Ennustan Sampoa, Fortumia ja Nordeaa...
Vastaukset 25
- osinko_osakkeita
Eikös myös Kesko ole ollut hyvä osingonmaksaja ainakin aiempina vuosina ja miksei jatkossakin. Samoin Elisa.
http://www.kauppalehti.fi/5/i/porssi/osingot/index.jsp?sort=osinko&order=descending - 816
Kannattaa myös huomioida se, millä yhtiöillä osinko todennäköisesti kasvaa vuosien mittaan. Näillä todennäköisesti myös kurssi nousee. Kaiken tuon tietysti mahdollistaa osakekohtaisen tuloksen nousu. Tuloksen nousu ei piemmän päälle onnistu ilman liikevaihdonkin nousua.
- Kylmääfaktaa
Nordean osinko tulee kasvamaan tulevina vuosina. Nyt osaketta saa vielä melko edullisesti kuten Sampoa aikanaan. Kurssi voi olla pian jo 12-14 euroa.
- osingoitsija
Ei unohdeta vähän tylsää mutta tehokasta Teliasoneraa. Nyt voi ostaa jopa alle 5 eurolla per osake, aika hyvä tuottoprosentti osingolla ensi keväänä. Yhtiö karsii riskisempiä Euraasian osiaan pois, jotka ovat rasittaneet taloutta ja mainetta, joten kurssi voi pian pompsahtaa eurolla kahdella ylöspäin. Jokaisen osinkosijoittajan unelmaosake.
- järkisijoitusta
Operaattoreilla on kyllä perinteisesti hyvät tuotot olleet. Liiketoimintakin lienee maailmantaloudesta hyvin vähän riippuvaista, kun käytännössä perustuu ihmisten yhteydenpitoon muutaman kympin kk maksuilla. Harkinnassa myös omaan salkkuun..
- osinkoatuottoa
Tuolta noita löytyy. Disclaimerina, että minulla ei ole mitään tekemistä Indereksen kanssa:
https://www.inderes.fi/sites/default/files/aamukatsaus_inderes_100_24_9_2015_k5.pdf
https://www.inderes.fi/system/files/company-reports/eq_seurannan_aloitus_final.pdf - Valtionyhtiöt_kärjessä
Nyt voi valtion omistuksella olla osinkoa suurentava vaikutus. Kun budjetin täytteeksi on revittävä rahaa mistä tahansa, osingon nostaminen on niitä helpoimpia ratkaisuja. Toisaalta on se riski, että valtio tarvitsee vielä enemmän rahaa, pistää osakkeensa myyntiin ja romauttaa kurssin.
- E220_CDI
Täysin mahdollista, mutta eihän se ole riski, vaan mahdollisuus ostaa hyvää tavaraa entistä halvemmalla.
En minä aio myydä taloanikaan pelkästään sen vuoksi, että ensi viikolla joku pöljä tarjoaa siitä reilusti alle käyvän hinnan.
- eq1
EQ !
- Nuorisäästäjä
Jokerikorttina Outotec. Nyt säästöt purevat jo hyvin, huollon osuus toiminnasta kasvanut ja kun liiketoiminta vilkastuu vähänkin lisää, niin saa mukavan osinkoprosentin nykytason 3,50-3,60 hankintahinnalle. Hetkessä se ei toki tapahdu. Katsotaan parin vuoden kuluttua Outotecin kurssia ja osinkoa. Pidän positiivisena signaalina sitä, että Outotec saa vähitellen varovaisia ostosuosituksia, vaikka moni sijoittaja vielä epäröikin. Odottelu vie monilta kuitenkin tuottoja, koska osakkeen hinta noussee melko pian yli 4 euron tason. Isot kehityssuunnat ja trendit ovat vahvasti Outotecin puolella, mutta aikaa ja kärsivällisyyttä tarvitaan. Pohjolan asettama tavoitehinta 5,50 on tällä hetkellä se taso, johon henkilökohtaisesti peilaan osaketta loppuvuoden aikana ja vuoden 2016 alkaessa.
