Roswellin tapaus edelleen epäuskottava

Sanotaan ensin että uskon alien-spacecrafteihin ihan kybällä. Skepoa minusta ei saa tehtyä erkkikään. Mutta...

Ajatellaanpa, että valovuosien päästä saapuu alieneita, mutta kun he saapuvat maapallolle, niin maapallon olosuhteet yllättävätkin heidät niin, että ufo tippuu alas. Alienit kuolevat tai vangitaan/otetaan huostaan.

Kuulostaa ihan huuhaalta. Ja juuri jenkkien alueella toisen maailmansodan jälkimainingeissa, kun porukka on tosi militaristisesti jännittynyttä ja täpinöissään. Tehdään kokeita ja niin edelleen. Asiasta kertovat todistajat ovat jotenkin hörhöjä ja epäuskottavia ja epävakaita mielentilaltaan. Sen aistii kertomuksista. Eli ei vakuuta oikein tämä juttu vaikka HALUAISIN USKOA!!

Onko mistään muualta samantyyppisiä kertomuksia?? Esim. Ryssälandia, Kiina, Etelä-Amerikka..??
18<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

On melko idioottia armeijan henkilöstöä jos ei tunnista osittain alumiinista tehtyä säähavintopalloa. Myös se hulabaloo yhden säähavintopallon takia ei ole uskottavaa. Miksi paikat siivottiin kammaten joka sentti ja isolla kuljetuskoneella siirto muualle. Myös selitys salaisista kokeista nukeilla on naurettava koska näitä käytettiin vasta 60-luvulla. Eli provosi on epäonnistunut täysin.

Äänestä

Isopääalienien pääkin on täysin käyttökelvoton Maan painovoimassa. Niska ei kestä ellei pää ole täynnä heliumia, jolloinka pää olisi käyttökelvoton universaalisti.

Äänestä
  • Kyllä se sinullakin kestää iso pää ilman selkärankaakin kun poltsisi on tyhjää täynnä. Siel kaikuu kun huutaa haloo.

    Äänestä

  • Ja täällä ihmetelleään kun ketjut trollataan aina, tässä yksi esimerkki siitä.

    Äänestä


  • kukkuu-kekek-kukkuu kirjoitti:

    Kyllä se sinullakin kestää iso pää ilman selkärankaakin kun poltsisi on tyhjää täynnä. Siel kaikuu kun huutaa haloo.

    Älä sinä Kekkiä solvaa ! Alienien iso pää on aivan yhtä todennäköinen syy, kuin kaikki muutkin esitetyt teoriat, jotka yleensä lähtevät siitä , että kuvitellun onnettomuusufon tekniikka on korkeintaan maallisten jumbojettien tasoa, ja että alieenitkin ovat yhtä erehtyväisiä kuin me maan matoset, saattavat jopa kärsiä viinan kiroista kuten mekin !

    Äänestä

että ootte Viisaita... oottakaas, pitää varman lukee... enhän mä osaa, kattoo vaan o.o

Äänestä

"...Ajatellaanpa, että valovuosien päästä saapuu alieneita, mutta kun he saapuvat maapallolle, niin maapallon olosuhteet yllättävätkin heidät niin, että ufo tippuu alas...."

Onhan se toki ihmeellistä, että alienalukset tekevät valtavilla nopeuksilla pitkiä avaruusmatkoja asteroidit ja muut avaruuskappaleet erehtymättä väistäen, ja sitten
lento hitaalla nopeudella maan ilmakehässä tuottaa ylivoimaisia vaikeuksia, ja törmätään Roswellin puihin ja pensaisiin.
Ehkä selitys löytyy juuri mainitsemistasi maapallon yllättävistä olosuhteista.
Jo laskuvarjokin, joka Roswell-turmassa olisi voinut pelastaa monen alienin hengen,
on heidän tekniikallaan ylivoimainen valmistaa.
Myös kulttuuriset erotkin voivat saattaa alieenit hämilleen. Hehän ovat informaatiotekniikassakin vielä pellontallausasteella, paperi ja painomuste on
heille täysin uutta tekniikkaa, puhumattakaan käyttämästämme sähköisestä viestinnästä.

