaaseen. Mitään ei tuntunut halvaantuneessa jalassa, hän näki vain miten veri tirskahti rotan hampaiden upotessa lihaan. Nyt Petteri huusi pakokauhusta, niin että kurkkuun vihloi, hän tarttui pyöriin ja muutamalla vedolla hän oli harjan ulottuvilla. Petteri iski rottaa ja kovaa, se vingahti ja kieri lattialla. Kaksi muuta rottaa lähestyi Petteriä, hän iski toistamiseen ja osui itseään jalkaan, kohotti harjaa uudelleen ja yritti pelottaa rotat tiehensä siinä onnistumatta. Tiskipöydän takaa tuli uusia rottia, lihavia metsä rottia joilla oli nälkä ja joiden kirppuiset karvat olivat takkuiset ja silmät kuin mustat neulan nupit.
Yksi rotta iskeytyi Petterin niskaan jolloin hän pudotti harjan lattialle säikähdyksestä, tarttui rottaan ja kiskaisi sen irti (hän tunsi miten rotan sydän löi kiivaasti). Sitten hän tunsi uuden rotan niskassaan, hän tarttui sen kuumaan turkkiin ja repäisi sen irti itsestään. Pian niitä oli sylissä ja niskassa, ne purivat ja raapivat päästäen samalla iljettävää kitinää ja kirskuntaa. Petteri repi niitä irti ja paiskoi niitä seinään eikä heti huomannut miten toistakymmentä rottaa teki hänen tunnottomista jaloistaan selvää. Vasemman jalan pikkuvarvas oli repeytynyt irti ja kaikki varpaat oli jo kaluttu luihin asti, veri levisi mökin lattialle. Oikean jalan rotat olivat kiskoneet astinlaudalta ja Petteri tunsi lantiossaan sen voiman millä nälkäiset rotat vetivät ja tempoivat sitä. Petteri repi rottia irti itsestään tajuten, ettei koskaan tulisi selviämään, hän vain huusi, repi ja viskoi rottia, ja huusi vielä tuskaisemmin kun huomasi jalkansa jotka oli hetkessä revitty riekaleiksi. Yhden rotan pää oli nahan alla sen repiessä terävillä hampaillaan lihaa ja jänteitä. Sääriluu oli paljaan ja jalkojen liha oli hetkessä lähes kauttaaltaan irti revitty ja syöty. Rottia oli valtava määrä. Verta oli valunut suuria määriä lattialle ja se tuntui jo heikkoutena. Petteriä pyörrytti, hän tunsi miten tajunta alkoi heikkenemään, veren puutteesta ja pakokauhusta. Hänen käsissään roikkui useita rottia, viimeisillä voimillaan hän heilautti ylävartaloaan voimakkaasti saadakseen rotat irti käsistään. Mutta rotat pysyivät kiinni kuin naulattuina, kynsillään ja puruvoimalla, ne olivat kuin painot jotka vain tehostivat Petterin liikettä, joka oli niin voimakas, että pyörätuoli kaatui. Petteri iskeytyi maahan ja silloin kymmenet nälkäiset rotat kävivät hänen kimppuunsa raivolla. Hän huusi kuolevan ihmisen tuskaista huutoa siihen asti kunnes yksi rotista päätti repiä Petterin kielen irti ja sukelsi hänen nieluun. Pian sen jälkeen henki irtaantui Petteristä ja rotat saivat lounastaa rauhassa. Petterin ruumis nyki lattialla kuin epileptinen marjonet nukke rottien kiskoessa nahkaa irti päästäkseen käsiksi herkullisiin sisäelimiin. Rotat taistelivat parhaista paloista ja rottien harmaa massa peitti ruumiin kuin paksu talja. Hyvää ruokahalua, pöytä on katettu.
Tunti siitä kun Petteri oli havainnut ensimmäisen rotan, oli hänestä jäljellä enää hyvin vähän, sisäelimet ja pehmyt liha oli syöty kokonaan, silmämunat olivat maistuneet makealle ja niiden takaa oli löytynyt herkulliset aivot, Petteri oli vain kasa verisiä luita, nahan ja vaatteiden riekaleita. Auto ajoi mökin pihaan ja kylläiset rotat siirtyivät raukean laiskasti mökin runkorakenteisiin sulattelemaan täysiä vatsojaan. Marja astui autosta ja huusi Petteriä nimeltä. - Mooooi! Ehtikö tulla ikävä? hän huusi ja nosti ostoskassit autosta. Ei vastausta, luultavasti hän on nukahtanut. Marja tiesi Petterin nukahtavan helposti, varsinkin tällaisina laiskoina hellepäivinä. Miten kaunis päivä!
Marja astui sisään mökiin, käveli kolme askelta keittiön ovelle päin ja näki miehensä ruumiin lattialla. Petteri makasi makaaberissa asennossa luihin asti kaluttuna, kylkiluut sisus tyhjäksi syötynä. Kasvot olivat Marjaan päin ja ne irvistivät karmivalla tavalla, posket, silmät ja nenä pois syötynä Petteri hymyili irvokasta hymyä. Marja kirkui, ostoskassit putosivat hänen käsistä ja hänestä tuntui kuin tuhannet kynnet olisivat vedelleet ylös alas selkärankaa ja ihoa, hän astui taakse päin kompastuen ostoskasseihin. Kaatuminen oli voimakas, Marja haroi käsillään ilmaa etsien tukea ja iskeytyi takaraivo edellä ulko-oven ripaan menettäen tajuntansa. Hetkeä myöhemmin utelias rotta ilmaantui haistelemaan naisen kasvoja ja haukkasi korvan nipukasta ensimmäisen makupalan. Tuoreen lihan ja veren haju houkutteli uusia lähistöllä majailevia rottia mökin pitopöytään, nyt oli rottien ja kärpästen juhla.
Marjan ja Petterin epäonneksi jätteenkäsittelylait olivat tiukentuneet ja uusia moderneja rottavapaita jätteenkäsittelyasemia oli perustettu. Vanhat lopetetut kaatopaikat tarkoittavat satoja kodittomia rottia jotka lähtevät vaeltamaan etsien uusia asuinpaikkoja. Paikallinen kaatopaikka oli lopetettu vain kolme kuukautta aiemmin ja vaikka satoja isoja kaatopaikan lihottamia rottia oli tuhottu, majaili niitä yhä lähimetsissä laumoittain ja niillä oli nälkä...niillä oli hyvin nälkä. Iltapäivällä pariskunnasta ei ollut jäljellä kuin kankaan riekaleita ja paljaaksi kalutut valkeat luut, he olivat antaneet osansa luonnon kiertokulkuun, niin sanoakseni, mitään ei haaskattu. Seuraavana päivänä mökin vuokraaja näki jotain mitä ei olisi halunnut nähdä, ja lähipäivinä kylän miehet kulkivat seudulla tappaen rottia, kymmeniä ja taas kymmeniä nälkäisiä ja kodittomia rottia.
Jos satut kuulemaan jostain rapinaa, ole varuillasi, ole hyvin varuillasi.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Joku on sitten lukenut James Herbertin kirjaa...
Kuka on James Herbert? Täytyypä tutustua, jos sillä on noin hyviä juttuja!
Minä olen lukenut Stephen Kingiä ja hänen eräästä novellista sain idean.
Tuntuu aina hieman riskialttiilta kommentoida näitä tekstejä, joissa ei eksplisiittisesti myönnetä lukijalle oikeutta kommentoida, mutta tässä tulee nyt muutama minussa lukemisen aikana herännyt ajatus.
James Herbert on minulle uskoakseni täysin tuntematon, Kingiin olen tutustunut vain hyvin viitteellisesti, ja tämän tekstin edustama genre on jäänyt muutenkin allekirjoittaneelle jokseenkin vieraaksi ja kaukaiseksi. Sikäli kuin minulla kuitenkaan mitään kosketuspintaa siihen on, vaikuttaisi siltä, että tarina on suhteellisen puhdasoppinen lajinsa edustaja, sellainen, jonka ihan mielellään kuulisi jollain leirinuotiolla, kun on pimeää ja metsästä kuuluu kaikenlaisia ääniä.