- sijoitustietoutta
Eikö teillä ole mitään mielikuvistusta...fortum, tellu etc etc. Varmasti ihan ok, mutta missä on halu etsiä oikeasti fiksuja sijoituksia?
Tämänpäiväisen jälkeen jo minun viime tammikuussa ostamalleni erälle Okmeticia, tämän vuoden osinkotuotto on 0,7/5,33 = 13,1 %. Ja arvatkaa onko keskihintani salkkuni suurimmalle omistukselle lähellekään tuota näiden vuosien tankkauksen jäljiltä?
En usko, että okme nykyhinnalla tulee ensi vuonna (lisäosingot jäänevät yhteen) olemaan pörssin paras osingonmaksaja, mutta muutaman vuoden aikaskaalalla sillä on hyvät mahkut siihen. Ja ennen kuin kysytte, niin katsokaa muutakin kuin sitä tämän sekunnin epsiä. - Wiikari
COMPTEL, koska firma on vahvassa nosteessa ja osinko tulee kasvamaan reippaasti:
http://www.arvopaperi.fi/uutisarkisto/erkki etola osti kerralla reilun siivun comptelista/a1073849 - vankkuri
SRV nostanee osinkoa AIKA reippaasti tilauskirjat paisuneet kuin pullataikina..
- target2020
Comptelin osinko tosiaan kasvuputkessa, tämä on vasta alkua.
- possujunalainen
Atria tulee kehittymään kiitettäväksi osinkon maksajaksi
- NokiaaUskova
Nokia on ainakin vielä tällä 4,12e kurssilla melko hyvän tuoton tuova sijoitus osinkoja ajatellen, osingon arvellaan olevan 0,17e keväällä 2017. Nokia tulee tuplaamaan kurssinsa noin 1- 2v sisällä, Nokia on nyt niin pohjilla kuin suuri markkina-arvoltaa miljardeja oleva yritys vaan olla voi.
- SalkkuTäynnäHyvää
Hyvänä ennusteena voisi olla se että Nordnetin Jukka Oksaharju osti ison erän Nokiaa marraskuussa, Hän kertoi että siitä on aikaa n 10 vuotta kun on omistanut Nokiaa ja nyt palasi jälleen omistajaksi. Nokialla on hyvät näkymät noin 2 vuoden kuluttua viimeistään, vuosi 2017 tulee Surin mukaan vielä olemaan vaikea ja haasteellinen. Nyt Nokia on kuitenkin lähtenyt melko mukavaan nousuun ja toivottavasti nousu jatkuu ja jatkuu. Uskon että osake tulee olemaan noin 8-9e hujakoilla kun alkaa tapahtumaan ja siihen ei mene pitkään, osake on nimittäin niin alhaalla nyt, eli erittäin hyvä kohde sijoitukselle.
- Johanss
Comptel pompsahti tänään ylöspäin, vuoden lopulla tullee lisää kauppauutisia. 3 euroa puhki kun saadaan yksi isompi tilaus tai soppari julki? Sitä kunnon mälliä odotellessa..
- Nojooerkki
Vanha ketju. Seuraavat osu got maksetaan 2017 keväällä ja Kesko maksaa parhaiten. Itselläni on Nordea, ei maksa tarpeeksi.
- onkoparempia
Kesko 2, 50 ja vuonna 2017 n. 1,90 e/ osake
- Luulenjaniin
Kompsista, ja Kone sekä Wärtsilä.
- onkoparempiavaihtoehtoja
Ennustuksia ei tarvita. Edellisen vuoden osinkokalenteri ja lisäksi selvitys miten yhtiö on pärjännyt nyt.
- Kukatietäätämän
Norvestia jakaa osinkoa 60 % osakekohtaisesta tuloksesta. Löytyykö parempaa osingonmaksajaa?
- eiilmeisestikuluja
Eipä ole tullut vastaan.
- toteaja-
Norvestia ei jaa enää mitään osinkoa......
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.891418Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu47973- 14855
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.40828- 92731
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.81730- 46718
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl17717Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj27677- 59662
- 66653
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan97641- 45634
- 10608
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa56585Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47566Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.129547- 43544
Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13522Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31515