Avioelämää on takana liki parikymmentä vuotta yhteensä kahdessa eri liitossa. Hyvät ja pahat hetket ja ajat on kaikki koettuna niissä. Lopulta erot oli sopuisia ja kaikki osapuolet ovat tahoillaan nykyään onnellisia. Muistoja on kuitenkin jäänyt yllättävän vähän. Pysyvimmät muistot koskevat useimmiten elämässä kohokohtia tai pettymyksiä. Suurin osa oli siis tasaista perusjutskaa. Joskus tylsää ja toisinaan tasaisen turvaisaa.
Nyt jokusen vuoden vapauden tuulissa lentäneenä olen sitä mieltä että elämä on liian lyhyt minulle tasaisen turvaisaan elämään. Siispä vapaudesta pari sanaa!
Irtosuhteet ja lomaseksi eivät tuota ahdistusta eikä velvoitteita kuten parisuhteet. Vapaana miehenä kun suljen oven takanani mukavasti vietetyn aktiivisen yön jäljiltä niin olo on huojentunut ja vahva. Molemmat lähtevät omiin suuntiinsa.
Uudet seikkailut kutsuvat minua ilman että tarvitsisi potea huonoa omatuntoa tai vilkuilla kelloa. Aamukahvi maistuu ja aurinko paistaa.
Olen vapaa ja kaikki ovet ovat avoinna minulle. Voin ihan itse miettiä mitähän sitä tekisi, minne menisi, kenen kanssa vai yksin, ja katsotaan sitten mitä päivä tuo tullessaan vastaan. Vilkaisen puhelimeeni tulleita viestejä ja punnitsen mielessäni että olisiko tänään sellainen päivä että viestit aiheuttaisivat toimenpiteitä kun muut vapaat ihmiset ovat liikekannalla.
Kukaan ei motkota jos vähän mokaa, kukaan ei koeta laittaa minua omaan muottiinsa, ei mustasukkaisuusriitoja, ei kompromisseja ellen itse niin valitse, ei kiirettä kotiin, aamulla saan nukkua pitkään tai olla nukkumatta, wc-kannen voi jättää ylös, pedin voi pedata tai jättää petaamatta, jos unohdin kaupasta jotakin niin ei hätää - teen sitten jotakin muuta tai menen ulos syömään, ei jäkätystä.
Ei tarvitse pelätä jos tulee viesti yöllä tai päivällä että joku utelisi että kuka se oli ja mitä asiaa sillä oli, töissä voi olla niin pitkään kuin haluaa tai olla olematta ilman tilivelvollisuutta, ostaa voit mitä haluat tai olla ostamatta, voit katsoa naisten perään ilman että saat vihaisia katseita, voit flirttailla vaikka kassaneidille huoletta, voit lähteä spontaanisti mihin tahansa rientoihin vaikka viiden minuutin varoitusajalla ilman neuvotteluja tai voit olla lähtemättä kun kukaan ei painosta eikä ala mököttämään.
Näitä olisi paljon paljon lisää näitä vapaan miehen etuja mutta mainittakoon tässä vielä yksi tärkeä asia: Saa itse päättää omasta seksielämästään ja kellään ei ole siihen nokan koputtamista.

Vastaukset 12
Vanhimmat
ei äitin kanssa voi olla parisuhteessa. Jarmo! ryyppää vähän vähemmän.
Hyviä pointteja aloittajalla. Pitkälti olen täysin samoista syistä valinnut poikamieselämän. Voisin lisätä vielä listaan muutaman kohdan kuten poikamaiset hankinnat. Kun vaihdan autoa tai moottoripyörää niin eipä tarvitse neuvotella kenenkään kanssa siitä kumpi on tärkeämpi, olkkarin uusi matto vai minun moottoripyörä. Ensi kesäksi hankin veneen hartiapankilla. Ei neuvotteluja kenenkään kanssa ja siellä kyydissä istuu sitten ihan muita naisia kuin jonkun tai minun vaimot.
Pattaylle lokakuun puolivälissä.
Mitä itse arvostan nykyään on rauha. Kun tulen Bangkokin lentokentälle niin vaihdan puhelimeeni thaimaalaisen SIM-kortin jonka numeroa ei ole kuin lapsillani ja Thaimaan kavereillani. Suomen numerossani on viesti että palaan silloin ja silloin ja et voi jättää viestiä äänimerkin jälkeen. Ei työpuheluita, ei häirintää, ei lehtimyyjiä, ei mitään. Whats uppia käytän ystävieni ja lapsieni kanssa myös.
Vapaus tarkoittaa vapautta kaikesta. Irtiottoa kaikesta. Sitä on loma ja vapaa-aika.
Taivaan tosi. "Paristo" nimisessä sketsisarjassa oli se pariskunta millä meni aivan päin helvettiä. Totesivat kuitenkin aina lopuksi, kaiken kaaduttua niskaan, hieman epävarmalla äänellä toiselle että "Onhan meillä kuitenkin se rakkaus...?"
Onneksi on Pattaya.
Onneksi on Pattaya ettei tarvitse runkata kuin 50 viikkoa vuodesta.
On siinä kuitenkin eroa siihen, että joutuu runkkaamaan 52 viikkoa vuodessa.
Koita sinä vähentää sitä runkkaamista, se mädättää aivot jos sitä tekee jatkuvasti yli 5 tuntia päivässä. Mene vaikka metsään poimimaan marjoja. Jos oikein ahkerasti keräät niin saatat saada niistä niin paljon, että pääset viikoksi Thaimaaseen.
Kyllä siinä vaiheessa missä ainoa kommunikointi tapahtuu sähisemällä vaimon puolelta niin kannattaa laittaa hammasharja koteloon ja lähteä sinne missä miehellä on hyvä olla. Pattayalle.
Joo, näin teemme
Juttus on Maija kovasti muuttunu kahdessa vuodessa aloituksestasi ja mikäs kumma sai aikaiseksi näin fiksusti keskustelun aktivoinnin, vituttaako kun palstalla on muutakin kuin sun lerpatustas apina?
Persläpilerpalla , nyt Chiang Maista, Välillä Hiekkaharjusta, tai Lek Faista, ne ajatukset vasta ovat muuttuneet ja tekstit yhä enemmän mielipuolisiksi vaihtuneet...
Hei Unto.
Kukaan muu kuin aloittaja ei etsi ja aktivoi 2 vuotta vanhaa valitustaan.
Sä oot yksi monien puolesta kuules poju ihan yksinäs.
Meitä on todella paljon, jotka olemme lerppa palstojenpilaajasta saaneet tarpeeksemme.