Kohtutulehdus ?

Minulla on 7-vuotias synnyttämätön dalmatialaisnarttu, n. viikko sitten käyttäytyi kummallisesti eli kahtena yönä pissasi sisälle (mitä ei ole koskaan tehnyt) ja joi koko vesikupin tyhjäksi. Ajattelin seurata tilannetta enkä kyseistä vaivaa ole edes osannut epäillä. 2 yön jälkeen vaiva "hävisi", ei pissaa mielestäni normaalia useammin ja juokin samanlailla kuin aiemmin.

Koko tapahtumaketjun ajan koiran käytöksessä ei ole muuttunut mikään; on reipas iloinen oma itsensä, ruoka maistuu (luin jostain, että oireena voi olla myös ruokahaluttomuus) ja tuli mieleen että onko hyvä ruokahalu jonkinlainen merkki siitä, että kaikki on kunnossa vai voiko koira olla oikeasti nyt todella sairas ?

Eli mielipiteitä; vienkö lääkäriin; onko aihetta olla huolissaan ja ennenkaikkea voivatko nuo oireet välillä hävitä. Tällähetkellämikään koiran toiminnassa tai käytöksessä ei saa epäilemään sairautta.
63618
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mistäs päättelit olevan kohtutulehdus? Ei ole mielestäni sen oireita, ennemminkin virtsatietulehdus, jos sitäkään. Kumpaakohan koira teki ensin joi kupin tyhjäksi, vai pissi lattialle? Jos se joi illalla paljon(syynä saattaa olla jokin suolainen makupala tai pitkä lenkki),ja sen vuoksi sitten ei pystynytkään pidättämään? Nämä oireet,juominen-pissaus sopii moneen juttuun esim diabetes, mutta jos koira on terveen oloinen ja syö hyvin en usko että on mitään vakavaa, mutta jos uusii , niin soita ihmeessä lääkärille, eihän kysyvä tieltä eksy.

Äänestä
  • hyvin, niin se ei ole välttämättämättä sen merkki, että olisi terve esim diabeteksen oireita voivat olla lisääntynyt ruokahalu laihtuminen...jos koiran lisääntynyt jano alkaa jatkumaan, kannattaa mennä tutkimuksiin(ei kunnaneläinlääkärille, vaan lähimmälle pieneläinklinikalle).

    Äänestä

  • Juha kirjoitti:

    hyvin, niin se ei ole välttämättämättä sen merkki, että olisi terve esim diabeteksen oireita voivat olla lisääntynyt ruokahalu laihtuminen...jos koiran lisääntynyt jano alkaa jatkumaan, kannattaa mennä tutkimuksiin(ei kunnaneläinlääkärille, vaan lähimmälle pieneläinklinikalle).

    Jos näin aatellaan, niin tiedän koiran joka alkoi ahmia sapuskaa aivan hirveesti, sillä todettiin aivokasvain joka vaikutti hermokeskukseen joka sääteli näläntunnetta.

    Äänestä

Selaappa taaksepäin tämmöistä otsikkoa ja nimimerkkiä

Äänestä

Miten koira jakselee nyt???

Äänestä
  • Moi. Saitko tuohon jotain diagnoosia tai onko muilla vastaavaa kokemusta? Oma n 4,5v westie-narttu (yhdet pennut saanu 9kk sitten) on nyt ruvennu yhtäkkiä pissailemaan sisälle, ensin yöaikaan ja nyt jo päivisin. Ei ole sitä koskaan aiemmin aikuisiällä tehnyt vaan viimeiseen asti pidätellyt. Lätäköt ovat suuria, ei mitään merkkailuja ja pissailee myös vierailuilla käydessä muidenkin koteihin, joten epäilys toisen koiran ekasta juoksusta aiheutuva "mielen osoitus ym" ei taida olla oikea aavistelu. Aiemmin ei syönyt kuivamuonaansa, jos ei joukossa ollut jotain parempaa, nyt käy kuivamuona pelkästäänkin ahmien ja muutoinkin ruoan perään aika kiihko tällä hetkellä. Tosin olen vähennellyt hieman ruokamääriä, jottei orastava lihominen ala eli yksinkertaisesti tuokin voi syynä olla nälkään, kun saa hieman totuttua vähemmän sapuskaa. Myös juominen tuntuisi lisääntyneen, tosin muitakin juojia on, mutta vesikippoa saa täyttää tämän tästä. Oiskos kellään nyt kommenttia tai omaa kokemusta mikä voi olla syynä sisällä asioimiseen?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


dpstar kirjoitti:

Minulla on 7-vuotias synnyttämätön dalmatialaisnarttu, n. viikko sitten käyttäytyi kummallisesti eli kahtena yönä pissasi sisälle (mitä ei ole koskaan tehnyt) ja joi koko vesikupin tyhjäksi. Ajattelin seurata tilannetta enkä kyseistä vaivaa ole edes osannut epäillä. 2 yön jälkeen vaiva "hävisi", ei pissaa mielestäni normaalia useammin ja juokin samanlailla kuin aiemmin.

Koko tapahtumaketjun ajan koiran käytöksessä ei ole muuttunut mikään; on reipas iloinen oma itsensä, ruoka maistuu (luin jostain, että oireena voi olla myös ruokahaluttomuus) ja tuli mieleen että onko hyvä ruokahalu jonkinlainen merkki siitä, että kaikki on kunnossa vai voiko koira olla oikeasti nyt todella sairas ?

Eli mielipiteitä; vienkö lääkäriin; onko aihetta olla huolissaan ja ennenkaikkea voivatko nuo oireet välillä hävitä. Tällähetkellämikään koiran toiminnassa tai käytöksessä ei saa epäilemään sairautta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu