hamsterin stressi...???

olen saamassa hamsun joululahjaksi. haluisin tietää stressaako eläin jos sitä päivisin pidetään yhdes huoneessa ja yöksi siirretään toiseen huoneeseen, jotta sais itse nukuttua. olen ainakin kuullut että yöllä valvoessaan valvottavat myös muita.. eli voinko toimia näin aina jatkossa? mulla ei ole mahdollisuutta pitää häkkiä samassa huoneessa yötäpäivää.
53719
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Pieneläimet stressaantuu käsittelystä, häkin kolistelusta, kovistä äänistä. Vie aikaa etä hamsterikin tottuu ja ei pelkää omistajaa. EI haittaa kun varovasti häkin siirtää muualle, se siirto siinä se pahin asia on että häkkiä ei rämistellä jne. Suositeltavaa huolellinen tutustuminen alan kirjallisuuteen että hamsteri saa elää hyvän elämän kuin se mahdollisuuksien puitteissa on mahdollista. Henkkoht suosittelen esimerkiksi 3 kerroksista häkkiä, eläinrääkkäystä pitää sen pienemmässä.

Äänestä
  • itse olen vähän eri mieltä tuosta kerroshäkki-asiasta, etenkin jos nökö on hankkimassa kääpiöhamstereita. meillä oli kääpiöillä ensin kaksikerroksinen häkki, mutta pikkuiset olivat niin innokkaita kiipeilemään seiniä pitkin, että piti vaihtaa terraarioon. kiipeileminen on ihan ok, mutta hamsterit eivät kaiketi tajua kuinka korkealla ovat ja tipahtelevat alas. kaksikerroksisessa häkissä toisessa kerroksessa ei yleensäkään ole puruja, vaan vain ritilä lattiana. kun pikkuinen hamsteri siihen tipahtaa, niin sitä voi sattua pahasti.
    tietääkseni kuitenkaan syyrialaiset eivät ole niin kovia kiipeilemään, joten ehkäpä niille kerroshäkki sopiikin.
    ei hamsteri stressaannu häkin siirtämisestä. siirrät vain varovasti, niin ettei häkissä olevat tavarat kolise ja liiskaa hamsteria. tietysti ihan kätevää on myös ottaa hamsteri siirron ajaksi pois häkistä. sen on muutenkin kiva päästä jaloittelemaan ja juoksentelemaan vapaana välillä.

    Äänestä

  • elise kirjoitti:

    itse olen vähän eri mieltä tuosta kerroshäkki-asiasta, etenkin jos nökö on hankkimassa kääpiöhamstereita. meillä oli kääpiöillä ensin kaksikerroksinen häkki, mutta pikkuiset olivat niin innokkaita kiipeilemään seiniä pitkin, että piti vaihtaa terraarioon. kiipeileminen on ihan ok, mutta hamsterit eivät kaiketi tajua kuinka korkealla ovat ja tipahtelevat alas. kaksikerroksisessa häkissä toisessa kerroksessa ei yleensäkään ole puruja, vaan vain ritilä lattiana. kun pikkuinen hamsteri siihen tipahtaa, niin sitä voi sattua pahasti.
    tietääkseni kuitenkaan syyrialaiset eivät ole niin kovia kiipeilemään, joten ehkäpä niille kerroshäkki sopiikin.
    ei hamsteri stressaannu häkin siirtämisestä. siirrät vain varovasti, niin ettei häkissä olevat tavarat kolise ja liiskaa hamsteria. tietysti ihan kätevää on myös ottaa hamsteri siirron ajaksi pois häkistä. sen on muutenkin kiva päästä jaloittelemaan ja juoksentelemaan vapaana välillä.

    Syyrikset ovat nimenomaan kovia kiipeilijöitä. Meillä roikutaan pää alaspäin häkin katosta. :o)Onneksi pudotus ei ole suuri, silloin harvoin kun lipsahtaa. Ja tuosta korkeuden "tajuamisesta": hamstereiden päivänäkö ei ole mitenkään mahtava, joten ne eivät yksinkertaisesti näe korkeuseroja ja saattavat siksi hyppiä huimia loikkia.

    Äänestä

Ei hamsu stressaa mutta mitä järkeä on raahata häkkiä huoneesta toiseen.
Pidä hamsua mielummin kokoajan siinä toisessa huoneessa (missä et nuku) ja oleile sen kanssa siellä mikäli tämä on mahdollista :)

Äänestä

Voiko hamsteri saada stressiä siitä että hänen häkin paikkaa vaihtaa yöksi???

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nökö kirjoitti:

olen saamassa hamsun joululahjaksi. haluisin tietää stressaako eläin jos sitä päivisin pidetään yhdes huoneessa ja yöksi siirretään toiseen huoneeseen, jotta sais itse nukuttua. olen ainakin kuullut että yöllä valvoessaan valvottavat myös muita.. eli voinko toimia näin aina jatkossa? mulla ei ole mahdollisuutta pitää häkkiä samassa huoneessa yötäpäivää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu