Massiivinen pakolaisvyöry Balkaneilla

ykve

Balkaneille kohdistuva pakolaisvyöry on massiivinen; Serbiaan on saapunut 90 000 pakolaista kuluneen vuoden aikana. Näistä 23 000 on saapunut viimeisenä kahtena viikkona.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Makedonian ja Serbian rajan ylitti 7 000 pakolaista. YK on arvioinut, että noin 3 000 maahanmuuttajaa ja pakolaista tulee saapumaan Makedoniaan joka päivä tulevina kuukausina.

Pakolaiset yrittävät päästä Serbian kautta Unkariin, josta he pääsisivät Schengen-alueelle. Unkari pitää kuitenkin tiukkaa linjaa pakolaisten suhteen ja on rakentamassa raja-aitaa pakolaisten takia sekä lisäämässä rajavartioinnin miehitystä. Unkariin on saapunut 100 000 pakolaista tänä vuonna, kun viime vuonna heitä saapui vain 43 000.

Bulgaria on jo lähettänyt sotilaita auttamaan rajavartiolaitosta Makedonian rajalle. Bulgaria on saanut oman osuutensa vyörystä; 25 000 pakolaista on tullut Turkista Bulgariaan kahden vuoden aikana. Bulgaria jakaakin 160 kilometriä rajaa Turkin kanssa ja on vahvistanut rajavalvontaa kameroilla, liiketunnistimilla ja raja-aidalla sekä lisäämällä rajavartiolaitoksen miehitystä.

Lähteet: RT, Verkkomedia

http://www.patriootti.com/massiivinen-pakolaisvyory-balkaneilla/

1

1091

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Belgrad-NoviSad-Subotica

      Pakolaiset on keskittynyt rautatieasemille ja heille varatuille alueille. Ei näy juuri katukuvassa, koska ovat läpikulkumatkalla.
      Belgradin aseman kupeen kahvilassa jopa bisse maistui kahvilassa syyrialaisille. Koulutettuja ihmisiä sanoivat olevansa, osalla opinnot oli jäänyt kesken sodan takia.
      Unkarin suljettua rajansa, pakolaiset ovat Horgosin rajanylityspaikalla. Henkilöautoliikenne ohjataan Kelebijan rajanylityspaikalle, jossa kului vajaa tunti.

      Serbialaiset ihmettelivät unkarilaisten tiukkaa sulkua rajoilla.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      594
      2094
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      104
      1049
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      18
      987
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      4
      857
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      845
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      78
      778
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      749
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      87
      727
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      715
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      563
    Aihe