Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Olivatko he kimeerin ystäviä?

miksi-ei-kimeeriä-fuck

Lapsia joukkoraiskanneet afrikkalaiset vankilaan Helsingissä
Julkaistu: 26.8.2015
julkaisia: Koivuhaan isänmaalliset.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi keskiviikkona kolme afrikkalaista vankilaan suomalaislasten huumaamisesta ja raiskaamisesta. He saivat tuomion kahdesta eri rikoksesta, mutta kaksi heistä on jo aiemmin tuomittu vastaavanlaisista teoista.
Helsingin käräjäoikeus langetti afrikkalaiskolmikolle vankeutta 15-vuotiaan raiskauksesta. Miehet saivat tuomiot myös törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Oikeuden mukaan miehet olivat polttaneet uhrin kanssa kannabista, minkä jälkeen kaikki kolme tekijää työntyivät uhriin vuorotellen väkisin.
Kenny Atoki-Embambe tuomittiin vuodeksi ja kuukaudeksi vankeuteen ja Yves Kimuete kahdeksi vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi vankeuteen. Anzabi Jordan Mokango tuomittiin yhdeksän kuukauden ehdottomaan vankeuteen.
Atoki-Embambe ja Mokango ovat jo aiemmin saaneet kahden vuoden sekä kahden vuoden ja kolmen kuukauden vankeustuomiot törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Heidän uhrinsa olivat 12- ja 13-vuotiaita tyttöjä.
Valtamediasta ainoastaan oululainen Kaleva-lehti kertoi uutisessaan tekijöiden nimet. Muut lehdet jättivät nimet kertomatta ja osa valtamediasta ei uutisoinut tapauksesta lainkaan.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kukkoilija-koivuhaasta

      Mitä vittua lehti lahjomattomasti kertoi että Kenny Atoki-Embambe on sudanilainen.
      Tiedäkkö tunteeko hän kimeeriä?
      Voit ottaa selvää itse siitä jos haluat.

    • strangefruits

      Täällä ei meno muutu, ennenkuin vastataan samalla mitalla!

    • ylös-tää-juttulainen

      ylös

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      85
      2278
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      50
      1974
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1848
    4. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      87
      1783
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1618
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1532
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      24
      1413
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1372
    9. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      39
      1359
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1341
    Aihe