Otin riskin ja tilasin kotasaunan, vaikka kovasti sitä keskustelupalstoilla haukuttiinkin. Meillä on vesijättömaa saaressa appivanhempien tynnyrisauna, josta ollaan kovasti tykätty myös, mutta sinne ei viisihenkinen perhe oikein tahdo lasten kasvaessa enään sopia. Tynnyrisaunaa on muokattu niin, että lauteet ovat vain toisella sivulla ja kiuasta siirretty keskeltä vähän sivuun. Näin on saatu lauteet ylemmäksi ja varpatkaan ei palele. Hyvä ja nopea lämmitteinen sauna kaikenkaikkiaan, kunhan tuon em. muutoksen tekee. Sitten lähdettiin mökin pihaan etsimään sipivaa saunaa. Sinne piti mahtua istumaan ainakin viisi henkeä ja pesutilaa pitää olla riittävästi. Käytiin kattelemassa monenmoista valmissaunaa ja vähitellen siirryttin kotasaunan kannalle. Kotasaunan valmistajia paljon. Lattua oli laidasta laitaan. Meitä miellytti eniten Timapuun kotasauna, koska ovet ja ikkunat kunnollista tekoa ja hintaan kuului vielä pystytyskin ja rahti. Oli halvempia, mutta olivat niin himpuloita ja alk. hinnat oli alhaisia, mutta kaikenlaista lisähärpäkettä olisi pitänyt ostaa, joten olisi se hinta noussut niissäkin. Kotasaunan kokoaminen on toki helppoa, mutta on siinäkin oma räpeltäminen tottumattomalla. Kannattaa muuten katsastella tuon puutavaran laatuakin, koska siinähän se pihassa tönöttää vuosikymmenet. No sitten tuumasta toimeen: Soitin tehtaalle, tehtiin tilaus ja sovittiin hinnasta ja toimitusajankohdasta. Aloin vääntää pohjia ja tehtiin kummallekkin sauna- ja grillikodalle betonikakut. Ei ollut kauheen paha paikka, vaikka aikaisemmin en ole moista tehnyt. Sitten oottelemaan kotatoimitusta. Tulivat sitten timapuun rekalla pihaan ja kaksi nuorta miestä alkoi askareisiin. Kyselivät joka hetki toiveita ja kelpaako näin ja näin? Käsittelivät puutavaraa kuin omaansa tehden, jota vähän ihmettelin. Tiputin yhden palikan itse maahan, niin heti putsasivat ja hiovat, vaikka sanoin, että antaa olla. Tarkkaa hommaa tekivät ja itseäni suurpiirteisenä rakentajana vähän ärsyttikin, mutta toisaalta priimastahan olen maksanutkin. Olin varma, että jotain asentajilta puuttui, mutta, ei kaikki tavarat ja härpäkkeet mukana. Olin tilannut kiukaan vaippasäiliöllä, mutta lisäksi myös piippusäiliön, joten lämmintä vettä piisaa. Piippusäiliötä ei huomaa piipusta muutoin kun, että siitä lähtee hana. Ei ollut sitä rumaa möhkylää. Aaamusta aloittivat ja illasta kaikki oli valmista. Sauna kylpyvalmiina, kota makkaranpaistovalmiina. Minut ohjestettiin miten mikäkin juttu toimii ja kuinka pitää pinnat suojata jos haluaa mm. lakkalla/maalaus yms. Ja löylyt ovat hyvät ja sauna lämpiää nopeasti, vaikka tuolla toisella keskustelupaltalla haukkuvatkin, mutta en usko, että ovat kotasaunassa käyneet. Ja täytyy huomioida se, että monessa kotasaunassa on sama ongelma kuin em. tynnyrisaunassa, alalaude jossa jalkoja pidetään on liian matalalla. Timapuun saunassa jalat on oikealla korkeudella. Kattoonkin on tehty välikattomadallus, koska muutenhan löyly karkaisi kattoon, nyt se kiertää vähän samalla tavalla kuin tynnyrisaunassakin. Minun kokemuksen mukaan kummatkin saunat hyviä, tynnisauna on Koskenpään tekemä ja kotasauna Timapuun. Kummatkin on kyllä oman lajinsa saunamersuja, joka näkyy hinnassakin, mutta kun köyhän ei kannata ostaa huonoa. Kannattaa vertailla ja laskea. Tuo, että tulevat pystyttämään on kyllä iso plussa, jota ei tajua kuin se joka kiroaa pussillisen kanssa ruuveja ja lautakasa pihalla. Koskenpään tynnyrisaunakin tulee valmiina kasattuna ja onhan ne kummatkin kotimaisia! Ollan kyllä koko perhe tyytyväisiä. Ja se, että kaikki meni putkeen, niin on raksahommissa minulle outoa ja uutta.
Kirjoittajalla ei sidonnaisuuksia Timapuuhun/Koskenpäähän.
Kotasauna.
3
6298
Vastaukset
- rane2
Kirjoittele kuinka ahne niille polttopuille tuo kota.
Korkea on ja lämmöt arvaat missä ?- EronenEsa
Hah hah... Oon saunonut ja saman verran menee puuta kuin tuossa matalassa tynnyrisaunassa. Käys joskus vilikasemassa kotasaunaa niin, ei se lopulta niin kauhen korkea ole ja sehän kapenee ylöspäin. Onhan monessa hirsimökissäkin korkeita vinokattoja saunanoissa ja hyvin nekin toimii.
- rane2
EronenEsa kirjoitti:
Hah hah... Oon saunonut ja saman verran menee puuta kuin tuossa matalassa tynnyrisaunassa. Käys joskus vilikasemassa kotasaunaa niin, ei se lopulta niin kauhen korkea ole ja sehän kapenee ylöspäin. Onhan monessa hirsimökissäkin korkeita vinokattoja saunanoissa ja hyvin nekin toimii.
Niin kylpööhän jotkut ulkosaunassa joka palannut ja jäänyt kiuvas jäljelle ja kuulema hyvät löylyt tulloo ;)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2494514Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1232949Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412712Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741700Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1051543Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn161431- 511271
- 921206
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2011065- 471045