Kainuun Sanomien toimittaja Viirretin

käsitys aikoinaan Suomesta lähteneistä "pakolaisista" on aika ihmeellinen. Tämä ammattitaitoinen toimittaja kertoilee, että Suomesta on lähtenyt 1,25 miljoonaa "pakolaista" ja nyt hänen mielestään olisi vastapalveluksen aika.

Asiassa on kuitenkin se pieni ero, että suomalaiset lähtivät TÖIHIN eikätkä lähteneet NOTKUMAAN JA TUOKSUMAAN HYVÄLLE niin kuin nämä afrikkalaiset nuoret raavaat miehet tekevät täällä, omassa Suomessa.

Jossain vaiheessa, varmaan silloinkin 20 - 30 vuotta sitten kun Viirret sai pestin ko. sonta-siionissa oli vaatimuksena kepulainen jäsenkortti.
Aika muuttuu ja ajatukset voivat näköjään olla vaikkapa noita punikin -vihreitä.
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Nojaa, kummassakin on samasta asiasta kysymys; huonoista oloista lähdetään hakemaan parempia elinoloja. Niin tekivät suomalaisetkin 1900-luvun loppupuolelle asti. Otapa myös huvikseen vähän tarkemmin selvää millainen maine monilla suomalaisilla oli 1900-l alussa USAn pohjoisosissa ja Kanadassa!

Äänestä
  • Kovia ottamaan viinaa ja keskenään rähisemään - pesivät maineessa irkutkin!

    Mutta maineeltaan ja teoiltaan vielä kovempia työmiehiä, etenkin metsureita - eivät notkuvia elättejä.

    Äänestä

  • Tutkittumutqu kirjoitti:

    Kovia ottamaan viinaa ja keskenään rähisemään - pesivät maineessa irkutkin!

    Mutta maineeltaan ja teoiltaan vielä kovempia työmiehiä, etenkin metsureita - eivät notkuvia elättejä.

    Kyllä suomalaisilla siirtolaisilla on ollut hyvä maine ahkerina työntekijöinä Ruotsissa kuin Amerikoissakin.
    Suomalaiset myös joutuivat myös niihin raskaisiin, ja likaisiin töihin jotka ei paikallisille kelvanneet.
    Amerikoissa miehet olivat paljoudessa kaivoiksilla useat sairastuivat keuhkosairauksiin ja osa heistä kuoli alta kolmikymppisenä.

    Äänestä

  • Tutkittumutqu kirjoitti:

    Kovia ottamaan viinaa ja keskenään rähisemään - pesivät maineessa irkutkin!

    Mutta maineeltaan ja teoiltaan vielä kovempia työmiehiä, etenkin metsureita - eivät notkuvia elättejä.

    Kainuulaisia ei niillä savotoilla juurikaan nähty, ainakaan amerikoissa ruotsissa ehkä kun ei raukat kauemmas päässeet tai ei huolittu. Länsirannikolta mentiin Amerikkaan ja menestyttiin siellä. Kainuulaisten ameriikka oli slussenilla.

    Äänestä

  • tosikunvesi kirjoitti:

    Kainuulaisia ei niillä savotoilla juurikaan nähty, ainakaan amerikoissa ruotsissa ehkä kun ei raukat kauemmas päässeet tai ei huolittu. Länsirannikolta mentiin Amerikkaan ja menestyttiin siellä. Kainuulaisten ameriikka oli slussenilla.

    höpöhöpö, kainuulaisia oli ämeriikassa kultaa vuolemassa siinä missä muualtakin

    Äänestä

Yhdysvalloissa pohdittiin oikeussalissa vuonna 1908, ovatko suomalaiset valkoihoisia

Äänestä

Missäpäin Yhdysvaltoja ja Kanadaa ne sossut sijaisivat joista suomalaiset siirtolaiset saivat toimeentulonsa, kummastakin maasta yksi kaupunki, kiitos.

Äänestä

Koviahan nuo on mokkamunatkin töitä tekemään; keräävät marjat, siivoavat virastot, sairaalat yms, ajelevat bussit pääkaupungissa ja tekevät kaikki muutkin työt, jotka meille suomalaisille eivät enää kelpaa. Eli ihan samanlaista se se historian kierto on täälläkin kuin amerikoissa ja ruotsissa.

Äänestä
  • Aasialaiset jotka ovat tulleet tänne tekemään töitä, eivät turvapaikan hakijoina, samoin kuin turkkilaisetkin.
    Turvapaikanhakijoina ovat tulleet somaalit eivät kuulu työperäisen maahanmuuton leiriin.Ehkä juuri siksi minä en vielä ole somaalia nähnyt työssä, voi olla että muut ovat nähneet.

    Äänestä

Nämä turvapaikan hakijat tulevat kulttuureista joissa ei ole päivittäistä ollaan seitsemästä neljään töissä tyylistä touhua.
Joten turha kuvitella heidän täälläkään alkavan innolla töitä paiskimaan. Varsinkin kun me olemme heille vääräuskoisia.

Äänestä
  • just näin, huippuosaajat jotka eivät osaa kirjoittaa ja lukea. Pääasia on kaduilla notkuminen, lipittäminen ja suomalaisten kauniiden naisten kiusaaminen. Miksi niille ei kelpaa oman rodun naiset...............................jostain syystä ei vastausta.

    Äänestä

Kainuun sanomien pääkirjoitukset ja kolumnit ovat enimmäkseen täyttä tekopyhää paskaa.

Tilatkaa Kainuun sanomat kun haluatte että naamaanne hierotaan sitä ihteensä.

Toisaalta siellä norsunluutornissa ei kannata ihmetellä jos levikki laskee ja porukkaa potkitaan pihalle. Ei tulisi mieleenkään maksaa normaalien ihmisten perusteltujen mielipiteiden halveksumisesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kattiakanssa kirjoitti:

käsitys aikoinaan Suomesta lähteneistä "pakolaisista" on aika ihmeellinen. Tämä ammattitaitoinen toimittaja kertoilee, että Suomesta on lähtenyt 1,25 miljoonaa "pakolaista" ja nyt hänen mielestään olisi vastapalveluksen aika.

Asiassa on kuitenkin se pieni ero, että suomalaiset lähtivät TÖIHIN eikätkä lähteneet NOTKUMAAN JA TUOKSUMAAN HYVÄLLE niin kuin nämä afrikkalaiset nuoret raavaat miehet tekevät täällä, omassa Suomessa.

Jossain vaiheessa, varmaan silloinkin 20 - 30 vuotta sitten kun Viirret sai pestin ko. sonta-siionissa oli vaatimuksena kepulainen jäsenkortti.
Aika muuttuu ja ajatukset voivat näköjään olla vaikkapa noita punikin -vihreitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu