Löysä ja masentunut Orwell istui puistonpenkillä kaatosateessa. Hän oli jo aivan litimärkä, mutta ei liikahtanutkaan sijoiltansa ja tuijotti vain pientä lampea, jossa sorsat uiskentelivat tyytyväisinä välittämättä vesisateesta. Orwell toivoi olevansa sorsa. Hän toivoi voivansa uiskennella kaupungin lammikoissa vapaana ja napsia ihmisten pullapaloja tyytyväisenä saavuttamastaan onnesta. Silloin tällöin hän voisi lennellä ympäriinsä ja naureskella tyhmille ihmisille ongelmiensa kanssa. Toiset juuttuneena liikenneruuhkaan ja toiset kaatosateen piekseminä, jonkin syrjäisen puiston penkillä murehtimassa elämää. Sorsat olisivat vapautettu myös tunteista. Niiden ei tarvitse pelätä yksin jäämistä. Nehän kulkevat aina parvissa huolehtien toisistaan.. rakastaen toisiaan. Orwell katseli erityisesti yhtä sorsaa joka lojui lammessa liikkumatta, aivan kuin tuijottaen häntä. Se näytti Orwellista tyytyväiseltä, vaikka ei pysytellytkään muiden mukana. Että ihmiselämä on syvältä, hän ajatteli.
Hylätty maanisdepressiivinen sorsa lojui lammessa tuijottaen puistonpenkillä istuvaa hämärää kuvajaista joka näytti etäisesti ihmiseltä. Ihminen oli kuitenkin jotenkin niin syvästi lyhistynyt penkille, että sorsa ajatteli ihmisen olevan niin onnellinen, että saattoi jopa nukkua kaatosateessa puistonpenkillä. Sorsa toivoi olevansa ihminen. Ne olivat varmasti niin kovin onnellisia päästessään joka päivä lämpimään kotiinsa syömään itsensä kylläiseksi. Sorsa oli myös nähnyt ihmisiä, jotka asuivat kadulla. Sellainen ihminen sorsa ei halunnut olla. Hän halusi mennä baariin ja juhlia kuin kunnon ihmisen kuuluukin ja naida joka päivä kauniita ihmisnaaraita ja tehdä paljon jälkeläisiä. Ihmisenä hänellä olisi tietysti myös paljon kavereita ja naaraita ympärillään. Mutta hän ei ollut ihminen. Hän oli vain kiusattu ja hyljeksitty parvensa jäsen, joka nytkin paleli erillään muiden lämpimästä läheisyydestä, nälissään, koska ei saanut aiemmin päivällä pullanmuruja turisteilta, koska toiset napsivat murut hänen nokkansa edestä ja potkivat hänet erilleen. Sorsan elämä on syvältä, hän ajatteli ja huomasi ihmisen nyt aivan kuin tuijottavan häntä. Ihminen näytti hänestä tyytyväiseltä, vaikka istuikin yksin puistonpenkillä.
Hylätty maanisdepressiivinen sorsa lojui lammessa tuijottaen puistonpenkillä istuvaa hämärää kuvajaista joka näytti etäisesti ihmiseltä. Ihminen oli kuitenkin jotenkin niin syvästi lyhistynyt penkille, että sorsa ajatteli ihmisen olevan niin onnellinen, että saattoi jopa nukkua kaatosateessa puistonpenkillä. Sorsa toivoi olevansa ihminen. Ne olivat varmasti niin kovin onnellisia päästessään joka päivä lämpimään kotiinsa syömään itsensä kylläiseksi. Sorsa oli myös nähnyt ihmisiä, jotka asuivat kadulla. Sellainen ihminen sorsa ei halunnut olla. Hän halusi mennä baariin ja juhlia kuin kunnon ihmisen kuuluukin ja naida joka päivä kauniita ihmisnaaraita ja tehdä paljon jälkeläisiä. Ihmisenä hänellä olisi tietysti myös paljon kavereita ja naaraita ympärillään. Mutta hän ei ollut ihminen. Hän oli vain kiusattu ja hyljeksitty parvensa jäsen, joka nytkin paleli erillään muiden lämpimästä läheisyydestä, nälissään, koska ei saanut aiemmin päivällä pullanmuruja turisteilta, koska toiset napsivat murut hänen nokkansa edestä ja potkivat hänet erilleen. Sorsan elämä on syvältä, hän ajatteli ja huomasi ihmisen nyt aivan kuin tuijottavan häntä. Ihminen näytti hänestä tyytyväiseltä, vaikka istuikin yksin puistonpenkillä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Yksinkertaista mutta toimii!!!! Lisää!