Lukekaa tämä

Leilaland

Olin itse kyseisellä leirillä lähemmäs kymmenen vuotta sitten Leila Landissa ja uudemman kerran 8 vuotta sitten. Kun pääsimme ensimmäisellä kerralla leirialueen pihaan meidät otettiin iloisesti vastaan ja saimme nukkua isossa talossa Leilan ja muiden kanssa, meillä oli mukava huone jossa nukuimme kaikki 4 tyttöä. Ensimmäinen leirikesä oli mahtava, eläimiä oli paljon ja sai hoidella näitä eläimiä niin paljon kuin sielu sieti. Kaikki eläimillä oli tällöin hyvin. Parin vuoden jälkeen ensimmäisestä kerrasta menimme uudestaan leirille, jokin oli muuttunut ja saimme sen kyllä myöhemmin tietää ja huomata. Leilalla oli todettu aivokasvain mikä todella muutti häntä. Muistan viimeisen leirin kuin eilisen. Emme enään päässeet mökkiin nukkumaan vaan jouduimme nukkua jossakin asuntolassa, siellä oli kylmä ja muutenkin huonot oltavat. Eläimet myös saivat oman osansa tästä. Sen kesän aikana oli syntynyt paljon kissanpentuja myös villejä. Leila tuli miehensä kanssa ja antoi meille haavit ja sanoi että meidän täytyy pyydystää ne villikissat, miehellä oli haulikko mukana. Olimme tällöin 7-8 vuotiaita. Emme edes yrittäneet ottaa kissoja kiinni mutta mies löysi ne puulautojen välistä piilosta. Mies ampui haulikolla monta laukausta ja kuulimme kuinka kissat ulisivat. Myös kotikissan pennut saivat osansa, Leila näytti meille miten pieniltä kissanpennuilta saa niskat poikki ( selitti asian sillä kun niitä on syntynyt liikaa) Leila pakotti meidät katsomaan. Hevosilla oli suhteellisen hyvät oltavat ja muilla eläimillä voi tietysti olla ettemme järkytykseltä kiinnittäneet huomiota. Leiri loppui ja vanhempamme tulivat hakemaan meitä, kerroimme leirin tapahtumista. Monta ilmoitusta silloin tehtiin ja todella ihmettelen jos paikka on saanut jatkaa toimintaansa. Luulen kyllä että Leila ei ainakaan enää paikkaa vedä koska monta vuotta sitten hän sai aivokasvain diagnoosin. Mutta jos paikka vielä pyörii niin älkää viekö lapsianne sinne. Olen itse nyt 22vuotias ja ikuiset traumat viimeisestä leiristä jäi

1

100

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Leilaland

      Kyllä leiristä itseasiassa on pidempään kuin 10vuotta. Olin 7-9 vuotias kun siellä olin. Anteeksi muisti prakaa

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Et siis vieläkään

      Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k
      Ikävä
      50
      2234
    2. Aavistatko että moni tietää

      Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut
      Ikävä
      82
      922
    3. Yritin saada

      Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.
      Ikävä
      11
      904
    4. Hyvä että lähdit siitä

      Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖
      Ikävä
      24
      889
    5. Onko vielä

      mahdollista nähdä?
      Rakkaus ja rakastaminen
      68
      863
    6. Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa

      Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt
      Maailman menoa
      51
      831
    7. Olisitko mies valmis?

      Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me
      Ikävä
      118
      819
    8. Kronikat..

      Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu
      Imatra
      9
      753
    9. Täällä istun ja mietin

      Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu
      Ikävä
      49
      749
    10. vieläkin sanoa voin...

      💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos
      Ikävä
      22
      733
    Aihe