Äänestä

Ainoa mikä voisi selittää putoamisen on yllättävä ydinkoe ufon läheisyydessä sen jälkeen kun suojakentät on laskettu...?

Äänestä

Alus putosi kun salama iski alukseen? On Air Francenkin huipputekninen jumbojetti pudonnut ukkosmyrskyssä. Tai inhimillinen virhe. Onhan ne alienitkin erehtyväisiä.

Äänestä
  • Alkoholi on myös yksi mahdollinen syy. Onhan se aiheuttanut onnettomuuksia
    kotimaisessakin lentoliikenteessä (Koivulahti v.1961).
    Tuolloin kapteenin promillet olivat 2 ja lentoperämiehen 1.56.
    On mahdollista, että Kuningas Alkoholin valtakunta ulottuu jopa vieraisiin galakseihin !

    Äänestä

  • Ufotutkija_Tumelius kirjoitti:

    Alkoholi on myös yksi mahdollinen syy. Onhan se aiheuttanut onnettomuuksia
    kotimaisessakin lentoliikenteessä (Koivulahti v.1961).
    Tuolloin kapteenin promillet olivat 2 ja lentoperämiehen 1.56.
    On mahdollista, että Kuningas Alkoholin valtakunta ulottuu jopa vieraisiin galakseihin !

    James Randin poikaystävän charmi saa alienienkin päät sekaisin !

    Äänestä

"...Onko mistään muualta samantyyppisiä kertomuksia?? Esim. Ryssälandia, Kiina, Etelä-Amerikka..?? "

Eipä taida ainakaan yhtä tunnettua löytyä, mutta kehitetäänpä sellainen tänne kotisuomeen, esim. Pöytyälle:

Paikallisen nuorison ufotutkimusseura alkaa levittää "luotettavasta lähteestä" saamaansa tietoa:
Karhunojasta pohjoiseen, autiolla metsäalueella on mitä ilmeisimmin tapahtunut
torstain vastaisena yönä ufocrash. Paikalta on tavattu n. 7,5 m leveä iskeytymisjälki, jonka ympäriltä on
tavattu vaaleita metallinsirpaleita, joiden koostumusta ei ole pystytty selvittämään.
Lisäksi on löydetty elektroniikkaromua mm. germaniumdiodi.
Tarkempia tietoja ei ole saatavilla, sillä pian crashin jälkeen poliisiviranomaiset
ja armeijan yksiköt eristivät alueen ja kuljettivat törmäysjäänteet salaiseen tutkimuspaikkaan.
Mainittuna yönä lähitaajaman asukkaat olivat havainneet korkealla leijuvan ,
hopeanvärisen pallon, jota arvelivat heliumtäytteiseksi säähavaintopalloksi,
joka sitten äkkiä katosi näkyvistä kirkkaan välähdyksen saattaamana.
Paikallinen maanviljelijä oli kiikarilla havainnut pallon kyljessä outoja hieroglyfejä,
jotka hän ehti luonnostella muistivihkoonsa.
Muutama päivä tapahtuman jälkeen paikalliset koululaiset olivat koulumatkallaan
metsänreunassa havainneet isopäisen mutta lyhytkasvuisen ihmistä muistuttavan olennon, joka ontui vasenta jalkaansa.

Jos sitten projekti hoidetaan amerikkalaisella tehokkuudella loppuun asti, niin vuoden päästä paikkakunnalla avataa UFOCAFE PÖYTYÄ , jonka tarjoilutilan vitriineissä on vaaleita metallinsirpaleita ja erityyppisiä germaniumdiodeja ja kopio maanviljelijä Maukkarisen hieroglyfimuistiinpanoista.