Jotain jäin kuitenkin kaipaamaan. En tavoittanut tekstin ydintunnelmaa, joten aloin epäillä, josko sillä edes on sellaista. Tarina-aihiot vaikuttivat jotenkin päälleliimatuilta. Ehkä kyseessä on nuori kirjoittaja, joka lukee paljon ja tuntee keinot ja rekvisiitan, muttei ole vielä ihan löytänyt omaa ääntään. Siinä tapauksessa lähtökohdat eivät ole oikeastaan olleenkaan huonot. Henkilökohtaisesti olisin halunnut nähdä toisen näistä skenaarioista toteutuvan tekstissä:
a) Keskittyminen enemmänkin psykologiseen kauhuun kuin (jotenkin epärealistisen) verenhimoisten rottien tuhotyöhön. Rotat olisivat voineet olla passiivisempiakin ja silti pyörätuolissa olevan miehen pakokauhusta ja avuttomuudesta olisi voinut saada irti vaikka mitä. Tulos olisi saattanut olla tyylikkäämpi ja hienovaraisempi ja onnistuessaan nostanut tuotoksen hieman tusinaliigaa korkeammalle.
b) Jos välttämättä halutaan tuollainen verilöyly toteuttaa, toivoisin siltä omaperäisyyttää, visionäärisyyttä. Ilmaisut olivat latteita ja kuluneita. Tulee nyt mieleeni, että tässä olisi hyvä paikka mainita Tarantino. Väkivallan kuvaamisestakin voi tehdä omannäköistään.
Mutta nämä aatokset lähtevät taasen ihan omista mieltymyksistäni.
Sitten pari tyyliseikkaa. Kirjoittajalle saattaisi olla kannattavaa kiinnittää huomiota siihen, miten hänen lauseensa rakentuvat. Ne tuppavat olemaan hieman pitkiä ja kömpelöitä. Pari esimerkkiä:
"Rapinaa kuului nyt välikatostakin, jos Petteri olisi asunut maalla, eikä ikäänsä kerrostalossa, hän olisi tiennyt etteivät hiiret saa aikaan noin kovaa rapinaa." - Niin selvä pisteen paikka tuossa 'välikatostakin'- ja 'jos'-sanojen välillä kuin olla ja voi. Pisti erityisen räikeästi silmään, koska en pysty edes rytmikysymyksillä perustelemaan pisteen puuttumista.
"Tunti siitä kun Petteri oli havainnut ensimmäisen rotan, oli hänestä jäljellä enää hyvin vähän, sisäelimet ja pehmyt liha oli syöty kokonaan, silmämunat olivat maistuneet makealle ja niiden takaa oli löytynyt herkulliset aivot, Petteri oli vain kasa verisiä luita, nahan ja vaatteiden riekaleita." - Siirryttäessä tekstin veriseen osioon lauseesi yleisesti ottaen mielestäni paranevat rakenteeltaan, mutta tässä on taas tällainen loppumaton pötkö.
Lisäksi (viitaten lauseeseen "Vasta kun jano hiipi tietoisuuteen, huomasi Petteri, että kaikki tavarat olivat jääneet autoon, kännykät ja juomat jne.") lyhenteet eivät mielestäni kuulu hyvään kaunokirjalliseen tekstiin, hädin tuskin edes hyviin asiateksteihin, pikemminkin tekstiviesteihin, muistilappuihini, sähköposteihin, tällaiseen kommenttishaisseen jota internetin palstoille kirjoitaan jne. =)
That's all.
Olipa hienoa saada kunnon palautetta, luettelemasi ongelmat ovat minulle tyypillisiä. Kirjoitan vain niin vähän, etten ehdi harjaantumaan. Lauserakenne, se on minun kompastuskiveni. Tuo kirjoitus oli sellainen hätäinen aivojen nollaus kaiken arkikiireen keskellä, se olisi kyllä kaivannut hiukan viilausta.
Ps: Kohdan a) neuvo on hyvä! Psykologiseen kauhuun keskittyminen on juuri Stephen Kingin tavaramerkki, se on hänen valtavan suosionsa salaisuus. Mutta se on hyvin vaikea tyyli hallita.
En yhtään epäile, etteikö psykologinen kauhu olisi valtavan vaikea laji. Itse en ole edes sitä kokeillut. Mutta jos sinusta tuntuu, että se olisi jotain, mihin haluaisit pyrkiä, niin ainahan sitä voi alkaa kehittämään itseään tiettyyn suuntaan. Varsinkin jos joskus tulevaisuudessa aiot kirjoitella enemmänkin. En halua tietenkään korruptoida omaa visiotasi siitä, mihin kirjoittamisellasi pyrit, kunhan vain haluan selittää mahdottoman mahdolliseksi. Jokainen ihminen on tähti, joten tähtiin kurkotteleminen on helppoa: senkun pyrkii lähemmäs itseään.
*päivän annos spirituaalista hömppää* =)