Voi olla, että Ville Kuusella (PaHe) on aidosti lämminsydäminen. Voi olla, että isän esimerkki ideoi Villeä, miten voi yhdistää hyväsydämisyyttä ja elannon saantia kutsumusammatiksi.
Nyt Villen kutsumusammattina voi pitää työvalmennusta Heinolan Torpassa. Paitsi kutsumusta, Villellä ilmeisesti on alan koulutustakin.
Miten Ville mielestäni voi kehittää kutsumusammattia maahanmuuttoalalla.
Villen taustaa tietäen voi päättää, että seuraamalla isän jalanjälkiä.
Villen isä on Heinolan vahva poliittinen vaikuttaja Mauno "Manu" Kuusela (sd.).
Mauno "Manu" Kuusela:
- kaupunginvaltuuston puheenjohtaja (joskus 2010-luvulla?)
- Heinolan Sosiaalidemakrraattinen Työväenyhdistyksen johtokunnan jäsen
- Jyränkölän Setlementin entinen toiminnanjohtaja 1970-lukua alkaen.
Jyränkölä toimii päihdetyön osalta koko Päijät-Hämeen maakunnassa. Eli Manu Kuuselan kutsumusammatti: syrjäytyneiden auttamista.
Koska Villen auttamishalulle ei ole kysyntää Jyrängölässä, niin auttamishalua voi toteutua eri tavalla, esimerkiksi perustamalla Heinolaan ”Uus-Jyrängölän” maahanmuuttajien vastaanottokeskuksen muodossa. Ja Ville, ajatuksen isänä, tietysti olisi oiva valinta toiminnanjohtajaksi.
Koska hallitsematon maahanmuuttoilmiö tuli Eurooppaan/ Suomeen pysyväksi ilmiöksi, ”Uus-Jyrängölän” toiminnanjohtaja olisi työllistetty ikuisesti, niin kuin oli työllistetty Manu Kuusella päihdetyön rintamaalla.
Isän perinnön kylkiäisenä voi olla Jyränkölän Nuorisoteatteri.
Mauno Kuuselan tultua Jyränkölän toiminnanjohtajaksi perustettiin Jyränkölän Nuorisoteatteri, joka toimii yhä nimellä Jyränkölä- teatteri. Ja kuka on teatterin ohjaaja ja käsikirjoittaja? Onko se Ville Kuusela?
Ville Kuusela: isän jalanjäljet ja poliittinen per
10
<50
Vastaukset
- pelkkäärahastusta
Uskon, että hallitsematon maahanmuutto tuottaa voittoa. Ville Kuuselan ja kumppanien silmissä on taalan kuvio.
- bajamajakylä
Ja tässä yksi lukuisista hallitsemattoman maahanmuuton lieveilmiöistä.
http://www.lansivayla.fi/artikkeli/315064-ymparistolupaa-rikottu-vastaanottokeskuksessa-liikaa-asukkaita-pihalle-ehdotetaan
Ympäristölupaa rikottu: Vastaanottokeskuksessa liikaa asukkaita – pihalle ehdotetaan bajamajoja
- ennustus.kävi.toteen
Mauno Koiviston ennustus - Syntyy oma intressiryhmänsä niistä, jotka elävät pakolaisten siivellä.
- samaamieltä
... ja juoppojen siivellä, ja syrjäytyneiden siivellä, ja työttömien siivellä...
- erimieltä
Ketkä tekee bisnestä juoppojen, syrjäytyneiden ja työttömien siivellä?
Enpä tiedä ainoatakaan hostellia enkä muutakan 'keskusta' joka olisi erikoistunut noiden ryhmien täyshoitoon veronmaksajien kustannuk-
sella. - hyvä_nimitys
Suvaitsevaiset väittää mitä vaan, totuudesta viis. siksi
niitä jotkut sanoo tärähtäneistöksi. - esimerkkitässä
erimieltä kirjoitti:
Ketkä tekee bisnestä juoppojen, syrjäytyneiden ja työttömien siivellä?
Enpä tiedä ainoatakaan hostellia enkä muutakan 'keskusta' joka olisi erikoistunut noiden ryhmien täyshoitoon veronmaksajien kustannuk-
sella.(Mauno Kuuselan) Jyränkölä toimii päihdetyön osalta koko Päijät-Hämeen maakunnassa.
- tässäesimerkki
Kävin kerran työttömille (työvalmennus) tarkoitetuilla kursseilla, jonka vetäjänä oli Jyränkölän rehtorin puoliso, joka ensimmäisen päivän aikana kehui, miten hänen puolisonsa on poikkeuksellisesti kaunis ja fiksu.
- onkos
tässäesimerkki kirjoitti:
Kävin kerran työttömille (työvalmennus) tarkoitetuilla kursseilla, jonka vetäjänä oli Jyränkölän rehtorin puoliso, joka ensimmäisen päivän aikana kehui, miten hänen puolisonsa on poikkeuksellisesti kaunis ja fiksu.
Lesbopari?
- suvaitse.vainen
Onko suvaitsevaiselle merkitystä?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 901249
Asiallinen lähestyminen
Mitä on asiallinen lähestyminen?? Tietääkö tai tajuaako kukaan, varsinkaan miehet??? Eilen NELJÄNNEN kerran jouduin isk1511046En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse63797Jennika Vikman avoimena - Isosisko Erika Vikman ohjeisti napakasti Tähdet, tähdet -kisaan: "Älä.."
Jennika ja Erika - niin ovat kuin kaksi marjaa! Ilmeiltään, ääneltään ja eleiltään hyvinkin samanlaiset - toinen on kyll14740Vedalainen metafysiikka
Termi ”metafysiikka” kuuluu Aristoteleelle. Metafysiikka tarkoittaa ”fysiikan jälkeen” eli tietoa siitä, mikä on tavalli288704- 60694
Ai jaa sinä oletkin ahnas
Ja romanttinen luonne, nyt vasta hiffasin että olet naarastiikeri. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.107688Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?37656- 60638
En oikeastaan usko että sinä tai kukaan
Olisi oikeasti ihastunut tai rakastunut. Se on joku harhakuva joka minusta miehestä syntyi. Ja kun se särkyy, niin "tunt42634