Ns. tasa-arvoista avioliittoa kannattavien ihmisten mielestä perheeseen on mahdollista kuulua kaksi isää, mutta ei yhtään äitiä tai kaksi äitiä, mutta ei yhtään isää. Koko ajatus on täysin sairas, järjetön ja luonnonvastainen. Vain idiootti voi kannattaa sellaista.
Kasvaakseen tasapainoiseksi ihmiseksi, jokainen lapsi tarvitsee terveen kasvuympäristön, johon kuuluu isä ja äiti. Ymmärrämme toki, että jossain tilanteissa lapselle on hankittava biologisten vanhempien sijaan kasvatusisä ja/tai kasvatusäiti.
Mies ja nainen on luotu erilaisiksi ja täydentämään toisiaan. Siksi kaksi miestä ei voi koskaan korvata puuttuvaa äitiä, eikä kaksi naista voi koskaan korvata puuttuvaa isää. Yhdellä lapsella ei voi olla kahta isää, eikä yhdellä lapsella voi olla kahta äitiä. Tämän pitäisi olla itsestään selvyys jokaiselle tervejärkiselle ihmiselle ja myös SETA:lle. Aito ja tasa-arvoinen avioliitto on miehen ja naisen välinen liitto, eikä mikään muu yhdistelmä.
"Haureuden syntien välttämiseksi olkoon kullakin miehellä oma vaimonsa ja kullakin naisella aviomiehensä." (1.Kor.7:2)
Lapsen oikeudet avioliitossa
1
<50
Vastaukset
- hauktus
Kerros val*pää kun tänne asti olet vaivautunut miksi melkein joka toinen avioliitto päättyy eroon ja miten se sopii uskomuksiisi, eikö siinä ole vakava ristiriita !.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I1533470Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk842996Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva672469Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro442369Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?552284Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä1152245Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja
Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,172237Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.1512159Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!
Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville321642Muistan vuosikymmenten takaa
Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.121636