Jään lähivuosina vanhuuseläkkeelle ja haluaisin löytää jostain päin Pirkanmaata rauhallisen asunnon, siis jossa ei ole naapureimelua. Olen valitettavasti joutunut sitä viime vuosina kohtaamaan ihan liikaa ja saanut sydämen rytmihäiriöitä, joita minulla ei ollut aiemmin. Asiassahan ei olisi mitään vaikeuksia, jos raha ei olisi esteenä, mutta kun se on.
Onko hyviää (tai huonoja) ideoita, mine kannattaisi muuttaa ja miksi. Vuokra-asuntokin käy, mutta sen pitää olla rauhallinen.
Mistä rauhallinen asunto
17
1852
Vastaukset
- Pikku_Punahilkka
Joku mummonmökki korvesta. Halpojakin ovat nykyään, kunhan välttää rantapaikkoja. Susilauma saattaa tosin käydä pihalla ulvomassa, mutta ehkä se miellyttää enemmän kuin naapurin askeläänet.
- eriam
Naapurimelu tuskin tarkoittaa askelääniä, vaan pikemminkin infernaalisia nuorisobileitä lähinaapureissa joista itsekin kärsin.
- apuatarvitsevalle
Hei,
Pirkkalassa ihan Tampereen läheisyydessä on erittäin kaunis Omistusasunto kerrostaloasunnosta myynnissä. Kokonaan remontoitu ja hinta on alle 180 000E.
Naapurusto on erittäin rauhallista, 100m säteellä on mm. Siwa, Vanhainkoti, Päiväkoti jne. Bussipysäkki n. 50m päässä kotoota. Erittäin kaunis terassi ja takapiha. Erittäin rauhallinen!!!! Tunnen myyjän, laita mulle viestiä numeroon 0505488884- kaipaan.hiljaisuutta
Valitettavasti hintaa on liikaa. Eihän tässä mitään olisi, jos tuon hintaluokan asuntoon olisi mahdollisuus.
- tietävä
Niin ja Pirkkalaan tulee pakolaisten vastaanottokeskus, jotta sinne ei kannata muuttaa, vaikka asuntojen hinnat romahtaakin siitä syystä.
- eriam
Minulla sama juttu, hermot ei tykkää enää metelistä, aion hakea jonnekin senioritaloon vuokralle, kotilinnasäätiön asunnot ovat yksi vaihtoehto, myös VVO:lla ja YH:lla on ainakin senioriasuntoja, joihin on 55 ikäraja. Jossain on korkeampiakin ikärajoja, en nyt muista missä, mutta näissä pääsee eroon metelöivästä nuorisosta ainakin. Toivottavasti löydät kivan asunnon, öykkäreiden melu on tosi piinaavaa kun sellaisten naapuriksi joutuu.
- mekkk
Jos on yliherkkö metelille niin korvatulpat on kekesitty ja se siitä. Tuo on sellaista asenneongelmaa kun ei kestetä mitään ja stereot päälle asuntoon niin helpottaa.
- kaipaan.hiljaisuutta
mekkk kirjoitti:
Jos on yliherkkö metelille niin korvatulpat on kekesitty ja se siitä. Tuo on sellaista asenneongelmaa kun ei kestetä mitään ja stereot päälle asuntoon niin helpottaa.
Minulla on sekä korvatulpat että työmaalla käytettävät kuulosuojaimet. meteli eli juoppomelu ja bilemelu (melua on tullut kummaltakin puolelta) on tullut niistä läpi.
Mielestäni asenneongelma on niillä asujilla, jotka viis veisaavat toisista. Kuten kerroin, sain sydämen rytmihäiriöitä ja niihin lääkityksen. En käytä lääkitystä, jos ei ole häiriöitä, esimerkiksi nyt on hiljaista.
Seinän takana on Y-säätiön asunto, jossa oli pahimmillaan 4 vuotta asukas, joka toi asuntoon kaikki kaupungin juopot. Lähti sitten kaksi päivää ennen häätöoikeudenkäyntiä. Oli muutakin häiriötä kun meteli.
En ymmärrä sitä asennetta, että elämä on yhtä kuin se, että tuotetaan mahdollisimman paljon ääntä. Ja nimenomaan kaljan tai muiden viinaksien voimalla.
