Rakkaus, sen ei pitäisi tuottaa kipua eikä ahdisttusta, mutta miksi se sattuu, se kun rakastaa toista ihmistä pyyteettömästi, ilman vaateita? Se sattuu siksi, koska rakastamani ihminen näkee minussa syitä huomautella miksi en ole sitä, tätä tai tuota.
Rakkaus on elämä, myös ihminen on kokonainen, kaikissa ihmisissä on "vikansa", tai, ehkäpä ne eiväkään ole vikoja vaan osia ihmisen persoonassa. Rakastettuni on minulle rakas juuri siksi, että hän on juuri hän, sellaisenaan, kokonaan hänenä. Minä en hänelle riitä minuna; olen vain vakaa, aikuinen, stabiili ja ihan tavallinen nainen.
Kaksi ihmistä ei koskaan voi tulla yhdeksi, ei sulautua toisiinsa niin, että tunnetilatkin johtuvat aina toisesta, esim. niin, että kun toinen on masentunut, silloin toinenkin on sitä, tietysi aina enemmän.
En tiedä, onko tässä löpinässä mitään mieltä, itsehoidollista kai.
Minun käsitykseni rakkaudesta on toisen ihmisen kokonaisvaltaista rakastamista ja kunnioittamista, elämän matkalla yhdessä kulkemista ja kasvun tukemista, molemminpuolisesti.
Sattuu vaan niin syvälle sieluun ja sydämeen, kun tunnen etten kelpaa enkä riitä, hänelle, joka minua rakastavansa sanoo.
Minä tyhmä rakastan häntä silti, suunnattoman paljon.
Rakkaus on elämä, myös ihminen on kokonainen, kaikissa ihmisissä on "vikansa", tai, ehkäpä ne eiväkään ole vikoja vaan osia ihmisen persoonassa. Rakastettuni on minulle rakas juuri siksi, että hän on juuri hän, sellaisenaan, kokonaan hänenä. Minä en hänelle riitä minuna; olen vain vakaa, aikuinen, stabiili ja ihan tavallinen nainen.
Kaksi ihmistä ei koskaan voi tulla yhdeksi, ei sulautua toisiinsa niin, että tunnetilatkin johtuvat aina toisesta, esim. niin, että kun toinen on masentunut, silloin toinenkin on sitä, tietysi aina enemmän.
En tiedä, onko tässä löpinässä mitään mieltä, itsehoidollista kai.
Minun käsitykseni rakkaudesta on toisen ihmisen kokonaisvaltaista rakastamista ja kunnioittamista, elämän matkalla yhdessä kulkemista ja kasvun tukemista, molemminpuolisesti.
Sattuu vaan niin syvälle sieluun ja sydämeen, kun tunnen etten kelpaa enkä riitä, hänelle, joka minua rakastavansa sanoo.
Minä tyhmä rakastan häntä silti, suunnattoman paljon.
Vastaukset 10
Vanhimmat
melkein kuin minun kynästäni oli tuo sinun tekstisi...=(
Minä olen viime aikoina pohdiskellut ihan samaa. Ahdistus täyttää mieleni liian useasti, kun tiedän yrittäväni kaikkeni ja rakkaus-ihmiseni ei näytä arvostavan tunteitani. Hänkin sanoo välittävänsä paljon. Minä tiedän välittäväni enemmän, jos sen näin kurjasti voi mitata.
Ystäväni sanoi minulle kerran , että se joka rakastaa liikaa menettää kaiken. Minä olen aina pitänyt rakkautta positiivisena tunteena, mutta toisiin aatoksiin olen tullut. Mikään ei ole sen kiduttavampaa henkisesti kuin rakastaa saamatta vastarakkautta (tarpeeksi) , tuntea itsensä riittämättömäksi toiselle...
Nii se on kyllä kummaa, että miten jotkut olevinaan rakastaa jotakin, mut silti satuttaa tätä.. *ei voi ymmärtää*..
Sellainen joka satuttaa tahtoen tai tahtomattaan, on kypsymätön minä keskeinen ihminen, jonka ajatuksiin ei mahdu muiden ihmisten tunteet.
"tahtomattaan"..hmm.
Onneksi on maailmassa sentään noin täydellisiä ihmisiä kuin sinä ettet edes tahtomattasi tee virheitä.
Toivottavasti olet jossain todella tärkeässä työssä.
..silloin myös kunnioita rakastaan? Ei nälvi tai piikittele, vaan mieluummin tukee ja "vahvistaa" kaikkee positiivista ja hyvää mitä toisessa on..
Ei mua haluta iskee toista heikkoon kohtaan, vaikka sillä sitten saisin jotain tyydytystä..
Vai onko niin et jos ei kykene ilmaisemaan pahaa oloaan, siirtää sen kaveriin vaikka ilkeilemällä ja näin oma itse pysyy kontrollissa...? Mut tää tais jo eksyä toisaalle alkuperäisaiheesta, sori :/
"..silloin myös kunnioita rakastaan? Ei nälvi tai piikittele, vaan mieluummin tukee ja "vahvistaa" kaikkee positiivista ja hyvää mitä toisessa on.."
samaa mieltä olen kanssasi, zzahra. En todellakaan puhuisi rakkaudesta, jos toisen osapuolen energia kuluu vain negatiiviseen keskittymiseen.
ja haavoittuva. En voi ymmärtää koko rakkautta muuten, kuin itsensä alttiiksi pistämisenä.
Se, minkä monesti unohtaa, on että toinen on vain samanlainen ihminen, yhtä epävarma, haavoittuva, helposti pelossaan perääntyvä. Jos ihmisten välistä rakkautta on - ja sitä on - se on MOLEMMINPUOLISEN ANTAUTUMISEN tulos. Kummallista on että antautuminen on helpompaa ja autuaampaa kuin sen vastaanottaminen. Itse kertoo itselleen rakastavansa ja toista soimaa rakkauden puutteesta. Itsestäni puhun, opettelen juuri...
melkoisen vaikeaa ja kaikelle aina on syynsä.
Lueskelin joskus olikohan se alanon, tai jotain sinnepäin, alkoholistien lasten tunne-elämästä.
Ja siinä olikin kyllä/ei/kyllä- kerroksia niin paljon, että meni ihan sekasin.
Jospa rakkaasi on kotoansa saanut mallin, missä
toiselle jankutetaan asioita samaan malliin? Se ei oikeastaan ole henkilökohtaista, vaan tapa ja jos ei mitään syytäkään olisi, niin kyllä niitä keksitään.
Mitäs jos annat mennä toisesta sisään ja toisesta ulos... ja sanot takaisin vaikka, onpa sinulla kauniit silmät ja halaat.Tarkotus olisi , että teet jotain semmosta, mitä et ole ennen tehnyt vastaavassa tilanteessa.Se on semmosta peliä , mikä yleensä alkaa samalla tavalla ja jatkuu "sovitun" kaavan mukaan ja kaikki mikä ei sovi kaavaan muuttaa "juonta".
Se joka haluaa muuttaa toista, ei ole tyytyväinen itseensä ja jotenkin etsii silloin toisesta vikoja.
Toistemme tunteitahan me peilaillaan kans eli onks pakko saada se masennustartunta voihan sitä tartuttaa ite vaikka jotain ilosempaa.
Tiedän,tiedän se on niin helppo heitellä täältä jostain, mutta kaikenlaista on kohdalle sattunut ja mukana kulkee. Mutta elämä opettaa....Ja se kaikkein tärkein asiahan oli se , että rakasta itseäsi, niin muutkin voivat rakastaa sinua.Kaikkea hyvää ja kaunista!
että mikä saa ihmisen vain jatkamaan "rakastamista" vaikka asiat menee ihan persiilleen?
Onko se vain että kunpahan nyt vaan on joku vai odottaako sitä että toinen muuttuu ja alkaa kunnioittamaan sinua.
Mä olen itse ollut rakastunut monen monta kertaa mutta ei niistä ole Elämän Suurempaa syntynyt ja hetken jo ajattelinkin että elo menee niin että rakastuu ja sitten on vaan sen jonkun kanssa niinkauan kuin vaan sitä juttua jatkuu.
Mutta jotenkin ahdisti se ja ajattelin että parempi olla yksin kuin leikkiä kotia.
Pikkuhiljaa sitä tuli rehellisemmäksi itselleen, tunteilleen, kaikelle mitä on. Ja kun ottaa elämän niin että katsoo mitä sillä on tarjottavana eikä mitä se taas heittää naamalle, mulle se ainakin toi aidon rakkauden ja sen että kun muistaa olla rehellinen itselleen on asiat paljon yksinkertaisempia.Elämä ei ole vaikeaa ei monimutkaista sun ei tarvi olla kuin oma itsesi saadaksesi sen mitä haluat. Mitä monimutkaisemmin asiat teet ja pyörittelet päässäsi sen sokeempi on näkemään.Jos on huono suhde kannattaa katsoa itseään peliin ja kysyä tätäkö minä haluan, tähänkö minä tuhlaan aikaani.Jos alkaa miettiä mitä se toinen ajattelee tai voisi alkaa ajattelemaan sä tuhlaat aikaasi.