Iltaa kaikille.Olen jo kypsässä iässä oleva nainen.Ammatin vaihto edessä.Missä voi valmistua oppisopimuksella kerhotädiksi,lastenohjaajaksi.Lämmin kiitos asiallisista vastauksistanne.
KERHOTÄTI
OPPISOPIMUS
4430
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kristillisissä opistoissa ympäri Suomea, etsipä vaikka googlen kautta, eli siis osoitteesta www.google.fi. Laita hakusanaksi vaikkapa lastenohjaaja oppisopimuskoulutus. Toivottavasti löydät mukavan opiskelupaikan!
En ole kyllä kuullut, että kristilliset opistot järkkäisivät mitään oppisopimuskoulutuksia! Lähiopetusjaksot järjestetään työn ohessa "jossakin" ja lähärijaksoista opiskelijan ei tarvitse itse huolehtia!!!
Kyllä kristillisestä opistosta valmistutaan lastenohjaajiksi myös oppisopimuskoulutuksella. Taitaa kyllä koulutuksen nimi nykyään olla lapsi- ja perhetyön perustutkinto.
"Kerhotädin" työtä tekevät mm. lähihoitajat. Hommaa itsellesi duunipaikka jossakin iltapäiväkerhossa tai sellaisessa päiväkodissa, jossa on ekaluokkalaisten hoitoa ja ota yhteys oppisopimustoimistoon.Oppisopimusopiskelussa opiskeleva hankkii aina itse itselleen työpaikan. 2. vaihtoehto on nuorisotoiminnan ohjaaja. Tutkinto on AMK-tasoinen ja siihen kuuluu paljon muutakin (työ on läh. ilta ja vkonloppupainotteista). Eli lähihoitajan tutkinto taitaa sinulle olla paras ratkaisu..?