Harmi, että keskustelu kääntyi tähän. Minähän vain kyselin, onko ajatuksia, mistä ja miten löytää kohtuuhintainen asunto eläkevuosiksi Pirkanmaalta. En halua pistää kaikkia rahoja enkä ottaa isoa laina asuntoon, koska asuminen ei ole kovin tärkeä asia. Muutoin kuin että asunto on metelivapaa. - mahdotonsuojautua
mekkk kirjoitti:
Jos on yliherkkö metelille niin korvatulpat on kekesitty ja se siitä. Tuo on sellaista asenneongelmaa kun ei kestetä mitään ja stereot päälle asuntoon niin helpottaa.
Korvatulpat ei kyllä auta tuon taivaallista. Johonkin huminaan korvatulpat voi olla ok, mutta humina voi olla ihan rentouttavaakin, ja siihen tottunee. Edes yhdistelmä: tulpat ja kuulosuojaimet eivät huonolla äänieristyksellä auta, ja ääni kulkee myös muualtakin, kuin suoraan korvista.
Ainoat järkevät vaihtoehdot kelvollisesti äänieristetty huoneisto (huudosta kuuluu vain pieni mumina, tai edes sitäkään naapuriin), tai omakotitalo.
- metel
Olen ollut työni puolesta uusissa senioriasunnoissa. Ovat hiirenhiljaisia, ei edes putkistoäänet kuulu. Huonona puolena kännykät ei oikein toimi, kun säteetkään ei mene seinien läpi. Joissain on myös ilmanvaihdon kanssa ongelmia, mikäli niiden hoito on jätetty asukkaiden vastuulle.
Senioriasuntoon ainakin itse muuttaisin heti, kun ikä sallii. Ne ovat myös halpoja, Tampereella senioriyksiö oli vuokrattavana vähän päälle 400 euroa kuukaudessa eli reipas satanen ellei enemmänkin normiyksiöön verrattuna. Tietysti Tampereella on Tampereen hinnat, muualta voi löytyä halvempia.
Se vaan pitää tarkistaa, että senioritalolla on ikäraja sen suhteen, minkä ikäisiä sinne saa ottaa asukkaaksi. Senioritalo kun on aika venyvä käsite.- toiveissan
TÄllaiseen haluaisin ja haen heti kun antavat hakea. Omakotitalon lainaan ei ole kaikilla valitettavasti mahdollisuutta ja osa meistä köyhistäkin toivoisi kotirauhaa.
- Eiautatulpat
Uudempia kokemuksia rauhallisista taloista kyselen minäkin.
Korvatulpilla ei todellakaan peity jyminät ja hyppimiset, huutaminen jne. Valitettavasti.
Eli onko tiedossa joitakin rauhallisia taloja, seniori-ikäinen en vielä ole (mutta keski-ikäinen kyllä, eli jos voi silti hakea/ostaa, saa ehdottaa)
Haen taloa, jossa kunnioitetaan naapureiden kotirauhaa.
Omakotitaloon ei ole valitettavasti rahaa ja osaamista, enkä saisi velkaakaan niin psljon. - heikunkeikunb
Sitä kun koskaan ei tiedä, millainen asukas siihen naapuriin muuttaa.
Mä ostin todella hiljaisesta kerrostalosta kaksion Tampereelta. Tunsin sieltä yhden asukkaan ja hän sanoi, että siellä asuu vanhempaa väkeä ja on tosi hiljainen talo. Eka vuosi menikin hyvin. Sitten mun naapurikämppä myytiin ja sinne muuttu mamuja. Ei jösses mikä meteli niistä lähti. Koko suku huusi kämpässä ja käytävillä juoksi niiden kakarat.
Mun oli pakko muuttaa pois. Tuolla asuessa olisi mennyt yöunien lisäksi mielenterveys.
Mutta senioritalo tai rivarin päätyasunto on varmaan ainoat, mihin uskaltaa enää mennä - kokemuksiaaa
Kokemuksia Tampereen senioritaloista tai muuten kunnollisesti äänieristetyistä taloista?
Ja ei tarvi olla koulut ja kaupat vieressä eli ettei välttämättä suurten lapsiperheiden suosiossa.- varo_sossunelättejä
Tampereelta ei kokemusta, mutta Vantaalta kyllä. 2000-luvulla rakennetuissa kerrostaloissa äänieristys on reilusti parempi kuin jossain 50-70 -lukujen tekeleissä. Ennen 2005 rakennetuissa ilmanvaihto on yleensä koneellinen poisto = revitään pakkasilmaa raakana sisään ikkunoissa olevista karmiventtiileistä -> kannattaa välttää. Keskitetty koneellinen on paras = ei ole huollot asukkaan vaivana eikä huoltomiesten tarvi rampata kämpässä.
Vanhemmissa rakennuksissa tulee myös eteen putki/KPH -remontit, jotka tekevät asunnon monen kuukauden ajaksi asumiskelvottomaksi. Siksi pitää katsella näitä uudempia. 20 ensimmäistä vuotta on huolettomia ja näitä isompia remontteja (parveke, julkisivu, KPH) pukkaa sitten 30-50 vuoden ikäisiin taloihin.
Senioritaloissa tosiaan rajoituksia esim. niin, että asukkaan pitää olla eläkkeellä, yli 60 v ikäinen tjsp. Mistä sitten seuraa 2 asiaa
- ei ole mitään 3-kymppisiä huumehörhöjä mekastamassa (kuten halvemmissa vuokrataloissa)
- hinnat voivat olla yllättävän edullisia - Myyrmäestä (Vantaalla) sai kaksion (osake) 2000 -luvulla rakennetusta talosta öbaut samaan hintaan kuin mitä pyydetään normi 90-luvun kerrostalokaksioista, no, vastike on luokkaa 50 €/kk korkeampi kuin normitalossa johtuen siitä, että pakettiin kuuluu myös turvaranneke ym. muuta pientä
Ja näissä 90-luvun taloissa sentään ikää jo neljännesvuosista eli rupeaa pikkuhiljaa remonttia pukkaamaan päälle näissä ilmanvaihto on 50-luvun tekniikkaa eli koneellinen poisto.
Jos asunto ostetaan/vuokrataan ihan tavallisesta kerrostalosta, kannattaa välttää kohteita, missä on paljon tai pelkästään hyvin pieniä asuntoja. Sellaiset menevät omistustaloista puhuttaessa usein sijoittajille ja jos hintataso on halpa (=vanha talo), niin kämpät täytetään jengillä, jonka vuokra maksetaan sossun luukulta. Siis kaiken maailman kaljasieppoa ja narkkaria piisaa.
Uudiskohteissa hinta karsii örveltäjät vähiin, mutta pieni kämppä on usein tilapäisratkaisu -> väki vaihtuu taajaan eli voi olla muutto sisään/ulos melkein viikoittaista hupia. Joka muuttajan pitää tietenkin hakata uudet taulukoukut seinään jne.
Lapsiperheitä ei tarvi kerrostaloissa enää kauheasti pelätä. Valitsevat mieluummin rivitaloja. Tämä johtuu etenkin uudiskohteiden tapauksessa siitä, että 100 m² × 4000 €/m² on mahdoton yhtälö. Yli 60 m² asuntoihin muuttaa pääsääntöisesti eläkeikäistä porukkaa OK ja rivitaloista.
Vanhoissakin taloissa tuntuu olevan aika tyypillistä, että isoissa asunnoissa on eläkeläisiä, jotka ovat siinä samassa kämpässä asuneet talon valmistumisesta lähtien.
- okt
Tämäpä juuri, kun metelöijät aina kehottavat muuttamaan omakotitaloon.
Myös pienituloisissa ja köyhissä ja hiljaisia ja rauhallisia ihmisiä, eli kaikki eivät saa lainaa omakotitalon ostamista varten.- ei_omakotitaloon
Ei kaikki halua omakotitaloon. Olen asunut aikoinaan omakotitalossa, kiitos ei enää koskaan. Omakotitalo on elämäntapa ja sitoo ihmisen asuntoon kiinni. Sitä paitsi naapurit saattaa meluta pihallaan kaljapäissään, koirat olla irti ja poliisi ja lastensuojelu poikkeilla sen naapurin luona harva se päivä. Vaikeampi siinä on talosta päästä eroon kuin asunto-osakkeesta.
Minä aion muuttaa vuokralle vanhuuseläkkeellä. En koskaan enää osta omaa. Vuokra-asunnosta pääsee helpommin pois, jos asunto on syystä tai toisesta epäsopiva.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3207600Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662176- 1761853
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161382- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91251Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701231RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j561181Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019