Äänestä
  • Ihan ensimmäiseksi sinne on saatava skeptikoiden edustaja paikalle ettei mene ihan hörhöilyksi. Mieleeni nousee eräs valkopartainen vanhempi herrasmies jota ei ufot hirvitä ja saattaapas tehdä paljastuksenkin jos siellä vaikka ihmisiä taas kusetetaan ja myydään laihaa kahvia!!!
    Myös anaaliabduktiot ovat tuolle skeptikoiden keulahahmolle tuttuja. Mehikaano sisään, mehikaano ulos, ja sitten toistetaan sama useaan otteeseen, vertaisarvioinnin vuoksi tietenkin. Tutkimalla ilmaan vapautuneita suolikaasuja saadaan selville monia tärkeitä asioita.
    Täytyy toivoa että maahanmuuttoviranomaisten Randiin kohdistamat syytökset johda matkustuskieltoon ja vankeustuomioon.
    USA on niin tiukkapipoinen maa että kellarikerroksessakaan ei saa piilotella meksikosta seksuaalisiin tarpeisiin salakuljetettua poikaa. Ihme maa sanon minä!
    Nyt puhutaan kuitenkin sellaisen tason skeptikosta että ihmisen lait eivät häntä saisi koskea. Skeptikoiden hyväksynnän hän on saavuttanut ja se riittäköön!
    Randi tulee pöytyälle niin että pakoputket ovat tulikuumat ja niitä kirvelee vielä sen jälkeenkin!

    Äänestä

  • Ei helkkarissa, ei Randia missään nimessä Pöytyälle !
    Äijä on homofantasioillaan tuhonnut jo liian monen suomalaisen lupaavan
    ufotutkijan uran.
    Ovat nimittäin ufojen sijasta alkaneet tutkia Maan asukkaiden poikkeavaa sukupuolista käyttäytymistä ja sukupuolielimien anatomiaa !
    Jo 15,2% palstan kirjoituksista liittyy tähän aihealueeseen !

    Äänestä

  • Pöytyä-crashin käsikirjoitus on hyvä.
    Muistutan kuitenkin, että mukaan on värvättävä arvovaltaisia todistajia,
    vähintään everstin arvoinen sotilashenkilö ja ylikonstaapelin arvoinen
    poliisiviranomainen.
    Rahvaan piiristä todistajia löytyy helposti jo kossupullon voimalla,
    täällä ei tarvita skotlantilaista viskiä, niin kuin Pennistonin värväämisessä Rendlesham-keississä.

    Äänestä

  • Täydennykseksi sopisi vielä jatko, että lähistöltä olisi myöhemmin löytynyt alienruumis, jolle erittäin salainen lääketieteellinen taho olisi suorittanut obduktion,
    jonka tulokset olisi julistettu salassa pidettäviksi 100 vuoden ajan.
    Pöytyän Hautaustoimistosta olisi myös tilattu pienikokoinen ruumisarkku obduktion jälkeen.

    Äänestä

  • Perinteinen klassinen käsikirjoitus ufokeissistä ilman
    modernia kanavointihömpötystä.
    Epäilen kuitenkin, että ei täällä näitä osata toteuttaa ammattimaisesti , niin kuin USAssa osataan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


SmegmaMale kirjoitti:

Sanotaan ensin että uskon alien-spacecrafteihin ihan kybällä. Skepoa minusta ei saa tehtyä erkkikään. Mutta...

Ajatellaanpa, että valovuosien päästä saapuu alieneita, mutta kun he saapuvat maapallolle, niin maapallon olosuhteet yllättävätkin heidät niin, että ufo tippuu alas. Alienit kuolevat tai vangitaan/otetaan huostaan.

Kuulostaa ihan huuhaalta. Ja juuri jenkkien alueella toisen maailmansodan jälkimainingeissa, kun porukka on tosi militaristisesti jännittynyttä ja täpinöissään. Tehdään kokeita ja niin edelleen. Asiasta kertovat todistajat ovat jotenkin hörhöjä ja epäuskottavia ja epävakaita mielentilaltaan. Sen aistii kertomuksista. Eli ei vakuuta oikein tämä juttu vaikka HALUAISIN USKOA!!

Onko mistään muualta samantyyppisiä kertomuksia?? Esim. Ryssälandia, Kiina, Etelä-Amerikka..??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu