Käyttäyidyin typeräsi eksän edessä..

Noloa

Minua nolottaa niin paljon. Voisko joku antaa ehkä neuvoja tai pari lohduttavaa sanaa..

Pari viikkoa sitten olin kaveriporukan kanssa bileissä ja olimme jo lähdössä sieltä baariin (aika humalassa) kunnes huomasin että eksäni oli myös siellä samoissa bileissä, hän oli jo tervehtimässä minua kun kävelin hänen ohitseen. En sanonut mitään koska olin niin säikähtänyt hänen näkemisestään. Ja hänen äänessään oli niin vittumainen sävy. Emmekä edes ole puhuneet pitkään aikaan. Hän oli jonkun mekkoon pukeutuneen tytön kanssa.

En sanonut eksälleni mitään (koska olen vihainen ja katkera hänelle, hänen kohdeltuaan minua niin kaltoin silloin kun olimme yhdessä ja miten hän jätti minut) Eksäni näki minun jo tekevän lähtöä mutta..

En vain voinut lähteä kun näin eksäni pitkästä aikaa, kaikki katkerat muistot tulvahtivat mieleeni ja oisin halunnut puhua hänelle ja saada selvitystä asioihin.. Hän on kohdellut minua niin julmasti että en millään voi unohtaa.

Minun olisi pitänyt vaan lähteä kavereideni kyydillä mutta olin tyhmä ja jäin sinne paikkaan, menin eksäni porukkaan juttelemaan (en edes tuntenut sieltä kuin pari tyyppiä eksäni lisäksi) ja loppuillan (myöhään yöhön asti) istuinkin sitten heidän luonaan ja juttelin jollekin tuntemattomalle tosi humaiselle tytölle joka yritti iskeä minua kokoajan vaikka en ollut ollenkaan kiinnostunut.. Jäin siihen juttelemaan vain koska halusin olla eksäni kanssa samassa seurassa. En kertaakaan sanonut eksälleni mitään enkä edes katsonut häntä. (Mutta arvaan että näki lävitseni..)

Jossain vaiheessa iltaa kuulin kun eksäni puhui minusta jotain ja sanoi parille tyypille että olen hänen eksänsä.. Ties mitä muuta.

Olin niin humalassa ja vaikka käyttäydyin varmaan ihan asiallisesti kuten aina, en silti muista paljoa mitä olen puhunut ja pelottaa että olen puhunut jotain tyhmää.. En halua näyttää tyhmältä eksäni silmissä!

Sitten aamuyöstä lähdin heidän seurassaan pois ja seurasin heitä kaupungilla kohti heidän yöpaikkaansa. (Sanoin että olen ehkä vailla yöpaikkaa koska minulle ei yksin ollut varaa taksiin mennä kotiin)

Eksäni ja hänen seurassaan ollut tyttö mekossa ja pari muuta kaveria kuitenkin jäivät jumittamaan johonkin kaupungille ja me muut kävelimme edeltä sen kämpän luo mihin heidän piti päästä yöksi. Emme päässeet sisään, koska avain oli jollain niistä kaupungille jääneistä tytöistä. Niimpä istuttiin siellä ulkona kylmässä ties kuinka kauan ja juteltiin ja odoteltiin.

Minä siinä aloin jo vähän selvitä ja tulla tajuihini, mietin että mitä minä oikein teen täällä, eksäni kaveriporukan kanssa, odottamassa pääsyä jonkun tuntemattoman ihmisen kotiin yöksi vaikka minua ei ole edes kutsuttu. Oli paha mieli että olin edes liittynyt eksäni seuraan. Ja mietin että eksäni varmaan tahalteen jäi sinne kaupungille hidastelemaan jotta saisi nöyryyttää minua lisää..

Sanoin siinä sitten heipat ja lähdin kävelemään himaan päin ja soitin yhdelle kaverilleni vaikka tämä oli jo nukkumassa että tulee hakemaan minut.. ja minä itkin ja minua hävetti niin paljon ja oli niin kurja olo.

Ja myöhemmin sain tietää että eksäni seurassa ollut mekkotyttö oli hänen uusi tyttöystävänsä.. Tosi kiva. Eksäni on varmaan puhunut hänen kanssaan siellä bileissä ja myöhemmin minusta että toi on mun eksä ja mitähän se oikeen seuraa mua ja nauraneet minulle ja kaikkea.. En uskalla edes ajatella. En ole vainoharhainen joka pelkää aina pahinta, vaan tiedän että eksäni on oikeasti ilkeä ihminen joka nauttii muille nauramisesta.

On niin säälittävä olo kun en voinut humalassa hillitä itseäni vaan minun oli pakko tunkea eksän porukkaan.. Ja joo "kaikki tekee humalassa tyhmiä juttuja" ja "kaikki tekee eksän edessä tyhmiä juttuja" joskus.. Silti tämä vaivaa minua niin paljon koska eksälläni on minuun vielä niin tiukka ote enkä usko että koskaan saan häneltä anteeksipyyntöä tekoihinsa.

Hän on sellainen hurmuri tyttö josta monet ihmiset pitävät mutta pinnan alla hän on hyvin erilainen ihminen, ja hän kohtelee tyttöystäviään väärin (pettää, sitten jättää, lyö jopa) kaikki tietää sen, silti hänen kaverinsa katsoo kaikkea sormien lävitse. Minua ihan hävettää että olen edes ollut hänen kanssaan mutta silti en voi sille mitään että annan itseni surra hänen takiaan..

Life goes on ja pitäisi vaan unohtaa tälläiset kommellukset mutta en saa tätä asiaa mielestäni.. Mietin vaan että eksäni ja hänen uusi tyttönsä varmaan ajattelevat että olen säälittävä..

Miks minusta tuntuu että olen mennyt tekemään jotain peruuttamattoman tyhmää ja noloa vaikka todellisuudessa olin vain humalassa ja ikävät muistot siitä miten eksäni kohteli minua saivat minut käyttäytymään typerästi.

Oisko jollain viisaammalla mitään ystävällistä sanottavaa tai neuvoa.. Ei tarvise ilkkua

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kdöak

      Häpeän tunne helpottaa ajan myötä. Nyt se tuntuu ehkä musertavalta, mutta päivien kuluessa kurja tunne himmenee ja lopulta asia alkaa tuntumaan mitättömältä.
      Etkä tosiaan tehnyt mitään niin noloa, että siitä pitäisi itseään ruoskia. Eritoten krapulassa omat mokat tuppaavat paisumaan päässä...
      Ja exälläsi ei ole mitään varaa naureskella/ tuomita jos tosiaan on väkivaltainen kusipää.
      Jaksamista! :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 184
      1981
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      52
      1888
    3. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      135
      1578
    4. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      143
      1458
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1324
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1194
    7. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1175
    8. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      10
      1143
    9. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1118
    10. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      10
      1109
    Aihe